Perustelut
Tuusulan kunnanvaltuusto on 20.06.2022 § 81 päättänyt pyytää tarkastuslautakunnan laatiman vuoden 2021 arviointikertomuksen havainnoista toimialojen ja hallituksen selvitykset.Se lvitykset tulee valtuuston päätöksen mukaan toimittaa niin, että ne voidaan käsitellä lokakuun loppuun mennessä pidettävässä valtuuston kokouksessa. Lisäksi selvitykset on toimitettava myös tarkastuslautakunnalle.
Arvioinnin johtopäätökset:
Koronapandemia on vaikuttanut sekä sivistyksen talouteen että toimintaan koko vuoden 2021 aikana. Pandemian aiheuttamat poikkeusjärjestelyt, johtamisen ja tiedottamisen kuin myös työntekemisen tasolla ovat olleet aikaa vieviä sekä erittäin työllistäviä. Tästä huolimatta talous on saatu tasapainotettua, pitkälti valtion tukien avustuksella. Myös toimintaa on kyetty järjestämään vaihtoehtoisin keinoin lähikontakteja välttäen. Suurelta osin vuosi onkin mennyt odotettua paremmin. Sivistyksen toimiala on kokonaisuudessaan onnistunut kehittämään toimintaansa ja kyennyt jatkuvaan oppimiseen.
Toimialueen selvitys:
Sivistyksen toimialue kiittää tarkastuslautakuntaa hyvistä huomioista vuoden 2021 toimintaa koskien. Nostatte esille keskeisiä henkilöstöön ja lapsiin ja nuoriin sekä palveluverkkoon liittyviä kysymyksiä.
Henkilöstö
Tarkastuslautakunnan suositus: Henkilöstön hyvinvointiin tähtäävien suunnitelmien edistämistä lyhyellä aikavälillä suositellaan.
Toimialueen selvitys:
Sivistyksen toimialue jakaa tarkastuslautakunnan näkemyksen henkilöstön hyvinvoinnin edistämisestä. Korona-ajan jälkeinen yhteisöllisyyden palauttaminen niin kouluissa kuin päiväkodeissa tukee myös hyvinvoinnin edistämistä. Varhaiskasvatuksessa edistetään yhdessä johtajien ja henkilöstön kanssa työhyvinvointia koronan jälkeisenä aikana ja selvitetään yhdessä hr:n kanssa lisääntyneiden poissaolojen juurisyitä. Taukojen pitämättömyys työpäivän aikana on yksi keskeinen Pulssi-kyselyn löydös, johon on syytä keskittyä alkavan kauden aikana ja lisätä työstä palautumista myös työpäivän aikana. Henkilöstön saatavuushaasteet tuntuvat lapsiryhmissä työskentelevien arjessa. Työkavereiden vaihtuvuus lisää työkuormitusta ja vaikeuttaa työn tavoitteiden toteuttamista. Sijaisten hankkiminen kuormittaa erityisesti päiväkodinjohtajia ja lisää tarvetta arvioida työn riskejä päivittäin. Koulut tekevät suunnitelmia hyvinvoinnin edistämiseksi osana lukuvuosisuunnitelmiaan sekä henkilöstön pulssi-kyselyn toimenpide-ehdotuksia.
Henkilöstön työhyvinvointiin ja jaksamiseen kehitetään toimia koko kunnan tasolla työhyvinvointiryhmässä. Henkilöstöpalveluissa hyvinvoinnin seuraamiseen on kehitetty pulssi-kysely, jonka kautta esihenkilöt saavat tietoa henkilöstön työhyvinvoinnin kokemuksista monta kertaa vuodessa ja edistävät työhyvinvointitoimia yhdessä henkilöstön kanssa. Sivistyksen toimialueella on lähdetty työstämään esihenkilöiden hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä yhdessä kaikkien esihenkilöiden kanssa.
Koulukuljetusperiaatteet ja Koululiitu-sovellus
Tarkastuslautakunnan suositus: Suositellaan uudistusten tarkempaa ja käytännönläheisempää analysointia ennen käyttöönottoa.
Toimialueen selvitys:
Koulukuljetusperiaatteiden osalta Koululiitun käyttöä jatketaan apuna koulumatkojen vaarallisuuden määrittelyssä. Koulukuljetusperiaatteita ja Koululiitua koskevat aloitevastaukset hyväksyttiin valtuustossa 20.6.2022.
Oppilashuollon ongelmat
Tarkastuslautakunnan suositus: Oppilashuollon ongelmiin tulee puuttua viipymättä.
