Perustelut
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan toiminta-avustukset yleishyödyllisille yhdistyksille, eläkeläisjärjestöille, erityisliikuntaan ja hyvinvoinnin edistämiseen olivat haettavissa 4.-31.1.2024. Kaikkiaan hakemuksia saapui 47.
Kaksi (2) hakemusta siirrettiin avustettavan toiminnan perusteella kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan käsiteltäviksi. Ennen siirtoja haettu avustussumma oli yhteensä 91 374 €.
Toiminta-avustusta hakeneista yhdistyksistä yleishyödyllisiä yhdistyksiä oli 20, eläkeläisjärjestöjä 8, hyte-järjestöjä 9 ja vanhempainyhdistyksiä 7. Toiminta-avustuksia haettiin yhteensä 81 374 eurolla. Tuusulan kunnan talousarvioon 2024 on varattu toiminta-avustuksiin yleishyödyllisille yhdistyksille, eläkeläisjärjestöille, erityisliikuntaan ja hyvinvoinnin edistämiseen yhteensä 67 000 euroa.
Kuntalain (410/2015) 1 §:n mukaan kunnan tehtävä on “edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla.” Myös kuntalain 37 § mukaisesti kuntastrategiassa tulee huomioida kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) 6 §:ssä kunnille on säädetty hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä seuraavasti: ”Kunnan on edistettävä hyvinvoinnin ja terveydenedistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia.”
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan toiminta-avustuksilla avustettavan toiminnan tulee kohdistua tuusulalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, erityisliikuntaan, eläkeläisjärjestöjen toiminnan tukemiseen tai yleishyödyllisten yhdistysten toiminnan tukemiseen. Avustusten myöntäminen perustuu aina harkintaan. Harkinnassa otetaan huomioon avustettavan toiminnan tarkoitus, laajuus, laatu sekä kokonaisvaikuttavuus.
Avustuspäätöksiä arvioitaessa suositaan hankkeita, toimintaa tai tapahtumia, joilla on
-
vaikutuksia yhteisöllisyyteen, osallisuuteen, saavutettavuuteen ja hyvinvointiin sekä toiminnan monipuolisuuteen avustusten kokonaisuudessa,
-
yhteistyötä eri toimijoiden välillä sekä
-
omarahoitusta, tai muuta aktiivista panosta avustuksen kohteena olevan toiminnan toteuttamisessa, ja realistinen toimintasuunnitelma.
Liitteenä on yhteenveto hakijoista, toiminta-avustusten käyttötarkoituksista sekä jakoesitys, joka on yhteensä 58 650 €.
Kunnanhallitus on päättänyt avustusperiaatteista kokouksessaan 27.11.2023 § 472, jonka yhteydessä kunnanhallitus on todennut, että “mikäli tammikuussa haettavaa toiminta-avustusta jää jakamatta, voi sitä hakea jatkuvan haun periaatteella”. Samalla päätöksellä kunnanhallitus on oikeuttanut viranhaltijat tekemään avustuskokonaisuuteen ja avustustoiminnan yleisiin periaatteisiin teknisiä korjauksia ja parannuksia.
Liitteenä on lisäksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan avustuskohtaiset myöntökriteerit yleishyödyllisten yhdistysten, eläkeläisjärjestöjen, erityisliikunnan ja hyvinvoinnin edistämisen avustamiseksi 27.11.2023 alkaen.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää
-
myöntää toiminta-avustukset liitteenä olevan jakoesityksen mukaisesti.
-
oikeuttaa käsittelyn jälkeen ja muutoksenhakuajan kuluessa hyvinvointikoordinaattorin tekemään mahdollisista havaituista virheistä johtuvia muutoksia taulukkoon neuvoteltuaan asiasta asian käsittelyssä mukana olleen puheenjohtajan kanssa.
-
siirtää käyttämättä jääneen toiminta-avustuksen 8 350 euroa jaettavaksi kerta-avustuksina kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä edistävään yleishyödylliseen ja avoimeen toimintaan.