Perustelut
Kuntakehityslautakunta on 15.03.2023 § 27 päättänyt asettaa Rykmentinportti I, asemakaavan muutosluonnoksen, kaava nro 3630, MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville ja pyytää luonnoksesta tarvittavat lausunnot. Luonnos on nähtävillä 06.04.2023 - 08.05.2023.
Sijainti
Suunnittelualue sijaitsee Etelä-Tuusulassa, Rykmentinpuiston itäosassa, Tuusulan Itäväylän itäpuolella. Kaavaratkaisu mahdollistaa Rykmentinpuiston työpaikka-alueen laajentamisen.
Tavoite
Kaavaratkaisun tavoitteena on Rykmentinpuiston työpaikka-alueen laajentaminen.
Kaavan valmisteluvaiheessa tuli ilmi tarve suunnitella alueen liikenne- virkistys- ja viheryhteydet laajempana kokonaisuutena ja laajentaa OAS-alueen rajausta. Rykmentinportti I -kaavaluonnos sisältää tulevan yritysalueen lisäksi ympäröivät asemakaavoittamattomat omakotitalovaltaiset alueet, joille esitetään täydentävää rakentamista. Rykmentinportti I -asemakaavan ehdotusvaiheeseen viedään pääasiassa kaavaluonnoksen yritysalueen käsittävä osa, sekä muut tarkoituksenmukaiset alueet. Asuinalueen kaavoitus jatkuu kaavoitussuunnitelman Rykmentinreuna 3661 -kaavana.
Uutta kerrosalaa kaavaluonnoksessa on yritysalueen osalta noin 112 500 kerrosalaneliömetriä.
Kaavatalous
Kaavaratkaisun toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset tarkentuvat kaavoituksen edetessä. Rykmentinpuiston yritysalueen laajentaminen tukeutuu Rykmentinportin alueen asemakaavan yhdyskuntarakenteeseen.
Asemakaavamuutos nostaa alueen arvoa. Rakennusoikeuden hinta yritystonteilla on alueella ollut noin 160 € /k-m2 x 112 000 k-m2 = asemakaavasta saatava tuotto noin 18 milj.
Maankäyttökorvauksista sovitaan maanomistajan kanssa käytävissä maapoliittisissa neuvotteluissa.
Maanomistus
Kaava-alue on suurelta osin kunnan omistuksessa. Kaava-alueen rajaus sisältää myös yksityisomisteisia maa-alueita, jotka ovat asemakaavoittamattomia.
Kunta valmistelee asemakaavan muutoksen perusteella kyseeseen tulevat maankäyttösopimukset maanomistajien kanssa käytävissä neuvotteluissa. Kaavaratkaisu on tehty kunnan aloitteesta.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolo
Kirjallisia mielipiteitä saapui 23 kpl
Mielipiteet kohdistuivat etäpäässä toiveisiin säilyttää alueen virkistys- ja ulkoilualueet, huoleen ekologisista yhteyksistä ja luonnon monimuotoisuudesta sekä alueen liikenteen järjestämiseen. Monet mielipiteen jättäneet toivoivat, että alueen läpiajoliikenne ei lisääntyisi.
Viranomaisten kannanotot osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta kohdistuivat viranomaisyhteistyöhön, Rykmentinpuiston alueen ja Tuusulan kunnan ja Keravan kaupungin raja-alueen suunnitteluun kokonaisuutena, pilaantuneeseen maaperään, hulevesiin, pohjaveteen, ekologisiin yhteyksiin, luonto- ja virkistysarvoihin, joukkoliikenteen järjestämiseen ja sähkönjakeluun.
Sivistyksen lautakuntien lausunto:
Suunnittelualue on työpaikka-alue. Kaavaselostuksessa tunnistetaan ulkoilu- ja virkistysyhteyksien varmistamiseen liittyvät tarpeet, joita on otettu esille OAS:n lausunnoissa ja vastineissa. Kaavassa on osoitettu ulkoilureittiyhteyksiä, joiden linjauksia tulee vielä tutkia huolellisesti. Erityisesti Baana –ulkoilureitin linjaus Hyrylän keskustasta Keravan juna-asemalle onnistuessaan vähentää autoliikennettä.
Ulkoilureittien jatkuvuus kaava-alueen ulkopuolelle on hyvä osoittaa konkreettisesti tavoitteina. Hyviä tavoitteita käsiteltävässä ja liittyvissä kaavoissa ovat esimerkiksi katkeamaton puistoraitti Vantaan Vierumäelle, Ruotsinkylän tutkimusmetsään, Keravan asemalle ja Rykmentinpuiston Sikokalliolle. Edellä mainitut yhteydet olisi hyvä tutkia ja kuvata erillisessä ulkoilureittisuunnitelmassa, mikä helpottaa jatkossa yksittäisten kaavojen käsittelyä ja suunnittelua.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää
- antaa Rykmentinportti I, asemakaavan muutosluonnoksesta, kaava nro 3630, asiaselostuksessa esitetyn lausunnon.