Keskusvaalilautakunta, kokous 26.3.2024

§ 13 Keskusvaalilautakunnan sihteeri ja muut toimihenkilöt europarlamenttivaaleissa

TUUDno-2023-1423

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Vaalilain 9 §:n mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat mm:

  • ne kotimaan yleiset ennakkoäänestyspaikat, joiden lukumäärästä ja sijainnista kunnanhallitus päättää ja joita on oltava, jollei erityisestä syystä muuta johdu, jokaisessa kunnassa vähintään yksi
  • sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset.

Kunta päättää itsenäisesti ja oman harkintansa mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. Lisäksi kunnanhallitus määrää ennakkoäänestysajanjakson puitteissa ennakkoäänestyspaikan aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat. Jokaisen ennakkoäänestyspaikan nimen, käyntiosoitteen ja päivittäisen aukioloajan on käytävä ilmi kunnanhallituksen päätöksestä.

Kotimaassa yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja, joissa kuka tahansa äänioikeutettu voi äänestää, ovat kunnanhallituksen päättämät kunnan virastot, postikonttorit ja muut paikat. Ennakkoäänestyspaikat on sijoitettava sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppoa tulla ja joihin he vaivattomasti osaavat. Ennakkoäänestystilan on oltava riittävän suuri, jotta äänestys voidaan toimittaa sujuvasti ja luotettavasti. Ennakkoäänestyspaikan on myös oltava aatteellisilta ja taloudellisilta kytkennöiltään mahdollisimman puolueeton, jotta mahdollisimman monet äänestäjät sinne mieluusti tulevat. Liikuntavammaisten ja muiden liikuntaesteisten ennakkoäänestämismahdollisuuksiin on kiinnitettävä huomiota. Äänestyspaikalla mahdollisesti olevat kynnykset ja portaat on varustettava esimerkiksi sellaisella luiskalla, että sähkökäyttöistä pyörätuolia tai rollaattoria käyttävillä on esteetön pääsy äänestystilaan.

Ennakkoäänestyspaikka on ennakkoäänestystä varten avoinna kaikkina päivinä ennakkoäänestysajanjaksona, jollei kunnanhallitus erityisistä syistä toisin määrää. Erityisenä syynä kyseeseen tulee lähinnä kunnan tai kunnan osan vähäiseksi arvioitu ennakkoäänestäjien määrä.

Ennakkoäänestystä ei saa toimittaa arkipäivisin ennen klo 8 eikä klo 20 jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen klo 9 eikä klo 18 jälkeen.

Presidentinvaaleissa 2024 Tuusulan kunnalla oli ennakkoäänestyspaikat Tuusulan pääkirjastossa, Hyrylän S-Marketin kiinteistössä, Riihikallion koululla, Kellokosken kirjastossa ja Jokela-talolla. Aukioloaikoja laajennettiin aiempiin vaaleihin verrattuna ja ennakkoon äänestäneitä oli kaikista äänestäneistä jo noin 60 prosenttia presidentinvaalien toisella kierroksella, ensimmäiselläkin kierroksellakin yli puolet (52,7 %).

Ennakkoääniä annettiin ennakkoäänestyspaikoittain seuraavasti presidentinvaalien 1. kierroksella:

  • Hyrylän S-Market: 4 367 ääntä (osuus kaikista annetuista ennakkoäänistä 39,6 %)
  • Hyrylän kirjasto: 2 761 ääntä (25 %)
  • Jokela-talo: 1 822 ääntä (16,5 %)
  • Kellokosken kirjasto: 1 370 ääntä (12,4 %)
  • Riihikallion koulu: 712 ääntä (6,5 %)

Ennakkoääniä annettiin ennakkoäänestyspaikoittain seuraavasti presidentinvaalein 2. kierroksella:

  • Hyrylän S-Market: 5 290 ääntä (osuus kaikista annetuista ennakkoäänistä 43,9 %)
  • Hyrylän kirjasto: 2 839 ääntä (23,6 %)
  • Jokela-talo: 1 748 ääntä (14,5 %)
  • Kellokosken kirjasto: 1 503 ääntä (12,5 %)
  • Riihikallion koulu: 671 ääntä (5,6 %)

Vilkkaimmalla ennakkoäänestyspaikalla Hyrylän S-Marketissa annettiin kiireisimmän tunnin aikana 130 ääntä ja hiljaisimman tunnin aikana 16 ääntä. Vastaavasti Riihikallion koulun ennakkoäänestyspaikan kiireisimmän tunnin aikana äänestäjiä oli 41, kun taas hljaisimman tunnin aikana äänestäneitä oli 4. Ennakkoäänestyspaikalla on vaalilain 17 §:n mukaan oltava ainakin kaksi vaalitoimitsijaa. Koska ennakkoäänestäneiden määrä ja osuus koko kunnan tasolla on Riihikallion koulun ennakkoäänestyspaikassa ollut varsin alhainen, ehdotuksena on, ettei europarlamenttivaaleissa ennakkoäänestystä järjestetä Riihikallion koululla. Aiempien vaalien perusteella arvioidaan myös, että äänestysaktiivisuus jää presidentinvaaleista, jolloin ennakkoäänestyspaikan äänestäneiden määrä alhaisemmaksi. Alueen asukkailla on edelleen mahdollisuus ilmoittautua kotiäänestykseen tai äänestää ennakkoon muilla ennakkoäänestyspisteillä. Riihikallion koulun osalta on lisäksi ollut haasteita tilojen suhteen esteettömyyden ja saavutettavuuden kanssa.

