§ 13 Kiilan Kiertolan kehittäminen, hankerahoitukseen osallistuminen

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-94

Päätöspäivämäärä

29.1.2024

Päätöksen tekijä

Kuntakehitysjohtaja

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta hankinta-asioissa sekä 136 § Asiakirjojen allekirjoittaminen Investointi-, tutkimus- kehityshankkeiden avustushakemukset ja avustusten maksatushakemukset allekirjoittaa toimialuejohtaja.

Kuvaus

Osallistuminen valtionavustushakuun Kiilan Kiertolan kehittämiseksi sekä vihreän siirtymän investointien tukemiseksi. Tukea haetaan alueen toimintojen yhteisvaikutusten arvioinnin kehittämiseen.

Tuusulan kunnan hallintosääntönnön mukaan investointi-, tutkimus- kehityshankkeiden avustushakemukset ja avustusten maksatushakemukset allekirjoittaa toimialuejohtaja.

Rahoituksen tavoitteena on edistää vihreään siirtymän kannalta keskeisten investointien käynnistämistä viranomaiskäsittelyä kehittämällä. Avustuksella voidaan kattaa enintään 70 prosenttia kaavoituksen, luvituksen ja niihin liittyvien selvitysten laatimisesta aiheutuvista kuluista. Ympäristöministeriö myöntää avustukset ELY-keskuksia kuultuaan. Rahoitusta myönnetään hankkeiden viranomaiskäsittelyihin kaavoituksen, luvituksen ja niihin liittyvien selvitysten osalta. Tavoitteena on nopeuttaa hankkeiden viranomaiskäsittelyjä ja siten edistää hankkeiden toteutumista. Hakemusten tulee olla perillä ympäristöministeriön kirjaamossa 12.1.2024 mennessä.

Vantaan kaupunki hakee Tuusulan kunnan kanssa 49 000 euron valtion rahoitusta. Omarahoitusosuus on 21 000 euroa, joka jaetaan Tuusulan kanssa, jolloin kuntakohtainen omarahoitus on 10 500 euroa.

Työ on jatkoa vuonna 2023 toteutetulle Vantaan-Tuusulan kiertotalousalueen maankäytön, viranomaistyön ja yritysten yhteistyön kehittäminen sekä toimintojen ja asutuksen yhteensovittamisen selvitykselle. Uudessa hankkeessa toteutetaan aiemman selvityksen toimenpiteitä ja keskitytään erityisesti vaikutusten arvioinnin kehittämiseen. Hanke taustoittaa tulevaa Vantaan ja Tuusulan kaavoitusta ja viranomaissuunnittelua alueelle ja luo sille strategisen pohjan. Laadittavalla työllä luodaan edellytyksiä, jotta uudet vihreän siirtymän hankkeet voivat menestyä alueella.

Päätös

Päätän, että

a)      Tuusulan kunta osallistuu avustushakuun yhdessä Vantaan kaupungin kanssa, haettava avustus 49 000 euroa kattaa 70 % kustannuksista ja Tuusulan kunta osallistuu hankkeeseen 10 500 euron osuudella, 

b)      kunnan edustajana hankkeessa toimii projektipäällikkö Petteri Puputti

c)       valtuutan Focus-projektin projektipäällikön allekirjoittamaan hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat Tuusulan kunnan osalta.

Allekirjoitus

Pirjo Sirén, kuntakehitysjohtaja

Organisaatiotieto

Kasvu ja ympäristö