§ 25 Focus-alueen kunnallistekninen yleissuunnitelma, hankinta

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-310

Päätöspäivämäärä

26.2.2024

Päätöksen tekijä

Kuntakehitysjohtaja

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosäännön toimivaltasäännösten mukaan kuntakehitysjohtaja päättää kaavatöihin liittyvien konsulttitoimeksiantojen hankinnoista, joiden arvo alittaa 100 000 euroa.

 

Kuvaus

Esittely ja hankinnan kohde

Tuusulan Focus-projekti on pyytänyt tarjouksen Focus-alueen asemakaavoitusta palvelevan liikenne- ja kunnallisteknisen yleissuunnitelman laatimisesta Sitowise Oy:ltä kaavoituksen puitesopimusjärjestelyn perusteella. Suunnittelu kattaa alueella vireillä olevien ja jo laadittujen asemakaavojen liikenteellisen ja kunnallisteknisen suunnittelun sekä kustannuslaskennan. Suunnittelualueeseen sisältyy vuonna 2022 voimaan tullut Sammonmäki III asemakaava, vireillä olevat Kehä IV asemakaava ja YIT:n hankekaavana toteutettava Sammonmäki IV asemakaavamuutos sekä tarvittavilta osin asemakaavoituksen ulkopuolisia alueita ympäröivään maankäyttöön kytkeytymisen varmistamiseksi.

Liikennesuunnittelulla varmistetaan katujen liikenteellinen mitoitus ja liikennetekninen toimivuus. Suunnittelussa tutkitaan mm. liikenneverkko kulkumuodoittain, katutilamitoitus, liittymien tilavaraukset näkemäalueineen. Katusuunnittelussa haetaan massatasapainoltaan ja perustettavuudeltaan parasta katugeometriaa. Tehtävä käsittää myös hulevesienkäsittelyn, vesihuollon ja muiden teknisten verkostojen suunnittelun yleisten alueiden osalta. Suunnittelun pohja-aineistona toimiin aiemmin laadittu maankäytön yleissuunnitelma liiteaineistoineen. Suunnitelma sovitetaan mt 152 aluevaraussuunnitelmassa tehtyihin sekä käynnistyvässä voimalinjasuunnittelussa tehtäviin ratkaisuihin. Toimeksiannon on määrä valmistua loppuvuodesta 2024.

Työn sisällöstä on neuvoteltu toimittajan kanssa, joka on antanut tarjouksen suunnittelutyön tekemisestä sähköpostitse 20.2.2024 aiemmin puitejärjestelyssä kilpailutetulla hinnoittelulla.

Sopimusehtoina noudatetaan konsulttitoiminnan yleisiä sopimusehtoja (KSE 2013). Toimeksianto perustuu Tuusulan kunnan ja Sitowisen väliseen puitesopimukseen Kaavakonsultoinnin hankinnan puitesopimus. Puitejärjestelyn mukaisesti toimeksiantoa tarjotaan ensisijaisesti puitesopimuskilpailutuksessa parhaiten menestyneelle. Sitowise on liikenneselvitykset ja ympäristöselvitykset osa-alueilla järjestyksessä ensimmäinen. Puitesopimuksen mukaan kevennettyä kilpailutusta ei ole välttämätöntä järjestää, kun kertahankinnan arvo jää pienemmäksi kuin 100 000 euroa (alv 0%).

Palkkiomuotona käytetään KSE 2013 mukaista aikapalkkiota henkilöryhmittäin (KSE 5.2.3). Palkkion suuruus on 76 600 euroa (alv 0 %). Työ maksetaan Focus-projektin määrärahoista.

Hankinnassa noudatetaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeusopimuksista annettua lakia (1397/2016). Hankinnan arvo ylittää hankintalain 25 §:n kansallisen kynnysarvon.

Sopimuksen voimaantulo

Hankintapäätöksen tiedoksianto ei merkitse sopimuksen syntymistä. Tarjoajan kanssa tehdään erillinen kirjallinen hankintasopimus, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman. Sopimus voidaan solmia aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut päätöksen valitusosoituksineen tiedoksi. 

Lisätiedot

Projektipäällikkö Petteri Puputti, petteri.puputti@tuusula.fi, p. 040 3143515

Päätös

Päätän tilata Focus-alueen kunnallisteknisen yleissuunnitelman puitesopimusjärjestelyn perusteella Sitowise Oy:ltä. Palkkion suuruus on 76 600 euroa (alv. 0 %). 

 

Allekirjoitus

Pirjo Sirén, kuntakehitysjohtaja

Organisaatiotieto

Projektitoimisto