Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 22.10.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 103 Kutsuliikenne ja koulukyydit, aloite

TUUDno-2019-173

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Eeva-Liisa Nieminen jätti seuraavan Tuusulan Vihreät valtuustoryhmän aloitteen:

"HSL-liittymispäätöksen yhteydessä Tuusulan sisäisen liikenteen järjestäminen jäi avoimeksi. Sampo-liikenne on tähän asti paikannut tätä tarvetta. Vuoden alusta kutsuliikenne kilpailutettiin ja toiminta siirtyi Korsisaarelta Taksikuljetus Oy:lle elokuulle asti. Aivan hiljattain ilmoitettiin, että Sampoliikenne loppuu elokuussa. 
Kunnan tulisi nopealla aikataululla saada aikaan korvaava liikenne. 

Tämän hetken tilanne: 
Uusien ohjeiden mukaan kolmella autolla on kullakin alueensa: 1. Järven länsipuoli 2. Pohjoinen 3. Etelä. Kyytiä voi saada klo 9-15 ja 16-17 välisellä ajalla ja sen saa tilata 5 päivää ennen. Kyyti tilataan suoraan kuljettajalta. 

Käyttäjäkokemus uudesta järjestelystä on kahdenlaista. On hyvä, että on edes joku mahdollisuus liikkumiseen, kun muut linjat kuten linja 967 kulkevat vain ruuhka-aikaan. Epäkohta on, että kuljettaja joutuu samanaikaisesti ajamaan, vastaamaan puhelimeen ja vielä suunnittelemaan mihin saumaan kyyti sopisi. Haastetta lisää myös kuljettajien kielitaito. Jos asiakas on sinnikäs, joustava ajan ja pääteaseman suhteen, saattaa onnistua. Tiedossa ei myöskään ole, miten kyytikyselyjen ja toteutuneiden kyytien raportointi tehdään. Viime vuoden kuljettaja kertoi, että kehitysvammaisten ja koululaisten kuljetusten ohella erityisesti vanhemmat henkilöt käyttivät sitä paljon asiointimatkoihin. Nyt tämän kuljettajan mukaan etelän autot näyttävät seisovan asemalla, jota voi mahdollisesti selittää tilaamisen vaikeudella ja sopimukseen sisältyvällä ehdolla, että kuljettaja päättää kyydistä. 

ALOITE 
Kutsuliikenne on tärkeä täydennys ruuhka-aikoihin sijoittuvalle linjatarjonnalle. Sen tulisi myös ulottua iltaan ja lauantaihin. Digiaikana tulisi mahdollistaa tilauksien tekeminen netissä, jolloin kuljettajalle jäisi enemmän aikaa ajamiselle. Koulukyydit tulisi suunnitella niin, että ne ovat avoimia muillekin kuin kyytiin oikeutetuille koululaisille. Koska kutsuliikenne on katkolla ensi elokuussa, toivon kunnalta välitöntä toimintaa kutsuliikenteen järjestämiseksi."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
  • Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Perustelut

Sivistyksen toimialueen vastaus aloitteeseen:

Lukuvuonna 2019-2020 Tuusulan kunnan oppilaista koulukuljetuksessa on 738 oppilasta, joista 57% kulkee tilausajoliikenteellä ja 43% joukkoliikenteellä. Peruskoulun oppilaita on Tuusulassa lukuvuonna 2019-2020 5180, joista 14% on oikeutettu koulukuljetuspalveluihin.

Koulukuljetusten suunnittelussa lähtökohtana on saada ne toimimaan oppilaiden kannalta mahdollisimman hyvin. Tuusulan palveluverkosta ja käytettävissä olevasta kuljetuskapasiteetista johtuen koulukuljetusten suunnittelu on vaativaa, koska siihen vaikuttaa niin moni tekijä kunnan laajuuden ja palveluverkon vuoksi. Tilausajoliikenteessä autot kulkevat pääsääntöisesti täysinä. Toisinaan reitillä autoon voi jäädä vapaita paikkoja päivästä ja kellonajasta riippuen. Joskus tyhjempää on myös siitä syytä, että oppilaat ovat sairauden tai muun syyn takia poissa koulusta. Kuljetusaikatauluja muutetaan jaksojärjestelmästä johtuen useamman kerran vuodessa ja koulujen aikataulumuutosten ja oppilaiden tarpeiden muutosten vuoksi viikoittain, jonka vuoksi vapaista paikoista koulukuljetusten yhteydessä ei ole saatavissa vakituista käytäntöä.

