§ 94 Rakentamattoman omakotitontin 858-21-6424-3 takaisinosto ja sopimussakon perimättä jättäminen, Peltokaari, Pohjois-Tuusula

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2023-2383

Päätöspäivämäärä

15.11.2023

Päätöksen tekijä

Kuntakehitysjohtaja

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta: maankäyttö ja rakentaminen

Kuvaus

Asianosainen esittää, että Tuusulan kunta ostaa takaisin omakotitontin, jonka hän on ostanut kunnalta aiemmin. Asianosainen perustelee hakemusta tontin ostohetkestä sittemmin muuttuneilla olosuhteilla, joiden perusteella tontin rakentaminen ei ole mahdollista. Tontilla ei ole tehty rakentamistoimenpiteitä ja se luovutetaan siinä kunnossa kuin se myyntihetkellä oli.

Asianosainen on ostanut 11.4.2022 allekirjoitetulla kauppakirjalla kunnalta omakotitontin 28.125,00 euron kauppahinnalla. Kauppakirjan ehtoihin on sisältynyt rakentamisvelvoite, jonka mukaan ostaja sitoutuu rakentamaan uudisrakennuksen, joka on vähintään 60 % kaavan mukaisesta rakennusoikeudesta, kolmen vuoden kuluessa kaupan allekirjoituksesta lukien siihen valmiuteen, että rakennus on käyttöön otettavissa. Kauppakirjaan sisältyy sopimussakkoehto, josta myyjä voi erityisen painavasta syystä vapauttaa ostajan joko kokonaan tai osittain.

Kiinteistöön ei kohdistu kiinnityksiä.

Käytännössä kunta on kirjallisesta hakemuksesta ja perustelluista syistä ostanut rakentamattomat omakotitontit takaisin valtuuston päättämällä hinnalla, joka on ollut voimassa tonttia myytäessä. Lisäksi kunta perii kulukorvauksia 2.000 euroa tontin takaisinostosta aiheutuvista kuluista. Kunta palauttaa asianosaiselle kiinteistöstä maksamansa kiinteistönmuodostuskulut, jotka peritään kiinteistön tulevalta vuokralaiselta tai ostajalta valtuuston päätöksen 14.11.2022 § 136 mukaisesti.

Kauppa on mahdollista tehdä sähköisesti kiinteistövaihdannan palvelussa.

Lisätiedot: tontti- insinööri Henrik Virta p. 040 314 3545

Päätös

Päätän, että

  • Tuusulan kunta ostaa takaisin kiinteistön 858-21-6424-3 Pasi Kyrönviidalta 28.125,00 euron kauppahinnalla ja muutoin liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin.
  • 11.4.2022 allekirjoitetun kauppakirjan ehtojen mukaista sopimussakkoa ei peritä.
  • kauppakirjan allekirjoittajat oikeutetaan tarvittaessa tekemään sopimukseen pieniä, teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään lopullisen kauppakirjan.
  • kunta perii 2.000 euroa takaisinostosta aiheutuvista kustannuksista ja palauttaa asianosaisille perityt kiinteistönmuodostuskulut 1.008 euroa.
  • tämä päätös on voimassa 29.3.2024 saakka. Mikäli lopullista kauppakirjaa ei ole päätöksen voimassaoloaikana allekirjoitettu, tämä päätös raukeaa.

Allekirjoitus

Pirjo Sirén, kuntakehitysjohtaja

Organisaatiotieto

Maankäyttö ja paikkatieto