Tekninen lautakunta, kokous 8.8.2023

§ 82 Riihikallion koulu, väistöruokalan hankinta

TUUDno-2023-1630

Valmistelija

  • Mika Savola, kiinteistönhoitopäällikkö, mika.savola@tuusula.fi

Perustelut

Taustaksi

Riihikallion koulun uudisrakennuksen rakentamisen tieltä osittain purettavaksi aiotun vanhan koulun kattorakenteiden purkutyön yhteydessä syttyi tulipalo torstaina 15.6.2023.

Tulipalo tuhosi ruokasalin korkean osan katon kokonaisuudessaan sekä osan keittiötä palvelevasta ilmanvaihtokonehuoneesta. Lisäksi sammutusvesi kasteli keittiön yläpuolisen kattorakenteen niin, ettei keittiötä ole mahdollista saada käyttöön opetuksen alkuun. Sammutusvesi sekä savu vahingoittivat koulun ruokasalin sisäosat. Ruokasali vahingoittui niin, ettei sitä ole mahdollista saada käyttöön.

Sekä keittiö että ruokalasali on tarkoitus purkaa urakkaan kuuluvana uudisrakennuksen valmistuttua syksyllä 2025.

Edellä mainituista syistä ja koska opetus jatkuu koulun muissa ja väistötiloissa, tulee koululle järjestää korvaavat keittiö- ja ruokailutilat uuden koulun valmistumiseen saakka.

Esittely ja hankinnan kohde

Tuusulan kunnan Tilapalvelut on liittynyt Sarastian hankintasopimukseen ”Vuokrattavat elementtirakennukset”. Liityntäpäätös on tehty kunnanhallituksen kokouksessa 13.2.2023 § 61.
Sarastia Oy on kilpailuttanut vuokrattavat elementtirakennukset hankintasopimuksen sopimuskaudelle 1.10.2021 – 30.9.2025. Puitejärjestelyssä mukana olevat palveluntarjoajat ovat:

  • Adapteo Finland Oy
  • Elementit-​E Oy
  • Fixcel Group Oy
  • Parmaco Oy
  • Teijo-​Talot Oy

Puitejärjestelyllä kunta voi hankkia itselleen siirtokelpoisia moduulirakentamiseen perustuvia elementtirakennuksia väliaikaiseen tai pysyvämpään käyttöön.

Rakennukset hankitaan kevennetyllä kilpailutuksella, ​jossa tilaaja (kunta) määrittää rakennuksen tilaohjelman ja käyttötarkoituksen sekä urakkaa koskevat vastuiden rajapinnat.
Tilaaja voi vaatia toimittajalta ns. avaimet käteen -​urakkaa, ​jolloin toimittaja vastaa myös tonttiin kohdistuvista raivaus-​,​pohja-​ ja perustustöistä sekä kunnallistekniikan asennuksista.

Korvaavat keittiö- ja ruokailutilat ovat tarkoitus sijoittaa koulun välittömässä läheisyydessä sijaitsevalle hiekkakentälle.

Valmiutta nopeaan ratkaisuun pyydettiin 16.6.2023 lähetetyllä sähköpostilla kaikilta puitesopimuskumppaneilta. Lisäksi kunta pyysi tarjouksen Conty Oy:ltä. Conty Oy ei ole kunnan puitesopimustoimittaja, joten neuvotteluja heidän kanssaan ei jatkettu.

Tilatarpeeksi esitettiin luokkatiloja noin 250 yläkoulun oppilaalle sekä tiloja oppilashuollolle, rehtorille, koulusihteerille ja oppilaanohjaukselle. Lisäksi esitettiin tarve myös 300-320 oppilaan ruokailulle.

Vastauksia saatiin seuraavasti:

- Elementit-E Oy:ltä noin 1 000 m2 luokkatiloista.
- Adapteo Finland Oy:ltä noin 1 000 m2 tiloista sisältäen keittiön ja lupauksen 4-6 viikon toimitusaikataulusta.

Adapteo Finland Oy:n tarjous vastasi tilaajan tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla sisältäen keittiö - ja ruokailutilat sekä lupauksen 4-6 viikon toimitusaikataulusta. Siten kunta ryhtyi neuvottelemaan Adapteo Oy:n kanssa väistötilaratkaisusta.

