§ 3 Elintarvikelain 297/2021 §56 mukaisen määräyksen antaminen Päiväkoti Kirsikkapuu Oy/ Pilke Sonaatti, Järvenpää

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-979

Päätöspäivämäärä

3.5.2024

Päätöksen tekijä

Terveysvalvonnan päällikkö

Päätöksen peruste

Elintarvikelain 56 §:n mukaan valvontaviranomainen voi kieltää elintarvikkeiden valmistuksen, jos elintarvikehuoneisto on sellainen, että sen voidaan perustellusta syystä epäillä aiheuttavan vakavaa terveysvaaraa eikä terveysvaaraa voida muilla tavoin estää. Kielto voidaan määrätä väliaikaiseksi epäkohdan korjaamisen ajaksi.

Päiväkoti Kirsikkapuu Oy:n Pilke Sonaatti päiväkodin keittiön tilat eivät sovellu harjoitettuun toimintaan eli kuumennuskeittiötoimintaan, jossa valmista ruokaa kuumennetaan tarjolle. Keittiön tilat ovat ahtaat, keittiössä on liian pieni uuni ruokien kuumentamiseen. Toimija ei ole lämpötilavalvonnalla varmistunut ruokien riittävästä kuumennuksesta tai kylmälaitteiden riittävistä lämpötiloista. Tilojen ahtauden ja työntekijän kiireyden takia perushygieniasta, kuten käsienpesusta ja siisteydestä ei pystytä kunnolla pitämään huolta. Toimija ei ole kehotuksesta huolimatta ryhtynyt tarvittaviin kiireellisiin toimenpiteisiin epäkohtien korjaamiseksi. Havaitut epäkohdat ovat sellaisia, että niiden voidaan perustellusta syystä epäillä aiheuttavan terveysvaaraa.

Kuvaus

Asiaan liittyvät taustatiedot

Päiväkoti Kirsikkapuu Oy:n Pilke Sonaatin keittiötiloissa ja toiminnassa on havaittu toistuvia epäkohtia toimintatavoissa ja tilojen soveltuvuudesta harjoitettuun toimintaan. Asiaan on puututtu päiväkodin rakennuslupaa varten annetussa lausunnossa. Toimijaa on kehotettu toiminnan aloittamisen jälkeen myös tarkastuksilla supistamaan keittiön toimintaa tai järjestämään tilat soveltuviksi haluttuun toimintamalliin.

Havainnot

Pilke Sonaatin päiväkotirakennuksen rakennuslupaa 27.6.2022 varten annetun terveystarkastajan lausunnon mukaan Pilke Sonaatin Keittiötilojen koko on mitoitettava niin, että siellä olevat toiminnot voidaan järjestää mahdollisimman sujuvasti. Keittiö kooltaan pieni suunnitellun 120 hengen ruokien tarjolle asettamiseen. Kuvia-ainevarastotilaa ja astiavarastotilaa on oltava riittävästi. Jos ruuan tarjoilu tapahtuu pelkästään ruokailutilassa, niin keittiössä ei tarvita niin paljon tilaa tarjoilukärryille. Jos ruokailu tapahtuu ryhmissä, niin tilaa on oltava riittävästi kärryille. Keittiössä ei ole tilaa esim. 7 kärryn täyttämiseen tällä hetkellä. Keittiön kapeus asettaa myös haasteita tarjoille asettamisessa.

Terveystarkastaja teki  Pilke Sonaatin tiloihin ensimmäisen tarkastuksen toiminnan aloittamisen jälkeen 19.9.2023. Tarkastuksessa todettiin, että Pilke Sonaatin nykyiset keittiötilat ovat niin pienet, että ne eivät sovellu ruuan kuumentamiseen tai ruuan valmistukseen seitsemälle päiväkotiryhmälle. Ennen muutosta neljästä ryhmästä seitsemään ryhmään, on tehtävä selkeät suunnitelmat siitä, miten ruokailu päiväkodilla järjestetään. Toimijan on lähetettävä terveysvalvontaan kirjallisesti suunnitelma siitä, miten ruokailu tullaan jatkossa järjestämään, kun ryhmien määrät kasvavat. Kirjallinen suunnitelma on toimitettava ennen hyvissä ajoin ennen muutosta sähköpostitse.

