§ 95 Kiinteistön vuokraaminen, Häriskivi, Etelä-Tuusula

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2023-2715

Päätöspäivämäärä

21.12.2023

Päätöksen tekijä

Maankäyttöpäällikkö

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta: maankäyttö ja rakentaminen

Kuvaus

Häriskivi -nimiseltä asemakaava-alueelta oli haettavana omakotitontteja 1.11. - 30.11.2023. Asianosaiset ovat jättäneet ostohakemuksen haussa olleeseen omakotitonttiin, mutta jälkikäteen pyytäneet tontin vuokraamista oston sijaan. Koska tontille ei ole muita hakijoita, vaihtaminen ostosta vuokraamiseen on mahdollista eikä aseta muita hakijoita epäsuotuiseen asemaan tonttihaussa.

Kunnanvaltuusto on 14.11.2022 § 136 päättänyt asettaa Häriskivi -nimisen asemakaava-alueen AO-tonttien hinnoiksi 425 euroa/k-m² ja vuotuiseksi vuokraksi 5 % kauppahinnasta sidottuna vuokrasopimuksen allekirjoitusvuotta edeltävän kalenterivuoden keskimääräiseen elinkustannusindeksin pistelukuun siten kuin voimassa oleva laki sallii. Samalla on päätetty, että tontin varaamisesta tulee suorittaa varausmaksua 1.000 euroa, joka hyvitetään lopullisen luovutuskirjan allekirjoituksen yhteydessä. Mikäli varaus peruuntuu rakennuspaikan varauksen saajan toimesta, varausmaksua ei palauteta.

Haussa olleen kiinteistön 858-12-***** pinta-ala on noin 649 m² ja rakennusoikeus 162 k-m². Kiinteistön kauppahinta on 68.850 euroa ja vuosivuokra 3.443 euroa.

Kunta hakee vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti vuokralaisen nimiin ja kustannuksella vuokraoikeuden kirjaamista Maanmittauslaitokselta sekä kunnalle vuokranmaksun vakuudeksi kiinnitetyn panttikirjan, joka on suuruudeltaan viisi kertaa vuosivuokra. Kunta perii toimenpiteestä 250 e + alv 24 % palkkion.

Kiinteistönmuodostuskulut 1.060 euroa peritään vuokrasopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä. Vuokrasopimus on mahdollista tehdä sähköisesti kiinteistövaihdannan palvelussa. Vuokralainen vastaa palvelun asiointimaksusta.

Lisätiedot: tontti-insinööri Henrik Virta p. 040 314 3545

Päätös

Päätän, että

  • Tuusulan kunta vuokraa 50 vuodeksi Häriskivi -nimiseltä asemakaava-alueelta Etelä-Tuusulasta kiinteistön 858-12-***** 3.443euron vuosivuokralla ja muutoin vuokrasopimuksessa tarkemmin määritellyin ehdoin.
  • varausmaksu 1.000 euroa tulee maksaa laskua vastaan 14.1.2024 mennessä. Varausmaksua ei palauteta, mutta se luetaan osaksi vuokranmaksua. Ellei varausmaksua ole maksettu eräpäivään mennessä, tämä päätös raukeaa.
  • tämä päätös on voimassa 29.3.2024 saakka. Mikäli sopimusta ei ole päätöksen voimassaoloaikana allekirjoitettu, tämä päätös raukeaa.

Allekirjoitus

Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö

Organisaatiotieto

Maankäyttö ja paikkatieto