Hankintalain mukaista kilpailutusta ei tarvinnut järjestää, koska hankinta tehdään puitesopimustoimittajalta. Tarjousvertailua ei tarvinnut suorittaa, koska oli vain yksi mahdollinen toimittaja, joka pyydetyssä aikataulussa pystyi pyydetyt tilat toimittamaan käyttökuntoon asennettuna.

Adapteo Finland Oy:n kokonaishinta sisältää valmiin rakennuksen laitteineen käyttökuntoon asennettuna (avaimet käteen -periaatteella), 22 kuukauden vuokran sekä rakennuksen purun ja poiskuljetuksen jälkitöineen.

Tilapalvelut on valmistellut hankintaa yhdessä koulun käyttäjien, ruokapalveluiden, Riihikallion kampuksen urakoitsijoiden sekä suunnittelijoiden ja tilan toimittajan kanssa.

Väistötilat toteutetaan hajautettuna urakkana. Tilaelementtien toimitus, asennus sekä käyttökuntoon kytkeminen hankitaan elementtitoimittajalta. Asennuspaikan valmistelut, sähkö sekä vesi ja viemäri hankitaan rakennusurakoitsijalta (U. Lipsanen Oy). Adapteo Finland Oy huolehtii sopimuksen päättymisen jälkeen purkamisesta ja poiskuljetuksesta sisältyen hankinnan hintaan. Tilojen ylläpitokustannuksista (vesi, sähkö ja lämmitys) ja kiinteistönhoidosta vastaa kunta.

Kohteen sopimuksen mukainen käyttöönottopäivä on perjantai 11.8.2023. Sopimuksessa on sopimussakko, mikäli Adapteo Finland Oy:n toimitus viivästyy tästä ajankohdasta. Sopimuksen mukaan, mikäli vuokrakohde ei ole siirtynyt kunnan käyttöön Adapteo Finland Oy:stä johtuvasta syystä sovitussa aikataulussa, Adapteo Finland Oy sitoutuu maksamaan kertakaikkisena korvauksena kunnalle 20 000 euroa. Edelleen sopimuksen mukaan, mikäli vuokrakohde ei ole siirtynyt kunnan käyttöön 10 päivän kuluessa sopimuksen voimaantulosta (11.8.2023), Adapteo Finland Oy maksaa kunnalle jokaiselta päivältä sopimussakkona 3 000 euroa/päivä.

Vuokrasopimus tehdään valitun toimittajan kanssa 22 kuukauden määräajaksi. Vuokra-aikaa on mahdollista jatkaa, mikäli tarve vaatii.

Hankintapäätös ja sopimus

Väistötilojen toimittajaksi valitaan Adapteo Finland Oy yhteenlaskettuun urakka- ja kuukausivuokrahintaan 608 938,00 euroa (alv 0 %). Vuokrahinta on laskettu 22 kuukauden ajalta. Vuokra maksetaan kuukausittain 27 679,00 euroa/kk (alv 0 %).

Vuokran hinta on kiinteä määräaikaisen (22 kuukautta) sopimuskauden ajan.

Sopimus on allekirjoitettu 17.7.2023 poikkeuksellisen kiireen vuoksi. Sopimuksen mukaan se kuitenkin astuu voimaan ja sitoo osapuolia vasta, kun Tuusulan kunta on sopimuksen lainvoimaisesti hyväksynyt.

Toimivalta

Hallintosäännön talousasioita koskevan toimivaltataulukon mukaan lautakunta/kunnanhallitus päättää hankinnoista, joiden arvo ylittää 200 000 euroa. Sopimus voidaan solmia aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut päätöksen valitusosoituksineen tiedoksi.

Lisätiedot:

Pirjo Siren, kuntakehitysjohtajaja, pirjo.siren@tuusula.fi, 040 314 3560 

Liitteet:

  • Riihikallion keittiö-ruokala väistötilat, Vuokrasopimus 314095
  • LIITE 1 Vuokrakohde ja sen varustus ja kalustus
  • LIITE 2 Toimitusehdot ja velvoitteet
  • LIITE 3 Vuokranantajan yleinen hinnasto
  • LIITE 4 Käyttö-huolto ja ylläpidon ohjeet
  • LIITE 5 Vuokranantajan yleiset ehdot
  • LIITE 6 Pohjapiirustus

Ehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Siren, kuntakehitysjohtaja, pirjo.siren@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • että väistötilojen toimittajaksi valitaan Adapteo Finland Oy yhteenlaskettuun urakka- ja kuukausivuokrahintaan 608 938,00 euroa (alv 0 %). Vuokrahinta on laskettu 22 kuukauden ajalta. Vuokraa maksetaan kuukausittain 27 679,00 euroa /kk (alv 0 %)
  • hyväksyä oheisen vuokrasopimuksen Adapteo Finland Oy:n kanssa
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessaan.

