§ 117 Kirjastotoimenjohtajan virkaan valinta 1.1.2024 alkaen toistaiseksi, Kirjastopalvelut

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2023-2536

Päätöspäivämäärä

4.12.2023

Päätöksen tekijä

Sivistysjohtaja

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta henkilöstöasioissa.

Rekrytointilupa 24.10.2023

Kuvaus

Kulttuuripalveluiden palvelualueella, kirjastopalveluiden palveluyksikössä on vapautunut kirjastotoimenjohtajan virka. Rekrytointilupa uuden henkilön rekrytoimiseksi on saatu 24.10.2023 kansliapäällikön päätöksellä. 

Virka on ollut julkisesti haettavana vakinaista täyttämistä varten ajalla 25.10. - 8.11.2023 kunnan verkkosivuilla, työ- ja elinkeinotoimiston (TE-palvelut.fi) sekä Rekrytointi.com -verkkosivuilla. 

Viran kelpoisuusvaatimuksena on ollut soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot sekä lain edellyttämää hyvää johtamistaitoa ja hyvää perehtyneisyyttä yleisen kirjaston tehtäviin ja toimintaan. Valittavalta edellytetään kokonaisnäkemystä johtamistyöstä ja kirjastopalveluiden kehittämisestä sekä henkilöstö-, talous- ja hallinto-osaamista. Työssä tarvitaan hyviä esihenkilö- ja vuorovaikutustaitoja sekä verkostoitumiskykyä.

Määräaikaan mennessä virkaa haki seitsemän hakijaa, joista kelpoisuusehdot täyttäviä oli viisi. Kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Ulla Kinnunen ja osastonjohtaja Riikka Mustajärvi haastattelivat ensimmäisellä kierroksella viisi hakijaa: ***** Toisella kierroksella Sivistysjohtaja Tiina Simons, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Ulla Kinnunen ja osastonjohtaja Riikka Mustajärvi haastattelivat hakijoista kaksi: *****.

Hakemusten ja haastattelujen pohjalta tehdyn kokonaisarvion perusteella kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Ulla Kinnunen esittää virkaan valittavaksi filosofian maisteri *****, joka arvioitiin virkaan soveltuvimmaksi. 

Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät kunnallisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen, sekä Tuusulan kunnan palkkahinnoittelun HALTUU1 mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 3949,76 €/kk. Tämän lisäksi mahdollisesti maksetaan KVTES:n mukainen kokemuslisä erillisen hakemuksen perusteella.

Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valinta on ehdollinen siihen asti, kun valittu on toimittanut hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan 30 päivän sisällä tehtävän alkamisesta.

Päätös

Päätän kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Ulla Kinnusen esityksestä, että 
•    Kirjastopalveluiden kirjastotoimenjohtajan virkaan valitaan filosofian maisteri***** 1.1.2024 lukien
•    viran palkkaus määräytyy kunnallisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen, sekä Tuusulan kunnan palkkahinnoittelun HALTUU1 mukaisesti siten, että tehtäväkohtainen palkka on 3949,76 €/kk
•    viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa
•    valinta on ehdollinen siihen asti, kun valittu on toimittanut hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan 30 päivän sisällä tehtävän alkamisesta

Allekirjoitus

Tiina Simons, sivistysjohtaja

Organisaatiotieto

Henkilöstöpalvelut ja kohdennettu asiakastyö