Toimialueen selvitys:
Sivistyksen toimialueella jaetaan tarkastuslautakunnan huoli oppilashuollollisten palveluiden saatavuudesta ja riittävyydestä. Oppilashuollon henkilöstö siirtyy 1.1.2023 alkaen hyvinvointialueelle ja on erityisen tärkeää sopia tehtävänkuvista ja prosesseista vastaanottavan organisaation kanssa. Siirtymän valmistelua tehdään yhteistyössä Keusoten ja muiden hyvinvointialueelle siirtyvien kuntien kanssa. Osana valmistelua henkilöstölle on säännölliset, noin kerran kuukaudessa tapahtuvat, Keusoten vetämät infotilaisuudet. Näiden infotilaisuuksien lisäksi tehdään kuntakohtaista ja alueellista yhteistyötä jo olemassa olevien rakenteiden ja yhteisten toimintakäytänteiden kartoittamiseksi. Siirtyvälle henkilöstölle järjestettiin kesäkuussa yhteinen tilaisuus Hyvinkäällä. Tilaisuudessa oli paikalla kaikista kunnista siirtyvä henkilöstö ja Hyvinvointialueen edustus. Keskeistä on lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistaminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, ja tätä edistämme alueellisena yhteistyönä valtakunnallista kehittämisrahoitusta saavissa hankkeissa Kaikille yhteinen varhaiskasvatus, Kaikille yhteinen koulu, Sitouttava kouluyhteisötyö ja Opinto-ohjauksen kehittäminen. Hankkeissa luodaan yhteisiä toimintamalleja lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Lisäksi kasvatus- ja sivistyslautakunta teki kannanoton Keusotelle perhepalvelujen saatavuuden parantamiseksi toukokuun lautakunnan kokouksessa.
Strategian toteuttaminen
Tarkastuslautakunnan suositus: Tavoitteet liikunta- ja harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi tulisi ottaa käsittelyyn.
Toimialueen selvitys:
Harrastus- ja liikuntatavoitteiden osalta lasten ja nuorten kerhotoiminnan kehittäminen jatkuu ilman rajoituksia tulevana lukuvuotena, ja kerhotoiminnan kehittämiseen on palkattu hankekoordinaattori. Kerhotoiminnan kehittämisessä tehdään aktiivista yhteistyötä seurojen ja yhdistysten kanssa. Tavoite koulupäivän yhteydessä kehitettävästä kerho- ja harrastustoiminnasta on kirjattu sivistyksen toimialueen kehittämissuunnitelmaan.
Talouden toteuttaminen
Tarkastuslautakunnan suositus: Palveluverkkouudistuksen pysyminen aikataulussa ja budjetissa; jatkuva yhteistyö teknisen puolen kanssa on tärkeää, jotta enemmiltä viivästyksiltä pystytään välttymään. Budjetin toteutumisen tehostettu seuranta johtuen kohonneista kustannuksista mm. rakentamisessa sekä rakennustarvikkeissa on toivottavaa.
Toimialueen selvitys:
Palveluverkkouudistuksen eteneminen aikataulussa on sivistyksen toimialueelle keskeinen tavoite. Se vahvistaa kunnan veto- ja pitovoimaa niin varhaiskasvatuksessa kuin perusopetuksessakin. Sivistyksen ja kasvun ja ympäristön yhteistyö on tiivistä sekä palveluverkon kokonaisuuden että yksittäisten hankkeiden edistämisessä. Yhteistyössä keskeistä tällä hetkellä ja tulevaisuudessa on myös kalustukseen ja AV- ja ICT-laitteiden hankintaan tarvittava osaaminen ja resurssi.
Palveluverkon yhteistyörakenteet mahdollistavat ja myös vaativat paljon aikaa. Palveluverkkouudistuksen osalta kustannusten nousun lisäksi haaste on sivistyksen henkilöstöresurssi, jossa ei ole huomioitu riittävästi palveluverkon mukanaan tuomaa lisätyötä. Pyrimme suunnittelemaan sekä hallinnossa työskentelevien että yksiköiden esihenkilöiden ja henkilöstön työaikaa palveluverkon edistämisen vaatimalla tavalla.
Sivistyksen toimialue on aktiivisesti mukana kuntakohtaisessa sisäilmatyöryhmässä. Sekä kuntatyöryhmä että kohdekohtaiset sisäilmaryhmät toimivat säännöllisesti. Sisäilmaongelmaisten kiinteistöjen korjausten eteneminen on olennaista, jotta onnistumme palveluverkon toteuttamisessa kokonaisuudessaan.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää
- antaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle asiaselostuksen mukaisen selvityksen tarkastuslautakunnan antamaan vuoden 2021 arviointikertomukseen.