​​​

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Puitesopimuskumppanit, kansliapäällikkö, teknisen lautakunnan pj., kuntakehitysjohtaja, sivitysjohtaja, yhdyskuntatekniikan päällikkö, vesihuoltoliikelaitoksen johtaja, tilapalvelupäällikkö, rakennuspäällikkö, kunnossapitopäällikkö, verkostopäällikkö, kiinteistönhoitopäällikkö, Mikko Heikkilä

Muutoksenhaku

Oikaisuohje ja valitusosoitus (Kansallisen ja EU-kynnysarvon ylittävät hankinnat)

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkina-oikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 25 §:n mukaisen kynnysarvon.

Kansallisen kynnysarvon suuruus on 1.1.2017 lähtien:

  • 60.000 €  tavarat– ja palvelut
  • 400.000 € terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut
  • 300.000 € muut erityiset palvelut
  • 150.000 € rakennus- ja käyttöoikeusurakat
  • 500.000 € käyttöoikeussopimukset

I Oikaisuohje

Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi vaatia hankintalain 132–135 §:n mukaan hankintaoikaisua. Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.

Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä hankintapäätös oheisasiakirjoineen katsotaan saadun tiedoksi sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin.

Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedoksiannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Hankintaoikaisun sisältö

Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, mikäli ne eivät jo ole hankintayksikön hallussa.

Toimitusosoite

Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle.

Hankintayksikön yhteystiedot:
Tuusulan kunta
(päätöksen tehnyt toimielin tai viranhaltija)
PL 60, 04301 Tuusula
Kotorannankuja 10
kirjaamo@tuusula.fi

Hankintaoikaisun käsittelee päätöksentekijä.

Hankintaoikaisun vireilletulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.

II Valitusosoitus markkinaoikeuteen

Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee, voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen.

Hankintalain 146 §:n mukaan markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee:

  1. yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua
  2. sitä, että hankintasopimusta ei jaeta osiin 75 §:n nojalla
  3. sitä, että 93 §:ssä tarkoitetun kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään yksinomaan halvinta hintaa tai kustannuksia

Hankintalain 146 §:n mukaan puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea valittamalla muutosta, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa. Lupa on myönnettävä, jos: asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää; tai siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Jollei toisin säädetä, valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen hankintalain 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa.

Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä hankintapäätös oheisasiakirjoineen katsotaan saadun tiedoksi sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin.

Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedoksiannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Valituksen sisältö

Valituksessa on ilmoitettava hankinta-asia, jota valitus koskee, sekä valittajan vaatimukset ja niiden perusteet. Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatija on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä.

Valitukseen on liitettävä alkuperäisenä tai jäljennöksenä päätös, johon haetaan muutosta, sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta. Valitukseen on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi. Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Valituksen toimittaminen

Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle. Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden virka-ajan päättymistä. Itse tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan.

Valituksen voi toimittaa markkinaoikeuden kansliaan henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, telekopiona tai sähköpostin avulla kuten laissa sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003) säädetään. Jos vireillepanon viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa asiakirjat toimittaa markkinaoikeudelle ensiksi seuraavana arkipäivänä.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Valituksen toimittaminen

Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle. Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden virka-ajan päättymistä. Itse tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan.

Valituksen voi toimittaa markkinaoikeuden kansliaan henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, telekopiona tai sähköpostin avulla kuten laissa sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003) säädetään. Jos vireillepanon viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa asiakirjat toimittaa markkinaoikeudelle ensiksi seuraavana arkipäivänä.

Valituskielto
Hankintalain 163 §:n mukaan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaan asiaan ei saa hakea muutosta kuntalain eikä hallintolainkäyttölain nojalla.

Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa hankintalain 146 §:n mukaisesti.

Muutoksenhausta ilmoittaminen hankintayksikölle
Hankintalain 148 §:n nojalla hankinta-asiaan muutosta hakevan on kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikölle viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön kohdassa I mainittuun osoitteeseen.

Markkinaoikeuden osoite ja muut yhteystiedot
Markkinaoikeus
Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki
puh. 029 564 3300
fax 029 564 3314
markkinaoikeus@oikeus.fi