§ 52 Suunnitteluinsinöörin tehtävään valinta, kaavoitus

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-903

Päätöspäivämäärä

24.4.2024

Päätöksen tekijä

Kuntakehitysjohtaja

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta henkilöstöasioissa.

Rekrytointilupa 2.1.2024

Kuvaus

Kaavoituksen palvelualueelle on vapautunut suunnitteluinsinöörin toimi. Rekrytointilupa uuden henkilön rekrytoimiseksi on saatu 2.1.2024 kansliapäällikön päätöksellä. 

Tehtävä on ollut julkisesti haettavana ensimmäisen kerran 11.1.-14.2.2024. Haku avattiin uudelleen julkisesti haettavaksi 13.3.-2.4.2024. Aiemmat hakijat otettiin toisen haun yhteydessä huomioon.

Tuusulan kunnan verkkosivuilla, työ- ja elinkeinotoimiston (TE-palvelut.fi), Rekrytointi.com ja kuntarekry.fi -verkkopalveluissa.

Suunnitteluinsinööri osallistuu asema- ja yleiskaavojen valmisteluun sekä näihin liittyvien töiden ja selvitysten tilaamiseen ja ohjaamiseen. Työtehtävät liittyvät maankäytön ja liikenneverkon kehittämiseen, liikkumisen ja liikenteen suunnitteluun sekä suunnitelmien vaikutusten arviointiin.

Kelpoisuusvaatimuksena on vähintään soveltuva ammattikorkeakoulutasoinen tutkinto sekä hyvä suomen kielen kirjallinen ja suullinen taito. Kokemus alan ammattitehtävistä katsottiin eduksi. Yhteistyökykyä ja monipuolisten liikennesuunnittelukysymysten ratkaisemistaitoja sekä neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja arvostettiin. 

Ensimmäisen haun määräaikaan 14.2.2024 mennessä tehtävään saapui 28 hakemusta. Toisen haun määräaikaan 2.4.2024 mennessä tehtävään saapui 23 hakemusta. Haastateltaviksi valittiin hakemusten perusteella yhteensä 7 henkilöä (1. hausta 4 hlöä ja 2. hausta 3 hlöä). Haastattelijana toimi kaavoituspäällikkö Anne Olkkola, yhdyskuntatekniikan päällikkö Petri Juhola ja liikenneinsinööri Jukka-Matti Laakso. Hakemuksen ja haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvion perusteella diplomi-insinööri Ulla Saari arvioitiin suunnitteluinsinöörin tehtävään soveltuvimmaksi.

Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät kunta-alan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) sekä Tuusulan kunnan työnvaativuuden arvioinnin (TVA) mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 4047,98 €/kk, jonka lisäksi voidaan maksaa mahdolliset lisät. Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Työhöntulotarkastus tehdään sähköisesti palvelusuhteen alkamisen jälkeen mahdollisimman pian, viimeistään kuukauden kuluessa työn aloittamisesta.  

 

Esittelijän päätösehdotus

Hakemusten ja haastattelujen perusteella kaavoituspäällikkö Anne Olkkola esittää diplomi-insinööri Ulla Saaren valittavaksi suunnitteluinsinöörin toimeen.

Päätös

Päätän kaavoituspäällikkö Anne Olkkolan esityksestä, että 

  • kaavoituksen suunnitteluinsinöörin toimeen valitaan diplomi-insinööri Ulla Saari 2.9.2024 lukien
  • palkkaus määräytyy kunta-alan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) palkkaryhmän II mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 4047,98 €/kk (+ tuleva yleiskorotus).
  • toimen täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Allekirjoitus

Pirjo Sirén, kuntakehitysjohtaja

Organisaatiotieto

Kasvu ja ympäristö