Toimija ei lähettänyt kehotuksesta huolimatta selvitystä ennen toiminnan muutosta. Tiloihin tehtiin uusi valvontasuunnitelman mukainen tarkastus 5.2.2024. Tarkastuksella havaittiin, että päiväkodissa ryhmiä on seitsemän ja tarjoilukärryjä kuusi. Työntekijä ehtii hädin tuskin (ei aikataulussa) hoitamaan hänelle annetut tehtävät. Tehtävät tehdään mm. sellaisella kiireellä, että perushygieniasta, kuten käsienpesusta, ei ehditä pitää huolta. Työntekijä ei ollut myöskään tehnyt omavalvonnan lämpötilakirjauksia kylmälaitteiden ja vastaanoton osalta. Ruuan riittävästä kuumennuksesta ei myöskään ollut kirjanpitoa. Toimija on tarkastuksen jälkeen 8.2. lähettänyt sähköpostitse selvityksen, jossa todetaan seuraavaa:

”Sonaatin keittiön muutostyöt: - isompi uuni, 10 johteinen (nykyinen 5 johteinen) (tulossa, kiinteistön omistajalla tarjoukset käsiteltävänä)

- 3 uudet tasovaunut, jotka mahtuvat työtason alle (tulossa, kiinteistön omistajalla tarjoukset käsiteltävänä)

- eteisestä puretaan pari hyllyä pois, jotta siihen mahtuu 2 kpl tasovaunuja (hyllyt irroitetaan itse)

- seinälle rst hylly astioiden säilytystä varten (tulossa, kiinteistön omistajalla tarjoukset käsiteltävänä)

- Ja jos tilanne vaatii, niin voidaan lisätä tukkutoimitusten määrää, mikäli kuiva-ainevaraston ja jääkaappien kylmäsäilytys tila ei riitä 2 (5) Resurssi:

- 50% huoltaja aloittaa 1.3.2024 alustavan keskustelun perusteella.”

Terveystarkastaja on 5.2.2024 tarkastuskertomuksessa edellyttänyt toimijaa ryhtymään korjaavien toimenpiteiden suunnittelun osalta heti toimenpiteisiin sen suhteen, että keittiön toiminta voidaan järjestää turvallisesti ja asianmukaisesti. Tarvittaessa on tilattava kaikki ruuat täysin valmiina, kunnes tiloissa on edellytykset toiminnalle ja henkilökuntaa riittävästi. Toimijalle annettiin määräajaksi korjaaviin toimenpiteisiin aikaa 1.3.2024.

Seurantatarkastuksella 2.5.2024 havaittiin, että keittiön eteisestä on otettu pois pari hyllyä. Seinälle ei ole tullut hyllyjä astioiden säilytystä varten ja uuni on edelleen alimitoitettu tarpeeseen nähden. Työtason alla säilytetiin lihalaatikoita. Tukkutoimituksien määrää ei ole oleellisesti muutettu, vaan kylmälaitteet ovat edelleen hyvin täynnä. Uusi osa-aikainen työntekijä on aloittanut työt ja hänen toimenkuvaansa kuuluu siistijän tehtävät. Tarkastus tehtiin klo 9:50 alkaen. Tarkastuksen alussa havaittiin, että aamupalakärryt olivat purkamatta (työntekijän mukaan olivat palautuneet 8:30). Aamupalakärryissä oli siis edelleen kaikki aamupalalta jääneet maidot, levitteet, puurot, likaiset astiat ja roskat. Samanaikaisesti uuniin oli laitettu ruoka lounasta varten (kappaletavarat ja muusi). Kaikki astiat eivät mahtuneet uuniin. Työntekijällä oli suuria vaikeuksia saada lounas ajoissa tarjolle. Lounas saatiin tarjolle vasta 11:30 (tavoite klo 11). Työntekijällä ei ollut aikaa puhdistaa kärryjä kunnolla tarjoilujen välillä. Kärryt estivät tarkastuksen alkuvaiheessa käsienpesupisteelle pääsyn ja käsienpesupisteellä oli roskia. Lämpötilakirjanpitoa ei ole pidetty edelleenkään kylmälaitteiden ja vastaanoton osalta. Työntekijä ei ole lämpötilamittauksin ja kirjauksin varmistanut ja todentanut, että kuumennettavat ruuat ovat riittävän kuumia tarjolle asettaessa.

