Kunnanhallitus, kokous 5.3.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 83 Osaava-ohjelman mukaisen valtionavustuksen käytön vahvistaminen

TUUDno-2018-281

Valmistelija

  • Terttu Turnbull-Smith, talouspäällikkö, terttu.turnbull-smith@tuusula.fi

Perustelut

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 29.2.2016 myöntänyt Tuusulan kunnalle 60 000€ valtionavustusta Osaava-ohjelman mukaisen kehittämishankkeen Vaativan erityisen tuen koulunkäynnin ja oppilashuollon rakenteet erikoissairaanhoidon muutoksessa Keski-Uudellamaalla toteuttamiseen.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 6.2.2018 päättänyt, että Tuusulan kunnan on palautettava liikaa maksettua valtionavustusta 19 938,78€. Etelä-Suomen aluehallintovirasto ei hyväksy valtionavustukseen oikeuttaviksi menoiksi Järvenpäätalossa pidettyjen koulutustilaisuuksien lounaskustannuksia. Kyseessä on usean kunnan yhteishanke, joten Tuusulan kunnan osuus palautettavasta valtionavustuksesta on n. 3 000€.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto vahvistaa lopullisen valtionavustuksen määrän seuraavasti:

Ilmoitetut toteutuneet kokonaiskustannukset 57 407,04€

Sisältäen lounaskustannukset, joita ei hyväksytä 9 163,50€

Omarahoitusosuus 20% 8 182,32€

Lopullinen valtionavustus 40 061,22€

Maksettu valtionavustus 60 000,00€

Valtionavustuksen saajan palautettava 19 938,78€

Päätös toimitetaan kunnanhallitukselle tiedoksi muutoksenhakua varten.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • merkitä Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen tiedoksi
  • ettei päätökseen haeta muutosta.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kasvatus- ja sivistystoimiala

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.