Tekninen lautakunta, kokous 21.1.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Sähköautojen latausasemat, liittyminen KL-Kuntahankinnat Oy:n yhteishankintasopimukseen

TUUDno-2020-19

Valmistelija

  • Katerina Zaitseva, projektipäällikkö, katerina.zaitseva@tuusula.fi

Perustelut

Taustaa

Suomen hallituksen tavoitteena on, että Suomessa on vuoteen 2030 mennessä vähintään 250 000 täyssähköautoa, vetyautoa tai ladattavaa hybridiä. Sähkö on käyttökustannuksiltaan edullisin liikenteen käyttövoima ja vihreää sähköä käytettäessä ko. autot ovat myös pienipäästöisimmät vaihtoehdot. Suomessa käytettävä sähkö tuotetaan pääosin Suomessa ja suurin osa (noin 80%) sähköntuotannosta on jo päästötöntä.  Sähköautot voivat osallistua päästöjen vähentämiseen myös tasaamalla sähköverkon kulutuspiikkejä. Julkisessa käytössä oleva sähköauton latauspiste lisää myös organisaation sekä alueen vetovoimaa ja voi kattaa kuluja latauksesta syntyvillä tuotoilla.

Tuusulan kokonaispäästöistä tieliikenteen päästöjen osuus on 49% (CO2-raportti, Benviroc Oy, 2019). Päästöjen lisäksi ympäristöhaasteita aiheuttavat ilmanlaadun heikkeneminen, melu ja vaikutukset pohjavesiin. Tuusulan kunta voi vaikuttaa tieliikenteen päästöihin tukemalla joukko- ja kevyttä liikennettä, autokannan uudistumista sekä vähäpäästöistä ajoneuvoteknologiaa.

Tuusulan kunta on kuntastrategiassaan sitoutunut kestävän kehityksen edistämiseen kaikessa toiminnassaan, hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen sekä uusiutuvan energian osuuden lisäämiseen energiankulutuksessaan.

Suomen hallituksella on käynnissä lainsäädäntöhanke, jonka tavoitteena on toimeenpanna rakennusten energiatehokkuusdirektiivin muutos (2018/44/EU) valmistelemalla uusi laki rakennusten automaatio- ja ohjausjärjestelmistä sekä sähköajoneuvojen latausvalmiuksista ja latauspisteistä rakennuksissa ("Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sähköajoneuvojen latausvalmiuksista ja latauspisteistä sekä rakennusten automaatio- ja ohjausjärjestelmistä ja laiksi maankäyttö- ja rakennuslain 18 luvun 126 §:n muuttamisesta", YM007:00/2019, https://valtioneuvosto.fi/hanke?tunnus=YM007:00/2019). Direktiivi on saatettava kansallisesti voimaan viimeistään 10.3.2020. Hallituksen esityksen mukaan mm. olemassa olevien muiden kuin asuinrakennusten pysäköintipaikat on varustettava sähköajoneuvon latauspisteellä siten, että yli 20 pysäköintipaikan rakennukseen on asennettava vähintään kymmeneen prosenttiin pysäköintipaikoista sähköajoneuvon latauspiste vuoteen 2025 mennessä. 

Tuusulan kunta on tehnyt hallituksen esitykseen liittyen karkean vaikutusarvioinnin kunnan olemassa olevien muiden kuin asuinrakennusten varustamisesta sähköajoneuvojen peruslatauspisteillä (lakiehdotuksen 7§). Vaikutusarvioinnissa on kartoitettu Tuusulan kunnan omistamien muiden kuin asuinrakennusten pysäköintipaikkojen lukumäärä ja arvioitu latauspisteiden investointikustannukset.

Vaikutusarvioinnin tuloksena on saatu seuraavat tiedot:

  • Tuusulan kunnan omistuksessa on 23 käytössä olevaa muuta kuin asuinrakennusta, jossa on enemmän kuin 20 pysäköintipaikkaa
  • hallituksen esityksen mukaisesti näiden rakennusten yhteyteen olisi asennettava yhteensä 126 sähköauton latauspistettä
  • kunkin rakennuksen yhteyteen olisi asennettava 2-24 latauspistettä
  • peruslatauspisteiden investointikustannukset tulisivat olemaan yhteensä noin 500 000 euroa (alv 0%)
  • yhden peruslatauspisteen investointikustannus olisi näin ollen keskimäärin noin 4 000 euroa
     

Vaikutusarvioinnissa on otettu huomioon ainoastaan sellaiset rakennukset, jotka Tuusulan kunnan palveluverkkosuunnitelman mukaisesti tulevat vuonna 2025 olemaan kunnan käytössä. Latauspisteiden investointikustannukset sisältävät peruslatauspisteen hankinnan, suunnittelun sekä asennuksen. Asennuksen kustannukset pitävät sisällään latauspisteen asentamisen vaatiman maanrakennuksen, kaapelivedon, läpiviennin, palokatkon, latauspisteen vaatimien sulakepaikkojen lisäyksen sekä tapauskohtaisesti myös latauspisteen vaatiman alakeskuksen rakentamisen sekä uuden sähköliittymän tilaamisen.

