Kuntakehityslautakunta, kokous 27.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 86 Tuusulanjärven rantojen virkistyskäytön yleisssuunnitelman hyväksyminen

TUUDno-2020-397

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Terhi Wermundsen, kaavasuunnittelija, terhi.wermundsen@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Tuusula käynnisti vuonna 2017 projektin Tuusulanjärven ja -joen ranta-alueiden virkistyskäytön kehittämiseksi. Tuusulanjärveä kiertävän yhtenäisen reitistön suunnittelu ja toteutus on ollut kuluvan valtuustokauden (2017-2021) tärkeä tavoite. Tuusulanjärven virkistyskäytön yleissuunnitelmatyö tilattiin konsulttityönä Swecolta tammikuussa 2020. Osana työtä Sweco toteutti myös Tuusulanjärven ja lähialueiden virkistys- ja matkailureittien tarveselvityksen. Selvityksen perusteella erityisen suuri tarve on hyvin opastetuille, jatkuville, palveluja sisältäville ja teemoitetuille reiteille. Tarve on ylikunnallinen ja kuntien kaikkia alueita koskeva. Lähivirkistysreittien ympärivuotinen käyttö ja tarve uusille reiteille on vahvassa kasvussa.  Nykyisille reiteille toivotaan ulkoilijan peruspalveluita, parempaa joukkoliikenteen saavutettavuutta sekä matkailupalveluja. 

Yleissuunnitelmassa on osoitettu Tuusulanjärveä kiertävä reitistö, joka johtaa vierailijan tutustumaan alueen monipuoliseen luontoon, maisemiin, kulttuurikohteisiin ja liikuntapaikkoihin. Suunnitelmakartalle on yhdistetty alueelle eri aikoina laadittujen kaavojen, virkistyskäyttösuunnitelmien, selvitysten sekä puistosuunnitelmien aineistoja.

Yleissuunnitelmakartalla osoitetaan virkistysreitistö ja siihen kytkeytyvät olemassa olevat virkistyskohteet (luonto, maisema, kulttuuri, liikunta, palvelut). Lisäksi esitetään virkistykseen kehittämiskohteet sekä reittiverkoston täydennystarpeet. Tämän lisäksi suunnitelmaa esittelevään raporttiin on koottu erilaisten selvitysten, kuten luonto-, maisema- ja kulttuuriselvitysten tuloksia sekä muita lähtötietoja, kuten esimerkiksi karttakoosteita nykyisistä palvelukohteista, pysäköintipaikoista ja venevalkamista sekä muista järveä ympäröivistä nykyisistä jalankulun ja pyöräilyn reiteistä. 

Yleissuunnitelmatyö on pitänyt sisällään laajan lähtöaineiston koonnin lisäksi reittitarkastelua, jossa on selvitetty Tuusulanjärveä ympäröivät jalankulun, pyöräilyn, ulkoilun sekä maastopyöräilyn reitit. Reittien jatkuvuutta on tutkittu joukkoliikenteen pysäkeiltä ja pysäköintialueilta alueen eri kohteisiin sekä yhteyksien jatkuvuutta eri palveluiden ja kohteiden välillä. Reittien linjauksissa on pyritty huomioimaan maanomistukselliset kysymykset.  

Suunnittelussa on tarkasteltu laajasti eri virkistyskäyttöjä, erilaisia käyttäjäryhmiä ja heidän vaihtuvia tarpeitaan reittien näkökulmasta. Osaa kohteista on tutkittu reittien jatkuvuuden ja kohteiden saavutettavuuden sekä rakennettavuuden kannalta yleissuunnitelmatasoa tarkemmin. Tällaisia kohteita ovat olleet esimerkiksi reittimahdollisuuksien ja vaihtoehtojen tutkiminen Sarvikallion reitiltä kohti lintukosteikkoja, reittien yhdistyminen Anttilan tilakeskuksen läpi sekä yhteyksien tutkiminen Koskenmäentien yli jokivarteen. Työn yhteydessä on laadittu myös Rantatien alustava kehittämissuunnitelma. 

