§ 100 Kehittämispäällikön virkaan valinta, kasvu ja ympäristö

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2023-2472

Päätöspäivämäärä

13.12.2023

Päätöksen tekijä

Kuntakehitysjohtaja

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta henkilöstöasioissa.

Valtuusto 13.11.2023 § 155 virkojen perustaminen vuodelle 2024

Kuvaus

Valtuusto on kokouksessa 13.11.2023 § 155 päättänyt perustaa kehittämispäällikön viran kasvun ja ympäristön toimialueelle 1.1.2024 alkaen.

Kasvun ja ympäristön toimialueen kehittämispäällikön virka on kriittinen toimialueen suurten investointien ja strategisten tavoitteiden ja ohjelmien toimeenpanon turvaamiseksi. Kehittämispäällikkö toimii kuntakehitysjohtajan työparina vastaavasti kuin sivistyksen toimialueen kehittämispäällikkö ja samalla saadaan toimialueiden työskentelykäytänteitä yhtenäistettyä. Virka on avattu tehtävän kriittisyyden vuoksi hakuun marraskuussa. Tarkoituksenmukaista oli käynnistää rekrytointi jo ennen valtuuston joulukuun talousarviokäsittelyä, jotta virka voidaan täyttää jo tammikuussa tai mahdollisimman pian.

Virka on ollut julkisesti haettavana vakinaista täyttämistä varten ajalla 8.11. - 3.12.2023 kunnan verkkosivuilla, työ- ja elinkeinotoimiston (TE-palvelut.fi) sekä Rekrytointi.com -verkkosivuilla. 

Kehittämispäällikön päätehtävänä on toimialuejohtajan kanssa koordinoida kasvu ja ympäristö -toimialueen kehittämistä ja strategiatyötä sekä seurata sen toteutumista. Tehtävä läpileikkaa koko kuntaorganisaation ja liittyy laajemmin koko kunnan kasvuun ja yhdyskuntakehittämiseen. Kehittämispäällikkö tekee tiivistä yhteistyötä palvelualuepäälliköiden ja muiden toimialueen edustajien kanssa sekä toimii asiantuntijaroolissa kasvu ja ympäristö -toimialueen johtoryhmän jäsenenä

Kehittämispäällikön tehtäviin kuuluu johtamis- ja toimintakulttuurin sekä työhyvinvoinnin kehittäminen yhdessä toimialuejohtajan ja palvelualuepäälliköiden kanssa. Työtehtäviin kuuluvat myös poikkihallinnolliset kehittämistehtävät työryhmissä, kuten strategian palveluverkko-ohjelmaan liittyvät kehittämistyöt yhteistyössä kasvatuksen ja sivistyksen toimialueen kanssa sekä jalkautus. Lisäksi vastaaminen toimialueen vuosittaisen suunnitelmallisen viestinnän ja sisällön tuotannosta yhteistyössä kunnan viestinnän kanssa.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on ollut soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä riittävä kokemus edellä mainituista kehittämistehtävistä ja strategiatyöstä. Tehtävässä menestyminen edellyttää näkemyksellisyyttä oman toimialueen strategiseen kehittämiseen, kykyä ottaa haltuun isoja asiakokonaisuuksia, organisointi- ja koordinointikykyä sekä hyviä neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja. Lisäksi edellytetään hyvää suomen kielen taitoa. Tarvittaessa työskentelyä sujuvasti englanniksi. 

Määräaikaan mennessä virkaa haki 24 kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa. Kuntakehitysjohtaja Pirjo Sirén, yhdyskuntatekniikan päällikkö Petri Juhola ja tilapalvelupäällikkö Kai Lange haastattelivat hakijoista 4 hakijaa; Olli Hokkasen, Suvi Kasken, Kerttuli Punkarin ja Riikka Uusikulun. 

Hakemusten ja haastattelujen pohjalta tehdyn kokonaisarvion perusteella haastattelijat esittävät yksimielisesti virkaan valittavaksi filosofian maisteri (suunnittelumaantiede) Suvi Kasken, joka arvioitiin virkaan soveltuvimmaksi. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus kasvu- ja ympäristötoimialueen yhdyskuntakehittämisen tehtävistä  (väestösuunnitteiden laatimistyö ja palveluverkon suunnittelu, yhdyskuntakehityksen prosessin kehittäminen ja prosessikuvaus, kaavoitus, tontintuotantoprosessi, osallistuminen investointiohjelman laadintaan, asuntopolitiikan laadinta, maa- ja asuntopoliittisten linjausten päivitys).

Virkasuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) sekä Tuusulan kunnan työnvaativuuden arvioinnin (TVA) mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 5419,94 e/kk. Tämän lisäksi maksetaan KVTES:n mukainen kokemuslisä erillisen hakemuksen perusteella.

Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valinta on ehdollinen siihen asti, kun valittu on toimittanut hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan.

Päätös

Päätän, että 

  • kasvun ja ympäristön kehittämispäällikön virkaan valitaan filosofian maisteri (suunnittelumaantiede) Suvi Kaski 29.1.2024 lukien
  • viran palkkaus määräytyy kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) sekä Tuusulan kunnan työnvaativuuden arvioinnin (TVA) mukaisesti siten, että tehtäväkohtainen palkka on 5419,94 e/kk
  • viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa
  • valinta on ehdollinen siihen asti, kun valittu on toimittanut hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan.

Allekirjoitus

Pirjo Sirén, kuntakehitysjohtaja

Organisaatiotieto

Kasvu ja ympäristö