Tuusulan kunnalla ei ole voimassa olevaa kilpailutettua hankintasopimusta sähköautojen latausasemille. Riippumatta siitä, mikä tulevan lain sisältö tulee olemaan, sähköautojen latausasemien tarve tulee silti kasvamaan seuraavien vuosien aikana sähköajoneuvojen kannan lisääntymisen myötä. Varautuminen liikenteen sähköistymiseen edellyttää voimassa olevaa kilpailutettua sopimusta.

Tuusulan kunta on ilmoittanut 23.7.2019 kiinnostuksensa Kuntien yhteishankintayksikkö KL-Kuntahankinnat Oy (jäljempänä Kuntahankinnat) järjestämään yhteishankintaan KLKH152 Sähköautojen latausasemat puitesopimukseen.

Yhteishankintayksikkö

Kuntahankinnat on Suomen Kuntaliitto ry:n omistama hankintalain (1397/2016) mukainen yhteishankintayksikkö. Kunta-asiakkaat voivat tietyin edellytyksin hankkia Kuntahankintojen kilpailuttamia tavaroita ja palveluja järjestämättä omaa tarjouskilpailua.

Hankintalain 4 §:n mukaan yhteishankintayksiköllä tarkoitetaan lain 5 §:ssä tarkoitettua hankintayksikköä, joka tarjoaa yhteishankintatoimintoja ja mahdollisesti hankintojen tukitoimintoja sen suoraan tai välillisesti omistaville hankintayksiköille tai sellaisille hankintayksiköille, joiden oikeudesta käyttää yhteishankintayksikön toimintoja on erikseen säädetty. Edellytyksenä on, että yhteishankintayksikkö toimii edellä mainittujen tehtävien hoitamiseksi, ja että se on nimenomaisesti perustettu hoitamaan näitä tehtäviä, taikka näiden tehtävien hoitaminen on säädetty tai määrätty yhteishankintayksikön toimialaksi.

Hankintalain 20 §:n mukaan hankintayksikkö voi hankkia tavaroita ja palveluita yhteishankintayksiköltä taikka tehdä tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja käyttäen yhteishankintayksikön tekemää hankintasopimusta, laissa tarkoitettua puitejärjestelyä taikka laissa tarkoitettua dynaamista hankintajärjestelmää. Hankintayksikön katsotaan täyttäneen hankintalain mukaiset velvoitteensa, kun se hankkii tavaroita tai palveluja yhteishankintayksiköltä taikka hankkii tavaroita, palveluja taikka rakennusurakoita käyttäen yhteishankintayksikön tekemää hankintasopimusta, laissa tarkoitettua puitejärjestelyä taikka laissa tarkoitettua dynaamista hankintajärjestelmää.

Kuntahankinnat tarjoaa yhteishankintatoimintoja. Näin ollen kunta voi halutessaan liittyä Kuntahankintojen tulevaan tarjouskilpailuun ja sen perusteella solmittaviin sopimuksiin.

Puitesopimus KLKH152 Sähköautojen latausasemat

Kuntahankinnat on kilpailuttanut sähköautojen latausasemien hankinnan yhteishankintana asiakkailleen ajalle 28.06.2019-27.06.2021 ja vastaa myös sopimushallinnasta. Kuntahankintojen puitejärjestelyn ennakoitu arvo sopimuskauden mahdolliset optiokaudet mukaan lukien on kokonaisuudessaan 10 000 000 euroa (alv. 0 %). Kuntahankintojen hankintapäätös on tehty 17.5.2019.

Puitesopimuksen kohteena ovat sähköautojen latausasemat asennettuna olemassa olevaan sähkönsyöttöön sekä niiden asentamiseen ja käyttöön kiinteästi liittyvät lisätyöt ja palvelut. Puitesopimus pitää sisällään:

  • sähköautojen peruslatauspisteet 3,7-22 kW AC (Type 2)
  • sähköautojen pikalatauspisteet 22-118 kW DC (CCS Combo ja CHAdeMO).
     

Sekä peruslatauspisteet että pikalatauspisteet ovat tilattavissa sekä julkisina että rajattuina latauspisteinä. Rajatulla latauspisteellä voi autoa ladata vain asiakkaan määrittämät käyttäjät. Julkisella latauspisteellä voi ladata kuka tahansa toimittajan hyväksymä käyttäjä.

Kunta solmii puitesopimuksen lisäksi valitun toimittajan kanssa myös asiakaskohtaiset sopimukset. Asiakaskohtaisessa sopimuksessa määritellään latausasemien hankintamäärät ja tilattavat lisätyöt ja palvelut. Latausasemasta tulee siis asiakaskohtaisen sopimuksen myötä kunnan omaisuutta. Tilattavia palveluita voivat olla esimerkiksi laskutuspalvelu, huolto, päivitys, seurantapalvelu ja ympärivuorokautinen etätuki. 