Ehdotus

Esittelijä

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää

  • asettaa Tuusulanjärven virkistyskäytön yleissuunnitelman nähtäville 30 päiväksi MRA 30 §:n mukaisesti mielipiteiteiden ja lausuntojen esittämistä varten

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä ja tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

---

Esittelijä muutti ehdotustaan seuraavasti:

  • Tuusulanjärven virkistyskäytön yleissuunnitelman otsikko muutetaan Tuusulanjärven rantojen virkistyskäytön yleissuunnitelmaksi
  • sunnitelmaan tehdään otsikon muutoksesta johtuvat korjaukset.

 

Kuntakehityslautakunta hyväksyi yksimielisesti muutosehdotuksen.

Liitteenä on päätöksen mukainen yleissuunnitelma.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin edellä mainituin muutoksin.

Asiantuntijana kokouksessa Terhi Wermundsen

Valmistelija

Terhi Wermundsen, kaavasuunnittelija, terhi.wermundsen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • asettaa Tuusulanjärven rantojen virkistyskäytön yleissuunnitelman nähtäville 30 päiväksi MRA 30 §:n mukaisesti mielipiteiden ja lausuntojen esittämistä varten.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Terhi Wermundsen, kaavasuunnittelija, terhi.wermundsen@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallitus päätti 15.3.2021 § 99 asettaa Tuusulanjärven rantojen virkistyskäytön yleissuunnitelman MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville. Luonnos oli nähtävillä 25.3.-6.5.2021, jolloin siihen oli mahdollista antaa palautetta. Tämän lisäksi kuntalaisten mielipiteitä ja kommentteja kerättiin 22.4.2021 järjestetyssä virtuaalityöpajassa. Yleissuunnitelmaan pyydettiin 23 lausuntoa ja saatiin 15 lausuntoa. Mielipiteitä saatiin 39 kappaletta. Virtuaalityöpajassa annettiin 83 erilaista kehittämisehdotusta suunnitelmaan.

Vaikka palautteet kohdistuvat yleensä niihin asioihin, joita halutaan muuttaa, sai yleissuunnitelma myös paljon positiivista palautetta. Rannan saavutettavuuden parantamista pidettiin erittäin hyvänä tavoitteena. Useassa lausunnossa korostettiin, että suunnitelmassa oli onnistuttu sovittamaan yhteen lisääntyvä virkistyskäyttö, arvokas kulttuuriympäristö ja merkittävät luontoarvot. Kiitosta sai myös esteettömän liikkumisen edistäminen eli suunnitelma esteettömästä lintutornireitistä. Hyvänä asiana koettiin pysäköintialueiden riittävyyden huomiointi ja niiden sijoittuminen järven eri puolille. Jo toteutuneista reiteistä Sarvikallion ja Fjällbon alueen ulkoilureitit koettiin hyvin onnistuneiksi.

Palautteissa vastustettiin etenkin länsirannalla puistoon osoitettua yhteystarvetta (reitti 9). Reitin koettiin toteutuessaan tärvelevän noin sadan ihmisen kotipihan. Kulkuyhteyttä (reitti 8) Kalamestarintie-Onkipojankuja-Kalamiehenkuja vastustettiin myös voimakkaasti ja todettiin, että reitti Kalamestarintien mutkaan vaikuttaa vaaralliselta, koska siellä kulkee paljon autoja, kevyttä liikennettä sekä jalankulkijoita. Voimakkaasti vastustettiin myös hautausmaan pysäköintialueen laajentamista, koska koettiin, ettei sille olisi tarvetta. Useassa palautteessa toivottiin, että kulkua ei ohjattaisi Rantamo-Seittelin kosteikkoalueille ja niitä ympäröiville pelloille lintujen pesimärauhan ja tärkeän muutonaikaisen lintujen levähdysalueen turvaamiseksi. Lintualueella reittejä ei myöskään pitäisi valaista.

Fjällbon puistoa toivottiin kehitettävän kuntalaisten yhteisenä virkistysalueena, jonne ei tulisi sallia lisärakentamista. Kelluvasta rantareittistä toivottiin luovuttavan, koska se häiritsisi veden vaihtuvuutta ranta-alueella, pyydyskalastusta ja vesikasvuston poistoa.