Sivistyksen toimialueen mielestä ehdotus sähköisen tilausjärjestelmän kehittämisestä kutsuliikenteeseen on erittäin hyvä ajatus ja sitä kannattaa viedä eteenpäin kunnan muilla palvelualueilla. Ehdotus edistäisi hyvin todennäköisesti palvelun toimivuutta. Ratkaisuna asiaan nähdään myös palveluverkon ja kuljetusten kehittäminen siten, että yhä useampi koulukuljetus voidaan toteuttaa julkista liikennettä hyödyntäen. Lisääntyneet asiakasmäärät julkisessa liikenteessä voivat johtaa vuorojen ja reittien monipuolistumiseen, jota kautta kuntalaisten palvelut parantuisivat.

Sivistyksen toimialueen mielestä koulukuljetusten avaaminen muille kuin kuljetusoikeuden saaneille oppilaille ei ole mahdollista, koska reitit ovat aikataulullisesti jo hyvin optimaaliset sekä autojen kapasiteetti hyvin käytössä. Kunta ei pystyisi koulukyydeillä tarjoamaan tasapuolista kuljetuspalvelua kaikille kuntalaisille ja liikenteen avaaminen vaarantaisi koulukyytien aikataulussa pysymisen sekä matka-aikojen pysymisen lain mukaisissa ajoissa. Palvelun laajentuessa pitäisi myös ratkaista saako vapaana olevia paikkoja käyttää oppilaat, jotka eivät saa kuljetusetuutta vai muut kuntalaiset. 

Muutoksen myötä voisi syntyä tilanteita, joissa yhtenä päivänä kuntalainen saisi kyydin, mutta seuraavalla viikolla samaan aikaan se ei välttämättä olisi mahdollista, jolloin kuntalainen joutuisi kuitenkin turvautumaan kutsuliikenteeseen. Palvelun avaaminen joillain alueilla kuntaa todennäköisesti vähentäisi kutsuliikenteen käyttöä, jolloin kyseistä palvelua voisi olla entistä vaikeampaa saada. Suurin osa koulukuljetusautoista on joukkoliikenneluvallisia autoja, ei takseja, joten niissä ei ole mittareita eikä rahastuslaitteita.

Ehdotus

Esittelijä

  • Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta ja ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että VALTUUSTO päättää katsoa Eeva-Liisa Niemisen esittämän Tuusulan Vihreät valtuustoryhmän aloitteen 28.1.2019 § 18 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti hyväksyä esitetyn selvityksen Sivistyksen toimialueen osalta ja samalla kehotti myös teknistä lautakuntaa käsittelemään Kutsuliikenne ja koulukyydit -aloitteen ennen kunnanhallituksen ja valtuuston käsittelyä.

Lisäksi lautakunta päätti muistuttaa valtuuston hyväksymästä valtuustokauden 2017-2021 tavoitteesta, myös talousarvion 2019 vuositavoitteesta ”Pilotoimme sisäisen liikenteen kehittämiseksi liikkumisen palveluja (MaaS) HSL:n kanssa yhteistyössä” liikkumisen parantamiseksi.

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua keskustelun, jäsen Tuhkunen esitti asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Jäsen Alanko kannatti tehtyä palautusesitystä.

Lautakunta keskusteli asiasta. Puheenjohtaja Salonen esitti aloitevastauksen hyväksymistä seuraavalla lisäyksellä: Lautakunta kehottaa myös teknistä lautakuntaa käsittelemään Kutsuliikenne ja koulukyydit -aloitteen ennen kunnanhallituksen ja valtuuston käsittelyä. Lisäksi lautakunta muistuttaa valtuuston hyväksymästä valtuustokauden 2017-2021 tavoitteesta, myös talousarvion 2019 vuositavoitteesta ”Pilotoimme sisäisen liikenteen kehittämiseksi liikkumisen palveluja (MaaS) HSL:n kanssa yhteistyössä” liikkumisen parantamiseksi.

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti täydennyksen aloitevastaukseen.

Jäsenet Tuhkunen ja Alanko vetivät palaustusesityksensä pois.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.