Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 24.4.2024

§ 34 Rykmentinpuiston taideohjelman ja Hyrylän keskustan taideohjelman periaatteet

TUUDno-2024-743

Valmistelija

  • Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
  • Asko Honkanen, kuntasuunnittelupäällikkö, asko.honkanen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulassa on käytössä kaksi taideohjelmaa - Rykmentinpuiston taideohjelma ja Hyrylän keskustan taideohjelma - joista yhdessä käytetään nimitystä Tuusulan taideohjelma. Molemmilla taideohjelmilla on oma ohjelmansa sekä taiderahan määräytymismallinsa. Rykmentinpuiston taideohjelman taiderahakertymä on ollut tavoiteltu, mutta Hyrylän taideohjelma ei ole taiderahaa kerryttänyt eikä ohjelmaa alueella ole pystytty toteuttamaan.  


Taiderahan määräytyminen 

Rykmentinpuiston taideohjelman ja Hyrylän keskustan taideohjelmien taiderahan määräytymisen mallit halutaan yhtenäistää. Kertyneet taiderahat tullaan edelleen säilyttämään omissa rahastoissaan. Taiderahaa kertyy tonttien myynnistä ja vuokrauksesta. Sekä tontin ostaja että vuokraaja velvoitetaan maksamaan tontinluovutuksen yhteydessä 3 % myyntihintaa vastaava summa taiderahastoon, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1,5 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon. Kunnan suoraan, vuokraan muodossa tai muutoin rahoittamissa hankkeissa kustannusarvioon lisätään 1 % taiderahastoon. Kunnan tavoitteena on myös saada neuvoteltua yksityisten maanomistajien kanssa solmittavat maankäyttösopimukset taideohjelmiin niin, että yksityinen maanomistaja osallistuu sopimuskorvauksen lisäksi taiderahaston kartuttamiseen 3% sopimuksessa käsiteltävän tontin arvosta. 


Taiteen ohjausryhmä 

Tuusulan taideohjelmilla tulee olla yhteinen taiteen ohjausryhmä, joka tekee taiteilijavalinnat ja päättää hankkeiden aikatauluista sekä eri kohteisiin suuntautuvien varojen käytöstä ja määrästä. Ohjausryhmä määrittelee myös taiteilijoiden valintatavat sekä suunnittelee mahdolliset tapahtumat ja workshop-työskentelyn. Työryhmä toteuttaa taideohjelmassa määriteltyjä toimenpiteitä ja tekee esityksiä sen mahdollisesta päivityksestä. Taiteen ohjausryhmä hyväksyy taiteilijoiden luonnokset ja toimii sopimuskumppanina taiteilijoiden kanssa tehtävissä sopimuksissa sekä tekee päätöksen koordinaattorin palkkauksesta. Koordinaattori voi toimia ryhmän kokoonkutsujana ja organisoi ohjausryhmän toiminnan. 

Taiteen ohjausryhmän tulee esittää taideohjelman toteuttamisesta ja kertyneiden varojen käytöstä kunnanhallitukselle vuosittainen seurantaraportti sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle ja tekniselle lautakunnalle vuosittainen toimintasuunnitelma ja 3-5-vuotinen työsuunnitelma. 

Taiteen ohjausryhmään nimetään edustajat kasvun ja ympäristön toimialalta, kulttuurin palvelualueelta, kunnan johdosta sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnasta. Ryhmän puheenjohtajana toimii​kuntakehitysjohtaja ja varapuheenjohtajana kulttuuri- ja museotoimenjohtaja. Ohjausryhmän jäseniksi nimetään ainakin ​Rykmentinpuiston projektipäällikkö, kuntakehityspäällikkö, taidekokoelmista vastaava intendentti, viestintäpäällikkö sekä kolme kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nimeämää jäsentä.  

​Jäsenyys ohjausryhmässä päättyy työ- tai virkasuhteen tai luottamustehtävän päättyessä. 

Taideohjelman tapahtumien suunnittelu ja ohjaus tulee taiteen ohjausryhmältä. Tapahtumat toteutetaan taideohjelmien taiderahalla. Tapahtumien toteutus ja tiedotus tapahtuu linjaorganisaation mukaan.  

