Tarkastuslautakunta, kokous 18.9.2023

§ 69 Vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman 2024 - 2028 valmistelun eteneminen

TUUDno-2023-1400

Valmistelija

  • Heli Hippeläinen, vs.talousjohtaja, heli.hippelainen@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on 26.6.2023 § 277 päättänyt talousarvion valmistelusta ja kehyksestä vuodelle 2024. Talousarviokehys laadittiin talousarviovuodeksi 2024. Taloussuunnitelmavuosien 2025 - 2028 luvut olivat tuolloin varsin alustavia, ja niitä on tarkennettu elo-syyskuun aikana erityisesti verotulojen, valtionosuuksien, maanmyyntitulojen ja investointien osalta, sekä kasvun ja talouden hallintaohjelmaa noudattaen. Talousarviokehyksen mukaan Tuusulan kunnan (kunta + vesihuoltoliikelaitos) tulos asettuisi vuonna 2024 noin 0,1 milj. euroa ylijäämäiseksi. Taloussuunnitelmavuosille 2025 - 2028 ennakoitu tulos ja toiminnan rahavirta ovat riittämättömällä tasolla kunnan tuleviin investointitarpeisiin nähden ja investointien priorisointia tehdään syyskuun aikana. Myös vuoden 2024 tulos tarkentuu talousarvion laadinnan edetessä.

Toimialueiden osalta lautakunnat antavat syyskuun aikana talousarvioesitykset kunnanhallituksen hyväksymiä laadintaohjeita noudattaen ja vesihuoltoliikelaitoksen talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2024 - 2028 käsitellään liikelaitoksen johtokunnassa 3.10.2023.

Pormestarin talousarvioesityksen valmistelu on käynnissä ja se tullaan käsittelemään kunnanjohtoryhmässä 24.10 ja julkaistaan 25.10.2023.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi Salonen, jussi.salonen@luottamus.tuusula.fi

Tarkastuslautakunta päättää

  • merkitä tiedoksi vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman 2024 - 2028 valmistelun etenemisen.

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti

  • merkitä tiedoksi vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman 2024–2028 valmistelun etenemisen. 

Kokouskäsittely

Sakari Mäkinen saapui klo 17.55 tämän asian käsittelun aikana.