Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 28.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Avustukset harrastusmaksujen tukemiseen 2024

TUUDno-2024-356

Valmistelija

  • Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kulttuuri-​ ja vapaa-​aikalautakunnan toiminta-​avustusten jakoperusteissa kriteerit kuvaavat laaja-​alaisesti yhdistystoimintaa ja harrastamisen kustannuksiin vaikuttavia tekijöitä. Toiminta-avustusten lisäksi lautakunta myöntää yhdistyksille harrastusmaksutukea.

Harrastustoiminnan järjestämisessä mukana olevien tahojen tulee eri toimenpiteillä varmistaa, että maksut eivät muodostu osallistumisen esteeksi. Vastuu on jokaisella toimijalla, ei vain kunnilla, eikä vain seuroilla vaan kaikilla. Yleinen taloustilanne kohdistuu myös yhdistystoimintaan, kustannusten nousu vaikuttaa seuratoiminnan kiinteisiin kustannuksiin, jotka eivät ole aiheutuneet ainoastaan järjestetystä toiminnasta. Esimerkiksi harrastusmuotojen väliset tilakustannukset vaihtelevat paljon.

Tuusulan kunta tukee yhdistyksiä ja muita harrastetoiminnan järjestäjiä avustuksella, jonka tarkoituksena on tuusulalaisten lasten ja nuorten harrastusmaksujen pienentäminen taloudellisten, sosiaalisten ja terveydellisten syiden perusteella. Avustus edellyttää hakijayhdistykseltä vastavuoroisuutta. Myönnetty avustus ei saa toimia lisärahoituksena kustannuksia lisäävään toimintaan, sen sijaan yhdistys voi toteuttaa toiminnassaan kustannuksia pienentäviä toimenpiteitä. Kustannukset voivat vaihdella toiminnasta riippuen hyvin paljon.

Valtuusto on vahvistanut sitovin perustein yhdistyksille ja muille harrastetoiminnan järjestäjille vuodelle 2024 määrärahan 20 000 euroa. Toiminta-​avustuksen maksamiseen oikeutettuja hakemuksia saapui määräaikaan 31.1.2024 mennessä 5 kpl.

Määrärahojen jakoehdotus ja painotukset ovat liitteenä. Avustukset maksetaan yhdistykselle, kun päätös on lainvoimainen. Liiteasiakirjat pitää toimittaa sähköiseen avustusjärjestelmään avustusohjeen mukaisesti 30.11.2024 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri-​ ja vapaa-​aikalautakunta päättää 

  • myöntää avustukset harrastusmaksuihin liitteen mukaisesti 
  • oikeuttaa käsittelyn jälkeen ja muutoksenhakuajan kuluessa vapaa-​aikapalveluiden päällikköä tekemään havaituista virheistä johtuvia muutoksia taulukkoon​ neuvoteltuaan asiasta asian käsittelyssä mukana olleen puheenjohtajan kanssa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.