Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 23.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 116 Koulujen ja esiopetuksen työ- ja loma-ajat 2022-2023, 2023-2024, 2024-2025

TUUDno-2021-2566

Valmistelija

  • Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi

Perustelut

Perusopetuslain 23 §:n mukaan "perusopetuksessa lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Asianomaisen ministeriön luvalla työpäivien määrä voi erityisestä syystä olla säädettyä suurempi. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Lukuvuoden koulutyön päättymisajankohta säädetään asetuksella." Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan "lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä". Opetuksen järjestäjä puolestaan päättää, milloin koulutyö aloitetaan ja miten lomat sijoitetaan lukuvuoteen.

Edellä esitetyn perusteella lukuvuonna 2022–2023 on 187 työpäivää, lukuvuonna 2023–2024 188 työpäivää ja lukuvuonna 2024–2025 187 työpäivää.

Lukion työajoista ei ole säädöksiä lainsäädännössä. Näin ollen koulutuksen järjestäjä päättää opetuksen alkamis- ja päättymisajankohdasta sekä loma-aikojen jaksottamisesta. Tarkoituksenmukaista on entiseen tapaan lähteä siitä, että lukion työ- ja loma-ajat lukion ylintä luokka-astetta lukuun ottamatta ovat samat kuin peruskoulussa.

Työ- ja loma-aikoja suunniteltaessa toteutettiin henkilöstölle, huoltajille sekä oppilaskunnille kysely. Vastauksia saatiin huoltajilta n. 1250, henkilöstöltä n. 250, oppilaskunnilta 25. Huoltajista 67% oli lyhyemmän kesäloman ja pidemmän syysloman ja joululoman kannalla. Henkilöstöstä 83% oli samaa mieltä ja oppilaskunnan edustajista 92%.

Esiopetus on perusopetuslain (628/1998) mukaista kasvatus- ja opetustoimintaa, jota tarjotaan ennen oppivelvollisuuteen kuuluvan opetuksen antamista joko päivähoidossa tai peruskoulussa. Esiopetuksen laajuus on vähintään 700 tuntia eli keskimäärin neljä tuntia päivässä. Päivään saa kuulua enintään viisi tuntia esiopetusta. Esiopetusta toteutetaan pääsääntöisesti koulujen toiminta-aikoina.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuosille 2022-2023, 2023-2024 ja 2024-2025 seuraavasti:

2022-2023
187 työpäivää: syyslukukausi 90 päivää, kevätlukukausi 97 päivää

lukuvuosi alkaa ke 10.8.2022
syyslomaviikko 42, 17.-23.10.2022
joululoma 22.12.2022-8.1.2023 
talvilomaviikko 8, 20.-26.2.2023
pääsiäinen 7.-10.4.2023
lukuvuosi päättyy la 3.6.2023

2023-2024
188 työpäivää: syyslukukausi 91 päivää ja kevätlukukausi 97 päivää

lukuvuosi alkaa ke 9.8.2023
syyslomaviikko 42, 16.-22.10.2023
joululoma 22.12.2023-7.1.2024
talvilomaviikko 8, 19.-25.2.2024
pääsiäinen 29.3. -1.4.2024
lukuvuosi päättyy la 1.6.2024

2024-2025
187 työpäivää: syyslukukausi 91 päivää ja kevätlukukausi 96 päivää

lukuvuosi alkaa ke 7.8.2024
syyslomaviikko 42, 14.-20.10.2024
joululoma 20.12.2024-6.1.2025
talvilomaviikko 8, 17.-23.2.2025  
pääsiäinen 18.-21.4.2025
lukuvuosi päättyy la 31.5.2025

 

Esiopetuksen työ- ja loma-ajat

2022-2023
186 työpäivää: syyslukukausi 90 päivää, kevätlukukausi 96 päivää

lukuvuosi alkaa ke 10.8.2022
syyslomaviikko 42, 17.-23.10.2022
joululoma 22.12.2022-8.1.2023 
talvilomaviikko 8, 20.-26.2.2023
pääsiäinen 7.-10.4.2023
lukuvuosi päättyy pe 2.6.2023

2023-2024
187 työpäivää: syyslukukausi 91 päivää ja kevätlukukausi 96 päivää

lukuvuosi alkaa ke 9.8.2023
syyslomaviikko 42, 16.-22.10.2023
joululoma 22.12.2023-7.1.2024
talvilomaviikko 8, 19.-25.2.2024
pääsiäinen 29.3. -1.4.2024
lukuvuosi päättyy pe 31.5.2024

2024-2025
186 työpäivää: syyslukukausi 91 päivää ja kevätlukukausi 95 päivää

lukuvuosi alkaa ke 7.8.2024
syyslomaviikko 42, 14.-20.10.2024
joululoma 20.12.2024-6.1.2025
talvilomaviikko 8, 17.-23.2.2025  
pääsiäinen 18.-21.4.2025
lukuvuosi päättyy pe 30.5.2025

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kasvatus ja sivistyslautakunta
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.