Ohjelmaa voidaan myöhemmin laajentaa tai täydentää​. 

Ehdotetut päivitykset koskevat sekä Rykmentinpuiston taideohjelmaa että Hyrylän keskustan taideohjelmaa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä asiatekstissä kuvatut Tuusulan taideohjelman periaatteet. 

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti äänin 7-3 alla olevan muutetun pohjaesityksen mukaisesti 

  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä asiatekstissä kuvatut Tuusulan taideohjelman periaatteet. 

 

Rykmentinpuiston taideohjelman ja Hyrylän keskustan taideohjelman periaatteet 

Tuusulassa on käytössä kaksi taideohjelmaa - Rykmentinpuiston taideohjelma ja Hyrylän keskustan taideohjelma - joista yhdessä käytetään nimitystä Tuusulan taideohjelma. Molemmilla taideohjelmilla on oma ohjelmansa sekä taiderahan määräytymismallinsa. Rykmentinpuiston taideohjelman taiderahakertymä on ollut tavoiteltu, mutta Hyrylän taideohjelma ei ole taiderahaa kerryttänyt eikä ohjelmaa alueella ole pystytty toteuttamaan.  


Taiderahan määräytyminen 

Rykmentinpuiston taideohjelman ja Hyrylän keskustan taideohjelmien taiderahan määräytymisen mallit halutaan yhtenäistää. Kertyneet taiderahat tullaan edelleen säilyttämään omissa rahastoissaan. Taiderahaa kertyy tonttien myynnistä ja vuokrauksesta. Sekä tontin ostaja että vuokraaja velvoitetaan maksamaan tontinluovutuksen yhteydessä 3 % myyntihintaa vastaava summa taiderahastoon, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1,5 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon. Kunnan suoraan, vuokraan muodossa tai muutoin rahoittamissa hankkeissa kustannusarvioon lisätään 1 % taiderahastoon. Kunnan tavoitteena on myös saada neuvoteltua yksityisten maanomistajien kanssa solmittavat maankäyttösopimukset taideohjelmiin niin, että yksityinen maanomistaja osallistuu sopimuskorvauksen lisäksi taiderahaston kartuttamiseen 3% sopimuksessa käsiteltävän tontin arvosta. 


Taiteen ohjausryhmä 

Tuusulan taideohjelmilla tulee olla yhteinen taiteen ohjausryhmä, joka tekee taiteilijavalinnat ja päättää hankkeiden aikatauluista sekä eri kohteisiin suuntautuvien varojen käytöstä ja määrästä. Ohjausryhmä määrittelee myös taiteilijoiden valintatavat sekä suunnittelee mahdolliset tapahtumat ja workshop-työskentelyn. Työryhmä toteuttaa taideohjelmassa määriteltyjä toimenpiteitä ja tekee esityksiä sen mahdollisesta päivityksestä. Taiteen ohjausryhmä hyväksyy taiteilijoiden luonnokset ja toimii sopimuskumppanina taiteilijoiden kanssa tehtävissä sopimuksissa sekä tekee päätöksen koordinaattorin palkkauksesta. Koordinaattori voi toimia ryhmän kokoonkutsujana ja organisoi ohjausryhmän toiminnan. 

Taiteen ohjausryhmän tulee esittää taideohjelman toteuttamisesta ja kertyneiden varojen käytöstä kunnanhallitukselle vuosittainen seurantaraportti sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle ja tekniselle lautakunnalle vuosittainen toimintasuunnitelma ja 3-5-vuotinen työsuunnitelma. 

Taiteen ohjausryhmään nimetään edustajat kasvun ja ympäristön toimialalta, kulttuurin palvelualueelta, kunnan johdosta sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnasta. Ryhmän puheenjohtajana toimii​ kuntakehitysjohtaja ja varapuheenjohtajana kulttuuri- ja museotoimenjohtaja. Ohjausryhmän jäseniksi nimetään ainakin ​Rykmentinpuiston projektipäällikkö, kuntasuunnittelupäällikkö, taidekokoelmista vastaava intendentti, viestintäpäällikkö sekä kolme kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nimeämää jäsentä. Ohjausryhmä voi tarvittaessa kutsua ohjausryhmän kokouksiin asiantuntijoita esim. kunnanpuutarhurin ja infran projektipäällikön.