Yleisesti toivottiin, että edelleen kehitetään palveluja ja esteettömän liikkumisen mahdollisuuksia Tuusulanjärven ranta-alueilla. Useissa palautteissa oltiin sitä mieltä, että järven ympäri kulkee jo nykyisin riittävästi kevyen liikenteen väyliä, joilta maisemia pystyy ihailemaan. Huomiota kiinnitettiin siihen, että järvi on vain yksi maisemaelementti: näkymiin järvireitillä kuuluvat myös pellot, metsät, viljelykset, asumukset, kasvillisuus ja koko vanhaa kulttuuria sisältävä historia.

Ehdotus

Esittelijä

  • Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä lausuntoihin ja mielipiteisiin laaditut vastineet
  • tehdä esitetyt tarkistukset yleissuunnitelmaan
  • hyväksyä ja antaa tiedoksi valtuustolle 27.10.2021 päivätyn Tuusulanjärven rantojen virkistyskäytön yleissuunnitelman kaavoituksen, viherpalveluiden ja vapaa-aikapalveluiden jatkosuunnittelun valmisteluaineistoksi.

---

Esittelijä Anne Olkkola täydensi esitystään alla olevalla tekstillä:

    1. Palautteiden perusteella suunnitelmaan tehdyt muutokset

Saatujen palautteiden perusteella suunnitelmaan tehtiin seuraavat muutokset:

  • Kuvaan 2 lisättiin suunnittelualueen raja.

Reittisuunnitelmat

  • Kuva 8: Yhteystarvenuoli 1 käyristettiin länteen ja siirrettiin lännemmäs. Pohjoiseen Vanhankyläntien laitaan merkitty pysäköinnin laajennuspotentiaali poistettiin. Rantamo-Seittelin kosteikkojen reunoille päättyvät reitit poistetiin kartalta. Vuorelan metsäalueelle osoitettu pysäköinnin laajentumispotentiaali siirrettiin Hankkijan vanhan kaatopaikan alueelle. Sammalla muutettiin hieman Vuorelan metsäalueelle osoitetun suunnitellun ulkoilureitin kulkua.
  • Kuva 11: Yhteystarvenuoli (reitti 9) muutettiin käyräksi, jotta katsojan olisi helpompi ymmärtää, että yhteystarvenuoli ei kerro reitin tarkkaa sijaintia vaan vain sen, että tuolla alueella on tunnistettu tarve yhteydelle.
  • Kuva 12: Valkamanpuistoon osoitetaan Tihunmäen laelle ja sieltä pois ulkoilureitti (suunniteltu, vain kävely)
  • Kuva 13: Tuuskodon edustalta poistettiin kelluva rantareitti.
  • Kuva 15: Halosenniemestä poistettiin sinne osoitettu ulkoilureitti (suunniteltu, vain kävely)

Kehittämiskohteet

  • Kuva 17: Kehittämiskohteista poistettiin kelluva rantareitti ja lisättiin Valkamanpuisto.
  • Kuva 18: Lintutornin luonnoskuva päivitettiin.

Yleissuunnitelmakartta

Yleissuunnitelmakartalle lisättiin/poistettiin edellisten lisäksi seuraavat merkit:

  • Pop up -palvelupiste-merkki lisättiin Vanhan Ruskelantien varteen kunnan maalle, Sarvikallioon, Anttilan tilakeskuksen rantaan, Valkamanpuistoon, Kaukjärvenpuistoon ja Fjällbon rantaan. Pop up -palvelupiste on tarkoitettu väliaikaiseen palvelutoimintaan kuten kesämyyntiin.
  • Laiturimerkki lisättiin Anttilan tilakeskuksen rantaan, Kaukjärvenpuiston rantaan, Tuuskodon rantaan ja Fjällbon rantaan.
  • Uimarantamerkki poistettiin Tuuskodon rannasta.

 

Lautakunta hyväksyi lisäyksen yksimielisesti.

Päätös

Kuntakehityslautakunta päätti ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä lausuntoihin ja mielipiteisiin laaditut vastineet
  • tehdä esitetyt tarkistukset yleissuunnitelmaan
  • hyväksyä ja antaa tiedoksi valtuustolle 27.10.2021 päivätyn Tuusulanjärven rantojen virkistyskäytön yleissuunnitelman kaavoituksen, viherpalveluiden ja vapaa-aikapalveluiden jatkosuunnittelun valmisteluaineistoksi.

Lisäksi lautakunta päätti

  • tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.
     

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.