§ 15 Metsäpirtin käyttövuorojen myöntäminen vuodelle 2024

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2023-2580

Päätöspäivämäärä

8.12.2023

Päätöksen tekijä

Vapaa-aikapalveluiden päällikkö

Päätöksen peruste

Kasvatus- ja sivistystoimen toimintasääntö 1.8.2022 alkaen, vapaa-aikapalveluiden päällikön toimivaltuudet

Kuvaus

Tuusulan nuorisolautakunta on päättänyt kokouksessaan 9.12.2011 § 45 Tuusulan kunnan leirikeskus Metsäpirtin varauskäytännöstä. Käyttövuorot on kohdennettu siten, että Metsäpirtti olisi mahdollisimman kattavasti tuusulalaisten lasten- ja nuorten kasvatustyötä tekevien ryhmien käytössä.

Metsäpirtin käyttövuorot vuodelle 2024 olivat haettavissa ajalla 1.-30.11.2023 välisenä aikana sähköisesti Timmi-tilavarausohjelmassa.

Metsäpirtin vastuuohjaaja on valmistellut esityksen Metsäpirtin käyttövuorojen myöntämisestä liitteen mukaisesti.

Käyttövuorojen myöntämisessä on noudatettu sääntöjen mukaista ensisijaisuutta. 

Metsäpirtin käyttäjäryhmät [ensisijaisuus]
1. Tuusulan kunnan vapaa-aikapalveluiden, koulujen ja päiväkotien oma käyttö. Etusijalla on lasten ja nuorten toiminta.
2. Tuusulalaiset seurat ja yhdistykset. Etusijalla on lasten ja nuorten toiminta.
3. Ulkopaikkakuntalaiset koulut, oppilaitokset ja järjestöt. Etusijalla on lasten ja nuorten toiminta.
4. Yksityistilaisuudet, häät, merkkipäivät, tms.
5. Yrityskäyttö

Käyttövuoropäätöksen jälkeen jäljelle jääneitä vuoroja voi hakea kuluvan vuoden aikana sähköisesti Timmi-tilavarausohjelmassa.

Päätös

Päätän myöntää Metsäpirtin käyttövuorot liitteenä olevan esityksen mukaisesti. Hinnoittelussa noudatetaan lautakunnan vahvistamaa käyttöhinnastoa. Yhdistykset, joiden kotipaikka ei ole rekisteröity Tuusulaan ja jotka ovat hakeneet tilaa tuusulalaisen seuran hinnalla, velvoitetaan toimittamaan selvitys toiminnan luonteesta ja yhdistyksen kotipaikasta.

Allekirjoitus

Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö

Organisaatiotieto

Sivistys