Perustelut
Osallisuusmalli otettiin käyttöön vuonna 2017 poliittisen johtamisjärjestelmän uudistuksen yhteydessä. Mallia työstettiin yhdessä asukkaiden, yhteisöjen ja luottamushenkilöiden kesken. Käytössä oli mm. osallisuuspeli, työpajat ja sähköiset kyselyt. Mallissa on kuusi eri tulokulmaa, joilla pyritään ohjaamaan kunnan palveluita ja viranhaltijoiden työtä. Tulokulmia on soveltuvin osin huomioitu myös sitovien tavoitteiden määrittelyssä.
Kuluvan valtuustokauden aikana on mallin jalkauttaminen sujunut suunnitelmien mukaan. Kuntastrategiaan kirjattu tavoite Olemme osallisuuden edelläkävijä ja jatkamme demokratian eri muotojen ja osallistumisen tapojen kehittämistä on toteutunut valtuustokauden aikana muun muassa osana lapsiystävällistä kuntaa, järjestösuunnitelman toimeenpanoa ja vaikuttamiselinten vaikuttavuuden vahvistamistoimenpiteitä. Demokratian eri muotoja ja osallistumisen tapoja on testattu ja kehitetty erityisesti hankkeiden myötä: Open Agenda, ruoka-apu, Civil Participation in decision making (CPT) ja Tulevaisuusvalta -hankkeissa. Rakennus- ja puistosuunnitelmien Osallistuvassa budjetoinnissa otetaan uusi askel kehittämällä osbu-prosessia lapsiystävällisemmäksi Valta lapsille -työpajoissa.
Osallisuustyöhön olennaisesti liittyvää hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä on toteutettu järjestökumppanuuksinen sekä hyvinvointi-, tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmien avulla.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Markus Torvinen, vs. sivistysjohtaja, markus.torvinen@tuusula.fi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää
- merkitä tiedoksi tilannekatsauksen osallisuustyöstä valtuustokauden aikana