Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 8.10.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 91 Ha&Ken Oy, ympäristönsuojelulain 175 §:n mukainen määräys, Tuusula

TUUDno-2018-929

Valmistelija

  • Mira Vuorijärvi, ympäristötarkastaja, mira.vuorijarvi@tuusula.fi

Perustelut

Asia

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on myöntänyt Ha&Ken Oy:lle ympäristöluvan 12.2.2019 § 19 koskien metallien pintakäsittelytoimintaa. Ympäristölupa on lainvoimainen. Ympäristöluvan lupamääräyksen 19 mukaan toiminnanharjoittajan on toimitettava Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle vuosittain helmikuun loppuun mennessä edellistä vuotta koskeva vuosiyhteenveto. Toiminnalla on ollut aikaisempi ympäristölupa 6.5.2008 § 141, jonka lupamääräyksen 16 mukaan toiminnanharjoittajan on tullut toimittaa edellistä vuotta koskeva vuosiyhteenveto tiedoksi maaliskuun loppuun mennessä. 

Sijainti
 
Toiminta sijoittuu Tuusulan kunnan Kellokosken kylän tilalle Apumies RN:o 858-404-18-157, osoitteessa Repsikantie 1, 04500 Kellokoski. 

Asian käsittely

Valvontaviranomainen ei ole vastaanottanut vuosiyhteenvetoa 2018 määräaikaan mennessä. 

Kehotus ja kuuleminen 10.4.2019

Toiminnanharjoittajalle on toimitettu 10.4.2019 päivätty kehotus koskien vuosiraportin 2018 toimittamista. Toiminnanharjoittajaa on samalla kuultu ympäristönsuojelulain (527/2014, YSL) 175 §:n mukaisen määräyksen antamisesta ja uhkasakkolain (1113/1990) mukaisen tehosteen asettamisesta.

Vastine

Toiminnanharjoittaja ei antanut asiassa vastinetta määräaikaan 30.4.2019 mennessä. 

Yhteydenotto 15.5.2019 ja 7.8.2019

Toiminnanharjoittajan kanssa on keskusteltu puhelimitse 15.5.2019. Toiminnanharjoittajalle on myönnetty lisäaikaa vuosiraportin toimittamiseen muutama viikko. 

Toiminnanharjoittajalle on ilmoitettu sähköpostitse 7.8.2019, että asian käsittely määräyksen antamiseksi aloitetaan, sillä vuosiraporttia ei oltu toimitettu.

Ehdotus

Esittelijä

  • Katariina Serenius, ympäristövalvontapäällikkö, katariina.serenius@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää antaa Ha&Ken Oy:lle ympäristönsuojelulain 175 § mukaisen määräyksen:

Päävelvoite 1
Toiminnanharjoittajan on toimitettava vuoden 2018 vuosiraportti yhden (1) kuukauden kuluessa tämän määräyksen tiedoksisaannista. Vuosiraportissa tulee olla ympäristöluvan (12.2.2019 § 19) lupamääräyksen 19 mukaiset tiedot.

Tehoste
Päävelvoitteen noudattamiseksi Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta asettaa ympäristönsuojelulain 184 §:n ja uhkasakkolain 6 §:n mukaisen kiinteän 1 000 euron uhkasakon.

Päätöksen noudattaminen

Tätä hallintopakkomääräystä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta,  jollei muutoksenhakuviranomainen toisin päätä (ympäristönsuojelulaki 200 §).

Perustelut

Oikeusohjeet

YSL:n 6 §:n mukaan toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja niiden hallinnasta sekä haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (selvilläolovelvollisuus).

Ympäristölupamääräyksen 19 mukaan luvan saajan on vuosittain helmikuun loppuun mennessä toimitettava Keski-Uudenmaan ympäristökeskukseen vuosiyhteenveto, josta käy ilmi vähintään seuraavat tiedot:
-    tuotanto- ja raaka-ainemäärät
-    kemikaalien ja raaka-aineen kulutus
-    laitoksen laskennalliset ja mitatut päästöt
-    tiedot tehdyistä tarkastuksista ja huolloista
-    tiedot poikkeuksellisista tilanteista (syy, kestoaika, arvio päästöistä ilmaan, vesiin tai maaperään sekä niiden ympäristövaikutukset ja tehnyt toimenpiteet)
-    laitokselta hyötykäyttöön tai jatkokäsittelyyn toimitettujen jätteiden (t/v), laatu, jätenimike, jätelaji, vientiajankohta, viejä sekä toimituskohde
-    viemäriin lasketun prosessijäteveden määrä ja laatutiedot (jätevesinäytteiden ottokerrat ja tulokset)
-    jätevesien esikäsittelyssä syntyneiden lietteiden määrä, poistoajankohta ja vastaanottopaikka
-    viemäriin laskettavan prosessijäteveden käyttötarkkailun yhteenvetoraportti johtopäätöksineen

