Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 19.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Maksuhyvitys opiskelijoille syyskaudella 2020 koronakeskeytyksen vuoksi peruuntuneiden Tuusulan Opiston lähiopetustuntien osalta

TUUDno-2021-76

Valmistelija

  • Timo Rusanen, kansalaisopiston rehtori, timo.rusanen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan Opiston syyskauden 2020 lähiopetus keskeytyi koronatilanteen vuoksi 24.11. 2020 alkaen. Opetuskautta oli lähiopetuksen keskeytyessä jäljellä alle kaksi viikkoa. Useimmiten lähiopetusta jäi toteutumatta kaksi tai neljä tuntia opetusryhmää kohti.  

Keskeytynyt lähiopetus pyrittiin korvaamaan etäopetuksena. Osa opintojaksoista keskeytyi kuitenkin kokonaan lähiopetuksen päättyessä. Niitä ei ole mahdollista opettaa mielekkäästi etänä, esimerkiksi koska tarvitaan erikoislaitteita tai erityistilat.  

Valtaosin etäopetus sujui hyvin, teknisesti taitaville ja etäopetuksen pedagogiikan sisäistäneille opiskelijoille opetus on ollut antoisaa. Kuitenkin useimmilla etäopetuskursseilla suuri osa opiskelijoista ei voinut osallistua opetukseen tai osallistuminen on jäänyt vaillinaiseksi. Opiskelijoilla ei esimerkiksi ole tarvittavaa tietoteknistä laitteistoa tai se on puutteellinen. Saadun palautteen mukaan erityisesti useilla ikäihmisillä on ollut haasteita päästä mukaan etäopetukseen. Osa opiskelijoista ei koe etäopetuksen riittävästi vastaavan lähiopetusta, koska vuorovaikutus on erilaista ja opettajan sekä ryhmän tarjoaman tuen koetaan olevan rajoitetumpaa. Myös lyhyt opetusperiodi rajoitti osaltaan muodostuvan opetustarjonnan laajuutta ja etäopetukseen osallistumista. 

Peruuntuneista kursseista on aiheellista maksaa hyvitys loppuvuoden keskeytysajalta. Myös etäopetuksena järjestetyistä kursseista on perusteltua hyvittää opiskelijoille kurssimaksu syysopetuskauden peruuntuneen opetuskauden osalta. Opiskelijat ovat ilmoittautuneet lähiopintoihin ja suuri joukko etäopetukseen oikeutettuja ei ole päässyt lainkaan etäopetukseen mukaan. On vaikeaa tunnistaa opetusryhmistä ne opiskelijat, joiden osallistuminen on ollut ”riittävän täysipainoista”. Niinpä hyvitys on perusteltua maksaa kaikille opiskelijoille.   

Opiston syyskaudella alkaneet ”pitkät kurssit” jatkuvat kevätkaudelle. Ne muodostavat lähes kaiken peruuntuneen opetustarjonnan. Jos kurssimaksun hyvittämiseen päädytään, on helpointa hyvittää kurssimaksu alentamalla syyskaudelta jatkuvan kurssin kevätkauden kurssimaksua kaikilta opiskelijoilta hyvitystä vastaavalla summalla (kevään kurssilla ovat lähes samat opiskelijat kuin syksyn kurssilla). Hyvitys on suuruusluokaltaan tyypillisesti 5 €. Opiskelija näkee alennuksessa konkreettisen hyvityksen. Opintonsa vuodenvaiheessa keskeyttäneille opiskelijoille annetaan pyynnöstä vastavansuuruinen kurssimaksulahjakortti käytettäväksi Opiston kurssimaksuihin vuoden 2021 loppuun mennessä. Arvio hyvityksen kokonaiskustannuksen suuruusluokasta on 15 000€. 

Kurssimaksujen palauttaminen tilille em. hyvityksen asemasta lisäisi työtä ja kustannuksia. Kaikilta opiskelijoilta tulisi tiedustella tilinumeroa. Lisäksi tulisi tuhansia ylimääräisiä  veloitustapahtumia.  

Tuusulan Opiston rehtori Timo Rusanen esittää, että Tuusulan Opiston syyskaudella 2020 marras-joulukuussa koronarajoitusten vuoksi lähiopetuksena toteutumatta jääneiden opetustuntien osuus kurssimaksusta palautetaan opiskelijalle huojentamalla kevätkauden 2021 kurssimaksua.  Opintonsa syyskauden jälkeen keskeyttäneille vastaava kurssimaksujen palautus hyvitetään  pyynnöstä lahjakorttina käytettäväksi Opiston kurssimaksuihin vuoden 2021 loppuun mennessä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää esityksen mukaisesti, että Tuusulan Opiston syyskaudella 2020  marras-joulukuussa koronarajoitusten vuoksi lähiopetuksena toteutumatta jääneiden opetustuntien osuus kurssimaksusta palautetaan opiskelijalle huojentamalla kevätkauden 2021 kurssimaksua.  Opintonsa syyskauden jälkeen keskeyttäneille vastaava kurssimaksujen palautus hyvitetään  pyynnöstä lahjakorttina käytettäväksi Opiston kurssimaksuihin vuoden 2021 loppuun mennessä. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Tuusulan Opiston rehtori Timo Rusanen asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan.


Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kasvatus ja sivistyslautakunta
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.