Kunnanhallitus, kokous 26.6.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 287 Kehittämisverkostojen ydintiimien väliarviointi ja jäsenten valinta toimikaudelle 6/2019-5/2021

TUUDno-2019-1296

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan alueelliset kehittämisverkostot

Alueelliset kehittämisverkostot (5 kpl) perustettiin vuonna 2017 kunnan johtamisjärjestelmän uudistuksen yhteydessä avoimiksi Tuusulan kunnan asukkaiden, yritysten, yhteisöjen, yhdistysten, seurojen ja järjestöjen yhteistyön ja yhteiskehittämisen alustoiksi. Verkostot ovat asukkaiden omaehtoisen toiminnan ja tekemisen alustoja, mahdollistajia ja toteuttajia sekä lähidemokratian ja asukkaiden osallisuuden edistämisen foorumeita. Kunnanhallitus on nimennyt verkostoihin 7 hengen ydintiimit, joiden jäseniltä odotetaan aktiivisuutta sekä sitoutumista verkostojen toimintaan ja alueen kehittämiseen. (Khall 232/22.5.2017) 

Ydintiimien tehtäviin kuuluu muun muassa varmistaa kunnan strategian linjausten toteutuminen verkoston työskentelyssä, kehittämisverkoston asukkaiden ja yhteisöjen aktivoiminen, projektien tukeminen ja toimintaan osallistuminen. Ydintiimit ovat kokoontuneet kahden vuoden aikana keskimäärin 12 kertaa ja kokousten lukumäärä on 60 sisältäen kunnan järjestämät yhteiset tilaisuudet. Ydintiimien aktiivisuudessa ja toiminnassa on alueellisia eroja. Myös jäsenten osallistuminen vaihtelee suuresti, osallistumisaktiivisuus ydintiimin kokouksiin vaihtelee 50-76 % välillä.

Ydintiimien toiminnan arviointi

Ydintiimit ovat arvioineet omaa toimintaansa osana koko kunnan johtamisjärjestelmän arviointia toukokuussa 2019. Ydintiimien itsearviointikyselyyn vastasi 12/35 ydintiimien jäsenistä. Tuloksissa nousi esiin ydintiimien jäsenten vaihteleva sitoutuminen, kehittämisverkostojen ja niiden ydintiimien epäselvät roolit ja tehtävät sekä vapaaehtoisten toimijoiden tarve. Vastanneet näkivät ydintiimien varmistavan hyvin tai melko hyvin kunnan strategian linjausten toteutumisen verkoston työskentelyssä. Heikoimmin on toteutunut uudenlaisen asukaslähtöisen toiminnan mahdollistaminen ja tukeminen.

Ydintiimejä pyydettiin myös arvioimaan seuraavia toiminnassa esille nousseita ydintiimin jäsenen ominaisuuksia ja taitoja ja niiden tarpeellisuutta ydintiimin jäsenen tehtävän hoitamisessa:

  • Perehtyneisyys kuntastrategian linjauksiin ja tavoitteisiin osallisuustyössä
  • Halu ja kyky innostaa, ohjata ja tukea asukkaiden omaehtoista tekemistä
  • Tuntemus siitä minkälaista tukea kunta tarjoaa asukkaiden omaehtoiselle tekemiselle
  • Kansalaisyhteiskunnan mahdollisuuksien tunnistaminen osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisessä
  • Kiinnostus uudenlaisesta asukastoiminnasta ja asukasaktivismin muodoista
  • Taito erottaa poliittisen vaikuttamisen ja kansalaisyhteiskunnan toiminnot toisistaan
  • Verkostoituminen erilaisten asukas- ja harrastajaryhmien kanssa ja kyky luoda yhdessä uutta
  • Aktiivinen osallistuminen ydintiimin toimintaan
  • Kyky toimia linkkinä alueen asukkaiden, ydintiimien ja kunnan välillä
  • Viestintäosaaminen ja halukkuus viestiä alueella tapahtuvasta vapaaehtois- ja asukastoiminnasta sekä kunnan osallisuustyöstä
  • Taito ideoida ja kehittää uudenlaista asukastoimintaa

Kaikkia edellä mainittuja ominaisuuksia ja taitoja pidettiin tärkeinä ydintiimin työssä. Merkittävimpinä näistä kuitenkin ydintiimin toimintaan sitoutumista sekä omaa halua innostaa ja tukea asukastoimintaa. Näiden ominaisuuksien lisäksi vapaissa vastauksissa korostettiin myös yhteistyökykyä, tapahtumajärjestäjäkokemusta ja viestintäosaamista. Kunnan osallisuustiimi on koonnut arvioinnissa esiin nousseiden ominaisuuksien pohjalta kehittämisverkostojen ydintiimien jäsenten osaamisprofiilin. 