Sopimuskausi

Sopimuskausi on 28.06.2019-27.06.2021 ja sopimuskautta voidaan pidentää enintään kahden vuoden mittaisella optiokaudella. Tuusulan kunta liittyy sopimukseen koko sopimuskaudeksi.

Hankinnan arvo

Puitejärjestelyn perusteella tehtävien hankintojen arvioidut investointikustannukset sopimuskaudella ovat enintään noin 500 000 euroa, mikäli laki rakennusten automaatio- ja ohjausjärjestelmistä sekä sähköajoneuvojen latausvalmiuksista ja latauspisteistä rakennuksissa hyväksytään hallituksen esityksen mukaisesti. Muussa tapauksessa hankintojen arvioidut investointikustannukset sopimuskaudella ovat alle 500 000 euroa.

Ensimmäisessä vaiheessa vuoden 2020 aikana kunnan suunnitelmissa on hankkia noin 10 julkista sähköautojen peruslatausasemaa eli 20 latauspistettä (yhdessä latausasemassa on kaksi latauspistettä) hankinnan arvoksi muodostuessa noin 80 000 euroa.

Tuusulan kunnan arvion mukaan yhden peruslatauspisteen investointikustannus olisi keskimäärin noin 4 000 euroa ja pikalatauspisteen investointikustannus olisi keskimäärin noin 15 000 euroa sisältäen latauspisteen hankinnan, suunnittelun sekä asennuksen. Asennuksen kustannukset pitävät sisällään latauspisteen asentamisen vaatiman maanrakennuksen, kaapelivedon, läpiviennin, palokatkon, latauspisteen vaatimien sulakepaikkojen lisäyksen sekä tapauskohtaisesti myös latauspisteen vaatiman alakeskuksen rakentamisen sekä uuden sähköliittymän tilaamisen.

Toimittaja

Kuntahankintojen kilpailutuksen perusteella sopimustoimittajaksi valittiin Liikennevirta Oy, jonka kanssa Kuntahankinnat on tehnyt sopimuksen. Liikennevirta Oy on kotimaisten energiayhtiöiden perustama sähköautojen latausoperaattoriyhtiö. Tällä hetkellä Liikennevirta Oy:llä on osakkaina useita suomalaista energiayhtiötä. Liikennevirta Oy kytkee eri omistajien latauspisteet käyttäjän kannalta yhtenäiseksi Virtapiste-latausverkostoksi. 

Liittymispäätös ja sopimus

Liittymispäätöksen tiedoksianto ei merkitse sopimuksen syntymistä. Kunta sitoutuu puitesopimukseen erillisellä sitoutumislomakkeella ja valitun toimittajan kanssa tehdään kirjallinen asiakaskohtainen sopimus/sopimuksia, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman. Sitoutumislomake voidaan allekirjoittaa ja asiakaskohtainen sopimus voidaan solmia aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut päätöksen valitusosoituksineen tiedoksi. Sopimusosapuolia sitova sopimus syntyy vasta, kun molemmat osapuolet ovat sen allekirjoittaneet.

Hyödyt Tuusulan kunnalle

Puitesopimukseen liittyminen tarjoaa mahdollisuuden uusiutuvan energian käyttöön liikenteessä. Liittymällä Kuntahankintojen kilpailuttamaan sopimukseen säästetään myös kilpailutuksen aiheuttamissa prosessikustannuksissa ja saadaan yhteishankinnan tuottama volyymietu. Lisäksi kunta saa valmiiksi kilpailutetun latausasemien perusvalikoiman ja niiden toimitusehdot. Tuusulan kunnalle ei ole saatavissa lisäetua omalla kilpailutuksella.

Kuntahankinnat on yhteishankintayksikkönä sopimusoikeudellinen osapuoli (mm. mahdollisissa oikeuskäsittelyissä).

Toimivalta

Tuusulan kunnanvaltuuston hyväksymän hallintosäännön toimivaltasäännösten mukaan lautakunta/kunnanhallitus päättää hankinnoista, joiden arvo ylittää 200.000 euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Koskinen, rakennuspäällikkö, esa.koskinen@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • että tilapalvelut liittyy KL-Kuntahankinnat Oy:n kilpailuttamaan KLKH152 Sähköautojen latausasemia koskevaan puitesopimukseen koko sopimuskaudeksi ja mahdolliseen enintään kahden vuoden mittaiseen optiokauteen erillisen sitoumuksen mukaisesti

  • oikeuttaa vt. tilapalvelupäällikön allekirjoittamaan sitoutumislomakkeen

  • oikeuttaa vt. tilapalvelupäällikön allekirjoittamaan asiakaskohtaisia sopimuksia valitun toimittajan kanssa

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirja tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

---

Puheenjohtajan avattua keskustelun, Jorma Sulander teki ehdotuksen asian pöydälle jättämisestä. Ehdotus raukesi kannattamattomana.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin

 

 

Tiedoksi

KL-Kuntahankinnat, Katerina Zaitseva, Atso Vesa, Jouko Rautiainen, Jukka-Matti Laakso, Asko Honkanen

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.