Asianosaisen kuuleminen

Toimijaa on kuultu kirjallisesti 2.5. tarkastuksen aikana elintarvikelain 56 §:n mukaisesta väliaikaisesta kiellosta koskien ruuan kuumentamista keittiötiloissa. Kielto ei koske aamupalapuuron valmistusta. Toimijan kanssa on lisäksi keskusteltu puhelimitse annettavasta kiellosta sekä korjaavista toimenpiteistä 3.5.

Liitteet:

1 Lausunto rakennuslupaa varten 27.6.2022

2 Tarkastuskertomus 19.9.2023

3 Tarkastuskertomus 5.2.2023

4 Tarkastuskertomus 2.5.2024

5 Vastine Sonaatin muutostyöt 8.2.2024

6 Elintarvikelain 56§:n mukainen kuuleminen 2.5.2025

Päätös

Terveysvalvonnan päällikön määräys

Terveysvalvonnan päällikkö antaa Päiväkoti Kirsikkapuu Oy:lle (1058835-4) Pilke Sonaattia (Laurilantie 45, 00410 Järvenpää) koskevan seuraavan elintarvikelain 56 §:n mukaisen määräyksen:

Päävelvoite 1

Ruuan kuumentaminen lounasruokailua varten on kielletty elintarvikehuoneistossa Pilke Sonaatti, Laurilantie 45. Kielto ei koske aamupalapuurojen valmistusta.

Määräaika

Päävelvoite astuu voimaan 6.5.2024.

Ruuan kuumentaminen on kiellettyä siihen asti, että seuraavat toimenpiteet on tehty:

1.      Keittiössä on toimintakapasiteettiin verrattuna riittävät kuumennuslaitteet ruuan kuumentamiseen.

2.      Toiminta on järjestetty esim. porrastetusti siten, että ruoka ehditään kuumentamaan kunnolla ja keittiön toiminta voidaan järjestää asianmukaisesti siten, että käsienpesusta ja siisteydestä pystytään huolehtimaan.

3.      Toimijalla on esittää lämpötilakirjanpitoa ruokin kuumennuksesta sekä kylmälaitteiden ja elintarvikkeiden vastaanoton lämpötilakirjanpidosta ja mahdollisista korjaavista toimenpiteistä.

​​​​​​

Täytäntöönpano

Terveysvalvonnan päällikön edellä mainittu päätös tullaan määräämään noudatettavaksi mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää.

Perustelut määräyksen antamiselle

Elintarvikehuoneiston tilat eivät nykyisen kapasiteetin ja toiminnan järjestelyjen vuoksi sovellu nykyiseen toimintaan, ja toimija ei ole kehotuksesta huolimatta ryhtynyt tarvittaviin korjaaviin toimenpiteisiin. Nykyinen toimintatapa ja järjestelyt vaarantavat elintarviketurvallisuuden.

Sovelletut oikeusohjeet

Elintarvikelaki 297/2021 § 6, 56

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 852/2004 elintarvikehygieniasta

Hallintolaki 434/2003

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toimintasääntö (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 11.5.2021 § 52)

Lisätietojen antaja

Terveystarkastaja Saara Vainio (puh 040 314 4746, saara.vainio@tuusula.fi)

Päätös on luovutettu asianosaiselle  ___/___/2024

Allekirjoitus

Miia Suurkuukka, Terveysvalvonnan päällikkö

Organisaatiotieto

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus