Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 19.11.2024

§ 98 Sivistyksen toimialueen tiloja koskevat maksuperusteet

TUUDno-2024-2140

Valmistelija

  • Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Perustelut

Nykytilanne

Sivistys- ja vapaa-ajan tilojen tilavarausten peruutuksista on tällä hetkellä linjattu seuraavasti: Mikäli hakija ei tarvitse myönnettyä vakiovuoroa, tulee se perua viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen käyttövuoron alkamisajankohtaa TuusInfoon. Myös yksittäiset käyttämättä jäävät vuorot (esim. ohjaaja sairaana tai joukkue pelimatkalla) tulee perua mahdollisimman pikaisesti. Myöhässä peruutetuista vuoroista peritään maksullisissa vuoroissa käyttökorvaus. Kouluilla on mahdollisuus perua vakiovuorot niiltä ajankohdilta, kun koulu tarvitsee tilat omaan käyttöönsä. Koulu ilmoittaa vakiovuorojen peruuttamisesta viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen. 

Yksittäisten varausten kohdalla on tarpeellista määritellä mihin mennessä varaaja voi perua vuoron maksutta. Ajoissa tehdyt peruutukset mahdollistavat tilojen tehokkaamman käytön, koska maksuton peruutusmahdollisuus kannustaa varaajia perumaan käyttämättä jäävät vuoronsa. Kun vuorot perutaan ajoissa, vapautuu tiloista aikoja varattavaksi niitä tarvitseville. Ajan määritteleminen myös helpottaa käytettyjen vuorojen laskutusta ja vähentää laskuihin liittyviä reklamaatioita, kun maksuttoman peruutuksen ehdot on selkeästi määritelty.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää, että

  • Yksittäisten käyttämättä jäävien vuorojen osalta peruutusehdot linjataan seuraavasti: Varattu vuoro pitää perua 7 vrk ennen varausta ilmoittamalla siitä TuusInfoon. Myöhässä peruutetuista vuoroista peritään maksullisissa vuoroissa käyttökorvaus.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kasvatus ja sivistyslautakunta
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.