§ 7 Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään valinta 1.2.2024 alkaen toistaiseksi, Mainingin päiväkoti

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-318

Päätöspäivämäärä

4.3.2024

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatuspäällikkö

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta henkilöstöasioissa.

Rekrytointilupa 17.11.2023

Kuvaus

Varhaiskasvatuksen palvelualueella, Mainingin päiväkodissa on vapautunut varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävä. Rekrytointilupa uuden henkilön rekrytoimiseksi on saatu 17.11.2023 varhaiskasvatuspäällikön päätöksellä. 

Tehtävä on ollut julkisesti haettavana vakinaista täyttämistä varten ajalla 17.11.2023 - 04.12.2023 kunnan verkkosivuilla, työ- ja elinkeinotoimiston (TE-palvelut.fi) sekä Rekrytointi.com -verkkosivuilla. 

Lastenhoitajan kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto tai muu vastaava tutkinto.

Määräaikaan mennessä tehtävää haki 13 hakijaa, joista kelpoisuusehdot täyttäviä oli yhdeksän. Päiväkodin johtaja Heidi Kajan ja päiväkodin johtaja Heidi Hietanen haastattelivat hakijoista kaksi, haussa huomioitiin myös aiemmassa haussa haastateltu hakija.

Hakemusten ja haastattelujen pohjalta tehdyn kokonaisarvion perusteella päiväkodin johtaja Heidi Hietanen esittää tehtävään valittavaksi lähihoitaja *****, joka arvioitiin tehtävään soveltuvimmaksi. 

Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät kunnallisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen, sekä Tuusulan kunnan palkkahinnoittelun 05VKA054 mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 2495,81 €/kk. Tämän lisäksi maksetaan KVTES:n mukainen kokemuslisä erillisen hakemuksen perusteella.

Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. 

Päätös

Päätän Mainingin päiväkodin johtaja Heidi Hietasen esityksestä, että 
•    Mainingin päiväkodin varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään valitaan lähihoitaja *****1.2.2024 lukien
•    tehtävän palkkaus määräytyy kunnallisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen, sekä Tuusulan kunnan palkkahinnoittelun 05VKA054 mukaisesti siten, että tehtäväkohtainen palkka on 2495,81 €/kk
•    Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. 
 

Allekirjoitus

Hannamari Vänni, varhaiskasvatuspäällikkö

Organisaatiotieto

Henkilöstöpalvelut ja kohdennettu asiakastyö