Tekninen lautakunta, kokous 17.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 128 Kellokoskelle Hoitajantien ja Lääkärintien risteykseen hidasteet, aloite

TUUDno-2019-1084

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Pasi Huuhtanen esitti seuraavan hänen ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen:

"Mäntyrinteentien liikenne on todella vaarallista, tie on suora ja nopeudet kovia. Liikenne on lisääntynyt kun Mäntyrinteentien oikaisu ja kunnostus valmistui autot ajavat nyt mieluummin Mäntyrinteentien kautta kun Toimelantiellä on hidasteet. Alueella ei ole suojateitä Lääkärintie ja Hoitajantien risteyksissä, jossa liikkuu paljon pieniä koululaisia ja muuta kävelyliikennettä. Ja nyt on vielä valmistumassa Linjapuisto 2 risteysalue. Kahdessa jo nyt olevassa risteyksessä on ollut jo monia läheltä piti tilanteita. Joten pidämme välttämättömänä että hidasteet kautta suojatiet toteutetaan mitä nopeammin niin Lääkärintien kuin myös Hoitajantien risteykseen yleisen turvallisuuden lisäämiseen."

 

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Jouni Rintanen, liikennesuunnittelija, jouni.rintanen@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Loppukesällä 2020 tehtyjen liikennemittausten (keskinopeus 29 km/h, 85 % ajoi alle 43 km/h, keskimääräinen arkivuorokausiliikenne melko alhainen 297 ajon/vrk) perusteella ajonopeudet kyseisissä risteyksessä eivät poikkea vastaavien 40 km/h nopeusrajoitusalueella olevien katujen ajonopeuksista. Tästä syystä kunta ei näe tarvetta tässä vaiheessa lähteä korottamaan kyseisiä suojateitä. Otamme kohteen kuitenkin listalle, josta jatkossa valitaan liikenneturvallisuustoimenpiteitä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Pasi Huuhtasen 13.5.2019 § 71 esittämän ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

 

Päätös

Tekninen lautakunta päätti

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Pasi Huuhtasen 13.5.2019 § 71 esittämän ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen tulleen käsitellyksi.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.