​Jäsenyys ohjausryhmässä päättyy työ- tai virkasuhteen tai luottamustehtävän päättyessä. 

Taideohjelman tapahtumien suunnittelu ja ohjaus tulee taiteen ohjausryhmältä. Tapahtumat toteutetaan taideohjelmien taiderahalla. Tapahtumien toteutus ja tiedotus tapahtuu linjaorganisaation mukaan.  

Ohjelmaa voidaan myöhemmin laajentaa tai täydentää​. 

Ehdotetut päivitykset koskevat sekä Rykmentinpuiston taideohjelmaa että Hyrylän keskustan taideohjelmaa.

 

Kokouskäsittely

Tämä asia käsiteltiin kokouksessa ennen § 33.

Kulttuuri- ja museotoimenjohtaja esitteli asiantuntijana asiaa ennen keskustelun avaamista.

Teknisenä korjauksena muutettiin asiaselostuksessa ohjausryhmän jäsenissä kuntakehityspäällikön nimi kuntasuunnittelupäälliköksi.

Puheenjohtajan avattua keskustelun, jäsen Meckelborg esitti muutosesityksenä ohjausryhmän jäseniksi asiaselostuksessa mainittujen lisäksi kunnanpuutarhurin, infran projektipäällikön sekä taideohjelmien tapahtumatuottajan. Jäsen Meckelborg muutti myöhemmin muutosesitystään poistaen aiemmasta muutosesityksestään taideohjelmien tapahtumatuottajan. Jäsenet Vaarnas ja Aulanko kannattivat Meckelborgin jälkimmäistä muutosesitystä.

Esittelijä muutti pohjaesitystään, siten että ohjausryhmä voi tarvittaessa kutsua ohjausryhmän kokouksiin asiantuntijoita esim. kunnanpuutarhurin ja infran projektipäällikön.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosesitys, asia ratkaistaan äänestämällä. Lautakunta hyväksyi puheenjohtajan äänestysesityksen, että ne, jotka kannattavat muutettua pohjaehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat jäsen Meckelborgin tekemää muutosesitystä äänestävät EI.

Suoritetussa äänestyksessä

  • jaa-äänen antoivat jäsenet Jania Kleimola, Elina Laine, Jorma Mattila, Sini Riihimäki, Henri Savolainen, Elina Väänänen, puheenjohtaja Kari Kinnunen
  • ei-äänen antoivat jäsenet Markus Meckelborg, Saara Aulanko, varapuheenjohtaja Laura Vaarnas
     

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa-ääntä ja 3 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi muutetun pohjaehdotuksen tulleen lautakunnan päätökseksi.

Puheenjohtajan todettua lautakunnan päätöksen, jäsen Meckelborg jätti seuraavan toimenpidealoitteen:

"Julkiset taideteokset lisäävät alueen viihtyvyyttä, toimivat vetovoimatekijöinä ja niistä muodostuu nopeasti kaikille yhteisiä maamerkkejä. Julkisiin paikkoihin sijoitettava taide on jokaisen saavutettavissa ilman pääsymaksua ja ilman aukioloaikoja. Taidehankkeet ja tapahtumat ovat ainutlaatuisia, paikkakuntaansa sidottua kulttuuritoimintaa mikä luo alueelle omaa vahvaa identiteettiä. Julkisen taiteen hankinnoista on jo laadittu taideohjelma Rykmentinpuistoon ja Hyrylän keskustaan. Tulevaisuudessa myös Pohjois-Tuusulan kuntakeskuksiin eli Kellokoskelle ja Jokelaan voitaisiin laatia omat taideohjelmat. Näiden tulevien taideohjelmien rahoitus toteutettaisiin saman mallin mukaisesti kuin Rykmentinpuiston ja Hyrylän keskustan taideohjelmien."

Puheenjohtaja totesi, että toimenpidealoitetta ei käsitellä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa. Jäsen Meckelborgia suositeltiin tekemään asiasta valtuustoaloite.

 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.