§ 109 Päiväkodin johtajan määräaikaiseen virkaan valinta ajalle 20.11.2023-31.5.2024, Mainingin päiväkoti

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2023-2371

Päätöspäivämäärä

15.11.2023

Päätöksen tekijä

Sivistysjohtaja

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta henkilöstöasioissa.

 

Kuvaus

Varhaiskasvatuksen palvelualueella, Mainingin päiväkodissa on vapautumassa päiväkodin johtajan opintovapaan sijaisuus ajalle 20.11.2023-31.5.2024. 

Virkasuhteeseen voidaan 1 momentista poiketen ottaa ilman hakumenettelyä, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi, taloudellisista ja tuotannollista syistä irtisanotun viranhaltijan ottaminen toiseen virkasuhteeseen, 22 §:ssä tarkoitettu virkasuhteen tarjoaminen osa-aikaiselle viranhaltijalle, 24 §:ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen, muun työnantajan palveluksessa olevan henkilön ottaminen virkasuhteeseen lain tai sopimuksen nojalla tapahtuvan toiminnan siirtämisen yhteydessä taikka muu näihin rinnastettava hallintosäännössä määrätty peruste.

***** on valittu Mainingin päiväkodin varajohtajaksi elokuussa 2023. Hän hoitaa tällä hetkellä päiväkodin johtajan sijaisuutta 19.11.2023 asti. Varhaiskasvatuspäällikkö Hannamari Vänni esittää, että ***** valitaan hoitamaan opintovapaan sijaisuutta edelleen ajalle 20.11.2023- 31.05.2024. Valinnalla tuetaan päiväkodin toimintaa, vahvistetaan henkilöstön hyvinvointia ja mahdollistetaan pitkäjänteinen johtamisrupeama. Mainingin päiväkodin johtaja on opintovapaalla 31.05.2024 asti.

Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät kunnallisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen, sekä Tuusulan kunnan palkkahinnoittelun A7 45000020 mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 3885,98 €/kk. Tämän lisäksi maksetaan OVTES:n mukainen kokemuslisä.

Tehtävässä noudatetaan kolmen kuukauden koeaikaa.

 

Päätös

Päätän varhaiskasvatuspäällikkö Hannamari Vännin esityksestä, että 

  • Mainingin päiväkodin johtajan määräaikaiseen virkaan ajalle 20.11.2023-31.5.2024 valitaan sosionomi AMK *****
  • viran palkkaus määräytyy kunnallisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen, sekä Tuusulan kunnan palkkahinnoittelun  A7 45000020 mukaisesti siten, että tehtäväkohtainen palkka on 3885,98 €/kk
  • tehtävässä noudatetaan kolmen kuukauden koeaikaa

 

 

Allekirjoitus

Tiina Simons, sivistysjohtaja

Organisaatiotieto

Henkilöstöpalvelut ja kohdennettu asiakastyö