Kellokosken ennakkoäänestyspaikan osalta ehdotetaan ennakkoäänestyspaikan muuttamista Kellokosken kirjastolta Kustaa Adolf-kodin saliin. Kustaa Adolf-koti on Kellokosken kirjaston vieressä ja siellä ennakkoäänestykselle on paremmat tilat ja toimintaedellytykset.

S-Marketin ennakkoäänestyspaikan aukioloaikaan ehdotetaa muutosta siten, että se aukeaisi arkisin klo 9.00 alkaen klo 8.00 sijaan. Muutoin ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajat ovat samat kuin presidentinvaaleissa. 

Laitosäänestyksen paikkojen osalta listaukseen on lisätty uutena äänestyspaikkana Hoivamme-koti Kellokoski. 

Tiedot kunnan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista on ilmoitettava oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään (VAT) perjantaihin 22.3.2024 klo 12 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että yleinen ennakkoäänestys europarlamenttivaaleissa järjestetään Tuusulan kunnassa 29.5.- 4.6.2024 seuraavasti: 

1. Tuusulan pääkirjasto
Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 9-20
- la klo 10-16
- su klo 12-16
- ma ja ti klo 9-20

2. S-Market Tuusula
Hyrylänkatu 6, 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 9-20
- la klo 10-17
- su klo 10-17
- ma ja ti klo 9-20

3. Kustaa Aadolf -kodin sali
Koulutie 12, 04500 Kellokoski

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 12-20
- la ja su klo 12-16
- ma ja ti klo 12-20

4. Jokela-talo
Keskustie 20, 05400 Jokela

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 12-20
- la ja su klo 12-16
- ma ja ti klo 12-20

  • että ennakkoäänestys toimitetaan Jokelan vankilan ja sairaaloiden ja ympärivuorokautista hoitoa antavien sosiaalihuollon toimintayksiköiden (entisen terveyskeskussairaalan akuutti jatko- ja kuntoutusosasto ja kotiutus- ja arviointiyksikkö) lisäksi myös seuraavissa toimintayksiköissä: Mainiokoti Kerttuli, Hoivakoti Elisabeth ja Eemil, Riihikallion palvelukeskus (Tuusulan kunnan ja Yrjö & Hanna Oy:n palveluasumisyksiköt), Riihikoto, Tuusulan Neitoperhon asumisyksikkö, Attendo Rykmentti ja Ykköskoti Lotta, Hoivakoti Isokarhu, VetreaElo Venny, Martta Augusta -koti sekä Hoivamme-koti Kellokoski.
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 29.5.-4.6.2024. 

Vaalilain 9 §:n 3 momentin mukaan jokaisella äänestysalueella on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Erityisistä syistä äänestyspaikka voidaan sijoittaa äänestysalueen tai kunnankin ulkopuolelle, jollei siitä aiheudu äänestäjille kohtuutonta haittaa.

Valtuusto on päättänyt, että Tuusulan kunnassa on seuraavat 15 äänestysaluetta:

001 Kirkonkylä
002 Rusutjärvi
003 Paijala
004 Tuomala
005 Ruotsinkylä
006 Jokela
007 Vanhakylä
008 Kellokoski läntinen
009 Hyrylä
010 Vaunukangas
011 Riihikallio I
012 Lepola
013 Riihikallio II
014 Hyökkälä
015 Kellokoski itäinen

Lisäksi valtuusto on määrännyt ne henkilöt, joita väestötietojärjestelmässä ei ole merkitty minkään kiinteistön kohdalle, kuulumaan Kirkonkylän äänestysalueeseen.

Tiedot yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista on ilmoitettava oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään 22.3.2024 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että europarlamenttivaaleissa vaalipäivän äänestyspaikat ovat seuraavat:

001    Kirkonkylä, Kunnantalo, Kotorannankuja 10, 04310 Tuusula
002    Rusutjärvi, Rusutjärven koulu, Rusutjärventie 258, 04370 Rusutjärvi
003    Paijala, Paijalan koulu, Paijalantie 44, 04300 Tuusula
004    Tuomala, Tuomalan koulu, Kansanopistontie 41, 04380 Tuusula
005    Ruotsinkylä, Ruotsinkylän koulu, Rävbäckinkuja 29, 04360 Tuusula
006    Jokela, Jokela-talo, Keskustie 20, 05400 Jokela
007    Vanhakylä, Vanhankylän koulu, Vanhankylän koulutie 109, 04390 Jäniksenlinna
008    Kellokoski l., Kellokosken koulu, Koulutie 7, 04500 Kellokoski
009    Hyrylä, Mikkolan koulu, Pähkinämäentie 215, 04300 Tuusula
010    Vaunukangas, Vaunukankaan koulu, Vaunukankaantie 3, 04300 Tuusula
011    Riihikallio I, Riihikallion koulu, Pellavamäentie 15, 04320 Tuusula
012    Lepola, Lepolan koulu, Visantie 1, 05400 Jokela
013    Riihikallio II, Riihikallion koulu, Pellavamäentie 15, 04320 Tuusula
014    Hyökkälä, Hyökkälän koulu, Kirkkotie 11, 04300 Tuusula
015    Kellokoski i., Kellokosken koulu, Koulutie 7, 04500 Kellokoski