YSL:n 175 §:n mukaan valvontaviranomainen voi kieltää sitä, joka rikkoo ympäristönsuojelulakia taikka sen nojalla annettua säännöstä tai määräystä, jatkamasta tai toistamasta säännöksen tai määräyksen vastaista menettelyä taikka määrätä asianomaisen täyttämään muulla tavoin velvollisuutensa. YSL:n 184 §:n mukaan viranomainen voi tehostaa antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla.

YSL:n 185 §:n mukaan ennen tässä luvussa tarkoitetun määräyksen antamista viranomaisen on varattava sille, jota määräys koskee, tilaisuus tulla kuulluksi asiassa siten kuin hallintolaissa säädetään. Tarvittaessa on kuultava myös muita asianosaisia, muita valvontaviranomaisia, lupaviranomaista ja yleistä etua valvovia viranomaisia.

Tosiseikat

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on myöntänyt Ha&Ken Oy:lle ympäristöluvan 12.2.2019 § 19 koskien metallien pintakäsittelyä. Ympäristölupa on lainvoimainen. Ympäristöluvan lupamääräyksen 19 mukaan toiminnanharjoittajan on toimitettava edellistä vuotta koskeva vuosiyhteenveto Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle helmikuun loppuun mennessä. 

Laitoksella on lisäksi aikaisemmin ollut toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa 6.5.2008 § 141. Luvan lupamääräyksen 16 mukaan laitoksen toiminnasta sekä päästötarkkailutuloksista on raportoitava vuosittain maaliskuun loppuun mennessä Tuusulan kunnan ympäristökeskukseen ja Uudenmaan ympäristökeskukseen. Vuosiraportissa on esitettävä vähintään nro 15 edellytetyt käyttökirjanpidontiedot.

Toiminnanharjoittaja ei ole toimittanut ympäristöluvassa 12.2.2019 § 19 velvoitettua vuosiraporttia vuoden 2018 osalta valvontaviranomaiselle eikä jättänyt vastinetta annettuun määräaikaan mennessä. 

Sovelletut oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulaki (527/2014, YSL): 6, 52, 62, 175, 184, 185, 200 §;
Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toimintasääntö (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 15.1.2019 § 4);
Tuusulan kunnan hallintosääntö (Tuusulan kunnanvaltuusto 10.12.2018 § 223);
Uhkasakkolaki (1990/1113): 6 §

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asiaote ja valitusosoitus saantitodistuksella / Ha&Ken Oy Uhkasakkolain 19 §:n mukainen rekisteröinti / Maanmittauslaitos

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Valitusviranomainen

Tähän päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta

Valitusaika

Määräaika valituksen tekemiselle on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen tiedoksisaannista, sitä päivää lukuun ottamatta.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, päätöksen antopäivänä, seitsemän päivän kuluessa kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Valitusoikeus on:

  • asianosaisella
  • rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät
  • toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät
  • valtion valvontaviranomaisella ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella
  • muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella

Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen

Vaasan hallinto-oikeudelle osoitettavassa valituskirjelmässä on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • valittajan nimi ja kotikunta
  • postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi)
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
  • valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faksilla tai sähköpostilla)

Valituskirjelmän liitteet

Valituskirjelmään on liitettävä:

  • tämä päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
  • mahdollinen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta

Valituksen toimittaminen

Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Vaasan hallinto-oikeudelle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Valituskirjelmän voi toimittaa myös sähköisesti (faksina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä.

Vaasan hallinto-oikeuden yhteystiedot:

  • käyntiosoite:                                Korholmanpuistikko 43
  • postiosoite:                                  PL 204, 65101 Vaasa
  • puhelin:                                        029 56 42780
  • faksi:                                            029 56 42760
  • sähköposti:                                   vaasa.hao@oikeus.fi
  • aukioloaika:                                  maanantaista perjantaihin kello 8.00 – 16.15.

Oikeudenkäyntimaksu

Tuomioistuinmaksulain (11.12.2015 /1455) mukaisesti hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 260 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.