Kuntakehityslautakunta, kokous 19.9.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 95 ***** asemakaavoituksen käynnistämissopimus, Pellavamäki

TUUDno-2018-41

Valmistelija

  • Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö, paivi.hamalainen@tuusula.fi
  • Taru Hiironen, maankäyttöinsinööri

Perustelut

Khall § 269/11.5.2009
    

***** omistavat Riihikalliossa Tuusulan kunnan Hyrylän kylässä kiinteistön *****Kiinteistön pinta-ala on kiinteistörekisterin mukaan 0,2500 hehtaaria.

Voimassa olevassa asemakaavassa kiinteistön alueesta pääosa on osoitettu erillispientalojen korttelialueeksi kaavamerkinnällä AO. Lisäksi noin 1069 m² kiinteistön alueesta on osoitettu puistoalueeksi kaavamerkinnällä PL. Nyt kyseessä olevan asemakaavamuutoksen kohteena on em. puistoalueen osa kiinteistöstä.

Maanomistajan kanssa on sovittu asemakaavan muutoksen käynnistämisestä siten, että tavoitteena on, että maanomistajan kaavamuutosalueella omistaman alueen pääasiallinen käyttötarkoitus muutetaan puistoalueesta (PL) asuntorakentamiseen (A). Alueen tarkempi suunnittelu sekä käytettävä tehokkuus ratkaistaan asemakaavan suunnittelutyön yhteydessä.

Asemakaavan muutoksesta sopijapuolille koituvan hyödyn sekä kaavan toteuttamiskustannusten jako tapahtuu myöhemmin tehtävän maankäyttö- ja rakennuslain 91 b §:n mukaisen maankäyttösopimuksen mukaisesti. Maankäyttösopimus laaditaan sen jälkeen, kun alueen asemakaavaluonnos on ollut nähtävillä ja siitä saatu palaute on kaavoituslautakunnassa käsitelty (kaavaehdotusvaihe).

Koska kyse on maapoliittisen ohjelman mukaisesta kaavoituksen käynnistämissopimuksesta (asemakaavan muutos kunnan maapoliittisen ohjelman mukaisella Riihikallion ydinkeskusta-alueella), sopimuksen hyväksymisestä päättää kunnanhallitus.

Lisätiedot: kiinteistöinsinööri Timo Laiho, p. 040-314 3543

Liitteenä allekirjoitettu sopimus ja sijaintikartta

Ehdotus / Kj
Kunnanhallitus päättää

-  hyväksyä Tuusulan kunnan sekä *****välillä 3.4.2009 tehdyn sopimuksen asemakaavoituksen käynnistämiseksi koskien osaa kiinteistöstä *****Tuusulan kunnan Hyrylän kylässä.

Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.

__________

Kuntakehityslautakunta 19.9.2018

***** omistavat kiinteistön *****. Kiinteistön pinta-ala on kiinteistörekisteriotteen mukaan noin 2 500 m² ja sopimusalueen pinta-ala on noin 1 069 m². Voimassa olevassa Perä-Hyrylän rakennuskaavassa (vahvistettu 16.7.1964) sopimusalue on merkitty luonnontilassa säilytettäväksi puistoalueeksi (PL).

*****on voimassa 3.4.2009 allekirjoitettu ja kunnanhallituksessa 11.5.2009 § 269 hyväksytty sopimus asemakaavamuutoksen laatimiseksi. Tuusulan kunnantalolla 19.6.2018 pidetyssä palaverissa, jossa oli läsnä *****), Päivi Hämäläinen (maankäyttöpäällikkö), Jenni Aalto (kaavasuunnittelija) ja Taru Hiironen (maankäyttöinsinööri) todettiin yhteisesti, että 3.4.2009 allekirjoitettu sopimus on edelleen voimassa.

***** koillisosassa sijaitsee kaivo, joka on tärkeä kiinteistön omistajille (vettä on käytetty mm. puutarhan kastelemiseen). Kaivo pyritään huomioimaan mahdollisuuksien mukaan suunnittelutyön yhteydessä.

Kaavoituksen työohjelmassa Pellavamäki ja Peuranpuisto on merkitty II-luokan hankkeiksi.

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on tiivistää taajama-aluetta muun muassa palvelukeskuksen ja Riihikallion koulun läheisyydessä. Käyttötarkoitus, rakennusoikeuden määrä sekä yksityiskohdat ratkaistaan kaavamuutoksen suunnittelutyön yhteydessä.

Asemakaavasta sopijapuolille koituvan hyödyn sekä kaavan toteuttamiskustannusten jako tapahtuu myöhemmin tehtävän maankäyttö- ja rakennuslain 91 b §:n mukaisen maankäyttösopimuksen mukaisesti. Maankäyttösopimus laaditaan maankäyttösopimuksen allekirjoitushetkellä voimassa olevien Tuusulan kunnanvaltuuston hyväksymien sopimusperiaatteiden mukaisesti.

Sopijapuolten kesken on neuvoteltu liitteenä esitetyn mukainen sopimus, joka on allekirjoitettu 3.4.2009 ja jonka kunnanhallitus on hyväksynyt 11.5.2009 § 269.

Sopimuksen kohteena olevan kiinteistön osalta kyse on asemakaavoituksen muutoksen käynnistämisestä. Koska kyseinen hanke on kaavoitussuunnitelmassa 2018 - 2022, päätösvalta on kuntakehityslautakunnalla.

Ehdotus

Esittelijä

  • Asko Honkanen, kuntasuunnittelupäällikkö, asko.honkanen@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • todeta liitteenä olevan sopimuksen asemakaavoituksen käynnistämiseksi koskien *****omistamaa kiinteistöä ***** olevan edelleen voimassa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin, että Teija Hallenberg poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.46.

 

Tiedoksi

*****, maankäyttö/Hämäläinen, maankäyttöposti, kuntakehitys ja tekniikka, kaavoitus