Lapsi- ja perheasiainneuvosto, kokous 1.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Harrastamisen Suomen malli

TUUDno-2024-151

Perustelut

Harrastamisen Suomen malli on Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamuoto. Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastustarjonta valitaan lasten ja nuorten toiveiden mukaan. Toimintamalli suunnitellaan, rakennetaan ja kokeillaan yhdessä harrastuksia tuottavien tahojen kanssa. Lukuvuonna 2023–2024 toimintaa järjestetään 262 kunnan alueella perusopetuksen oppilaille. Harrastusryhmiä järjestetään noin 11 000. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää hakemusten perusteella kunnille erityisavustusta Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen. 

Harrastamisen Suomen mallin vuoden 2024 avustushaku aukeaa tammikuussa viikolla neljä ja avustusta jaetaan noin 14,5 miljoonaa euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää hakuinfon keskiviikkona 24.1.2024. Avustuksen myöntää aluehallintovirasto. 

Harrastamisen Suomen malli on käytössä Tuusulan kunnassa. Tuusulan kunnan kouluissa järjestetään Harrastamisen Suomen mallin mukaista mieluisaa ja maksutonta harrastus- ja kerhotoimintaa peruskoululaisille. Tuusulassa harrastamisen Suomen mallin toiminta toteutetaan nimellä Tuusulan malli. Tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen mahdollistamalla jokaiselle peruskoululaiselle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Tuusulan mallin harrastustoiminta toteutetaan lasten ja nuorten harrastustoiveita kuunnellen yhteistyössä koulujen ja harrastustoimijoiden kanssa. Toiminnan toteuttamiseen on saatu valtion avustusta. Osa harrastuskerhoista on tarkoitettu oman koulun oppilaille ja osa yhteisiksi eri koulujen oppilaille. Harrastuskerhot toteutetaan koulupäivän yhteydessä ennen oppitunteja tai niiden jälkeen. Harrastuskerhoihin saavutaan itsenäisesti. Harrastustoiminnan järjestäjinä toimivat Tuusulan kunnan valitsemat ja hyväksymät toimijat ja harrastustoiminnasta vastaa täysi-ikäinen vastuullinen aikuinen. Tuusulan mallin harrastustoimintaa ei järjestetä koulun loma-aikoina. Harrastuspisteitä on mahdollista hakea Tuusulan kunnan tapahtumakalenterista. 

Harrastus- ja kerhotoiminnan koordinaattori Tiina Laine kertoo kokouksessa Tuusulan Harrastamisen Suomen mallista tarkemmin. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Minna Mielonen, vapaaehtoistyön koordinaattori, minna.mielonen@tuusula.fi

Lapsi- ja perheasiainneuvosto päättää 

  • merkitä tiedokseen Harrastamisen Suomen mallin selostuksen. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Kokouskäsittely

Harrastus- ja kerhotoiminnan koordinaattori Tiina Laine poistui klo 18.46 asian käsittelyn jälkeen.