  • pyytää sivistyksen toimialuetta ja tilapalvelut -palvelualuetta varaamaan äänestyshuoneistot vaalitoimitusta varten 9.6.2024 mahdollisuuksien mukaan koulujen ensimmäisestä kerroksesta sellaisesta huonetilasta, johon on erillinen sisääntulo- ja ulosmenokäytävä sekä mahdollisuus odotustilaan 
  • että vaalien ulkomainonta voidaan aloittaa kunnan hallinnassa ja määräysvallassa olevilla alueilla viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli 22.5.2024 lukien
  • että vaalien ulkomainontaa ei saa sijoittaa ennakkoäänestysaikana 29.5–4.6.2024 ennakkoäänestyspaikan kanssa saman korttelin alueelle eikä ennakkoäänestyspaikalle ohjaavan kulkuväylän varteen korttelialueelle
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

  • Satu Kuivasto, henkilöstöjohtaja, satu.kuivasto@tuusula.fi

Perustelut

Vaalilain 14.2 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön. Keskusvaalilautakunnan sihteeri hoitaa ko. tehtävän virkavastuulla vastaten vaalien valmistelutoimista, ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamisen organisoinnista, vaalipäivän äänestysjärjestelyistä jne. Lisäksi sihteeri antaa tarvittaessa juridista apua vaaleihin liittyvissä kysymyksissä vaalitoimitsijoille ja vaalilautakunnille.

Edellisessä europarlamenttivaaleissa keskusvaalilautakunnan sihteerin palkkio oli 3 000 euroa, laskennan vastuuhenkilön 1 000 euroa ja laskennan varahenkilön 500 euroa. 

Keskusvaalilautakunnan sihteerin tehtävää on lupautunut hoitamaa oman työnsä ohella hallintojohtaja, mistä tehtävästä hänelle maksetaan erillinen palkkio. 

Tuloslaskennan vastuuhenkilöinä toimivat asianhallinnan asiantuntija Sunna Naumi ja hallintopalvelusihteeri Karam Saini. Molemmat toimivat myös vaalitietojärjestelmän pääkäyttäjänä, huolehtivat pohja- ja paikkatietojen ylläpidosta, ennakkoäänestyksessä toimivien vaalitoimitsijoiden rekrytoinnista ja koulutuksesta ja ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamisesta sekä ennakkoäänestyspaikkojen järjestämisestä. 

Vaalityöskentelyyn on perinteisesti osallistunut myös muuta kunnan henkilökuntaa. Vaalityöskentelyyn osallistuneille on korvattu ylityö joko vastaavana vapaa-aikana tai rahakorvauksena.

Ehdotus

Esittelijä

  • Matti Rantanen, matti.rantanen@luottamus.tuusula.fi

Keskusvaalilautakunta päättää

  • ottaa sihteerikseen europarlamenttivaaleissa hallintojohtaja Antti-Pekka Röntysen
  • todeta, että kunnan vaalitietojärjestelmän pääkäyttäjinä ja laskennan vastuuhenkilöinä toimivat asianhallinnan asiantuntija Sunna Naumi ja hallintopalvelusihteeri Karam Saini
  • suorittaa keskusvaalilautakunnan sihteerille 3 100 euron palkkion, keskusvaalilautakunnan sihteerille ei korvata erikseen ylitöitä
  • suorittaa vaalitietojärjestelmän pääkäyttäjä Sunna Naumille 1 100 euron palkkion, lisäksi hänelle korvataan erikseen tehdyt ylityöt
  • suorittaa vaalityöhön osallistuvalle vaalitietojärjestelmän varahenkilölle, hallintopalvelusihteeri Karam Sainille 700 euron palkkion, lisäksi hänelle korvataan erikseen tehdyt ylityöt
  • valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin sopimaan lisätyövoiman käytöstä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Esteellisyys

  • Hallintojohtaja Antti-Pekka Röntynen

Kokouskäsittely

Antti-Pekka Röntynen ilmoitti olevansa hallintolain 28.1 pykälän kohdan 1 mukaisesti esteellinen (osallisuusjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Pöytäkirjanpitäjänä toimi puheenjohtaja Matti Rantanen. 

Tiedoksi

Antti-Pekka Röntynen, Sunna Naumi, Karam Saini, Anita Vuorenmaa