§ 39 Korvausvaatimus, Pakkasraitti

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-519

Päätöspäivämäärä

22.3.2024

Päätöksen tekijä

Kuntakehitysjohtaja

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö valt 19.6.2023 §95, toimivalta vahingonkorvausasioissa.

Kuvaus

Korvauksen hakija ajoi Pakkasraittia Kulomäentien suuntaan sunnuntaina 25.2.2024 klo 21 tiessä olevaan kuoppaan, jonka seurauksena apukuskin puoleinen rengas rikkoontui. Kuoppa oli täynnä vettä ja tie oli märkä.

Kadunpitäjän vastine.

Kadun kunnossapidon huoltoryhmä on paikannut kyseisen kuopan edellisen arkipäivänä 23.2.2024 klo 9.50, tieto on todennettavissa kunnossapidon käuyttämästä GSP- paikanninpalvelusta.  Runsas vesisade, paikkaamisen jälkeen vettä oli satanut n 25 mm,  ja kyseisellä kadulla oleva raskas liikenne on voinut aiheuttaa paikkauksen irtoamisen ja kuopan uudelleen syntymisen. Kadunpitäjä ei katso laiminlyönneensä kadunpitovelvoitetta eikä tuottamuksellaan tai tahallaan ole aiheuttanut vahnkoa, eikä näin ollen ole korvausvelvollinen tapahtuneeseen vahinkoon. 

 

Päätös

Päätän

  • että kadunpitäjä ei ole laiminlyönyt kadunpitovelvoitettaan eikä tuottamuksellaan tai tahallaan ole aiheuttanut vahinkoa
  • hylätä korvausvaatimuksen.

Allekirjoitus

Pirjo Sirén, kuntakehitysjohtaja

Organisaatiotieto

Yhdyskuntatekniikka