Kunnan hallitosäännön 13 § mukaan kunnassa on lähidemokratian, kuntalaisten osallistamisen ja asiakaslähtöisyyden kehittämistä varten alueellisia kehittämisverkostoja, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus. Kunnanhallitus on vuonna 2017 päättänyt, että ydintiimeihin nimetään enintään 7 poliittisten ryhmien nimeämää henkilöä kunnanhallituksen toimikaudeksi. Ydintiimin nimeäminen on ajankohtaista kunnanhallituksen toimikauden vaihduttua kesäkuussa 2019. Valittavien henkilöiden toivotaan täyttävän ydintiimien jäsenten osaamisprofiilin. Arvioinnissa esiin nousseiden havaintojen pohjalta esitetään myös, että ydintiimi voi hakemuksesta tai kutsusta täydentää kokoonpanoaan alueen aktiivisilla toimijoilla. Uutta olisi myös, että verkostot valitsisivat keskuudestaan puheenjohtajat ja sihteerin.

Kehittämisverkostojen toiminnassa on myös noussut esiin tarve muuttaa Lahelan kehittämisverkoston nimi Lahelan ja Tuusulan kylien kehittämisverkostoksi. 

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • merkitä kehittämisverkostojen ydintiimien arviointiraportin tiedoksi
  • ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää
    • merkitä tiedoksi kehittämisverkostojen ydintiimien jäsenten osaamisprofiilin
    • nimetä kuhunkin kehittämisverkostoston ydintiimiin enintään 7 poliittisten ryhmien nimeämää ja osaamisprofiilin täyttävää henkilöä kunnanhallituksen toimintakaudeksi
    • että ydintiimi voi hakemuksesta tai kutsusta täydentää kokoonpanoaan alueen aktiivisilla toimijoilla
    • että verkostot valitsevat keskuudestaan puheenjohtajat ja sihteerin
    • muuttaa Lahelan kehittämisverkoston nimen Lahelan ja Tuusulan kylien kehittämisverkostoksi.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  • merkitä kehittämisverkostojen arviointiraportin tiedoksi.
  • ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää
    • merkitä tiedoksi kehittämisverkostojen ydintiimien osaamisprofiilin
    • nimetä kuhunkin kehittämisverkoston ydintiimiin enintään 7 poliittisten ryhmien nimeämää edustajaa ydintiimin osaamisprofiilin huomioiden. 
    • että ydintiimi voi hakemuksesta tai kutsusta täydentää kokoonpanoaan enintään viidellä alueen aktiivisella toimijalla
    • että verkostot valitsevat keskuudestaan puheenjohtajat (pj+vpj)
    • muuttaa Lahelan kehittämisverkoston nimen Etelä-Tuusulan kylien kehittämisverkostoksi.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • merkitä tiedoksi kehittämisverkostojen ydintiimien osaamisprofiilin
  • muuttaa Lahelan kehittämisverkoston nimen Etelä-Tuusulan kylien kehittämisverkostoksi
  • nimetä Hyrylän, Jokelan, Kellokosken, Etelä-Tuusulan kylien ja Riihikallion kehittämisverkoston ydintiimiin kuhunkin enintään 7 poliittisten ryhmien nimeämää edustajaa toimikaudeksi 6/2019-5/2021 ydintiimin osaamisprofiilin huomioiden
  • että ydintiimi voi hakemuksesta tai kutsusta täydentää kokoonpanoaan enintään viidellä alueen aktiivisella toimijalla
  • että verkostot valitsevat keskuudestaan puheenjohtajat (pj+vpj).

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • jättää asian pöydälle 26.6.2019 pidettävään kokoukseen.

Valmistelija

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • merkitä tiedoksi kehittämisverkostojen ydintiimien osaamisprofiilin
  • muuttaa Lahelan kehittämisverkoston nimen Etelä-Tuusulan kylien kehittämisverkostoksi
  • nimetä Hyrylän, Jokelan, Kellokosken, Etelä-Tuusulan kylien ja Riihikallion kehittämisverkoston ydintiimiin kuhunkin enintään 7 poliittisten ryhmien nimeämää edustajaa toimikaudeksi 6/2019-5/2021 ydintiimin osaamisprofiilin huomioiden
  • että ydintiimi voi hakemuksesta tai kutsusta täydentää kokoonpanoaan enintään viidellä alueen aktiivisella toimijalla
  • että verkostot valitsevat keskuudestaan puheenjohtajat (pj+vpj).

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • jättää asian pöydälle 12.8.2019 pidettävään kokoukseen.

 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.