Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 24.9.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 92 Iloisen oppimisen Tuusula – oppimisympäristöjen suunnittelun suuntaviivoja - käsikirja

TUUDno-2019-1856

Valmistelija

  • Tiina Simons, kehittämispäällikkö, tiina.simons@tuusula.fi
  • Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
  • Hannamari Halinen, varhaiskasvatuspäällikkö, hannamari.halinen@tuusula.fi

Perustelut

Oppimisympäristöjen ja palveluverkon ohjausryhmä perustettiin syksyllä 2018. Sen tehtävänä on Sivistyksen palveluverkkosuunnitelman toteutuksen ohjaus, eri hankkeiden koordinointi, kokonaiskuvan muodostaminen, yhteisten linjausten ja toimintaperiaatteiden luominen.

Yhteisten linjausten ja periaatteiden luomiseksi käynnistettiin 23.11.2018 työskentely kunnan palveluverkkosuunnitelmaan (Valt. 12.11.2018) kirjattujen laatukiriteerien, periaatteiden ja linjausten avaamiseksi ja tarkentamiseksi. Tavoitteena työskentelyssä oli luoda Tuusulan malli ja kriteerit oppimisympäristösuunnittelulle. Tuusulan mallin avulla sekä uusia rakentuvia, että jo olemassa olevien oppimisympäristöjen kehittämistä voidaan tukea huomioiden toimintaympäristön ja toimintakulttuurien muutokset.

Käsikirjan työskentely suunniteltiin ja toteutettiin osallistavasti. Työryhmätyöskentelyyn osallistui ohjausryhmän lisäksi uusien rakentuvien oppimisympäristöjen henkilöstöä varhaiskasvatuksesta (Hyökkälän, Kievarin, Mattilan ja Mikkolan varhaiskasvatusyksiköistä) ja perusopetuksesta (Hyökkälän, Hyrylän, Kirkonkylän Mikkolan, Riihikallion, Ruotsinkylän ja Vaunukankaan kouluilta), Sivistyksen hallintoa, asiantuntijoita ruokapalveluista, tilapalveluista sekä kaavoituksesta sekä oppilaita, huoltajia ja muita kuntalaisia.

Työskentelyä toteutettiin tammi- toukokuussa 2019 kahdeksassa työpajassa, joista viisi järjestettiin Aalto-yliopistossa (28.2.2019, 6.3.2019, 27.3.2019, 10.4.2019 ja 11.4.2019) ja neljä (30.1.2019, 18.3.2019, 2.5.2019, 7.5.2019) Tuusulassa.

Käsikirjassa hyödynnettiin myös syksyllä 2018 toteutettujen oppimisympäristöilloissa (11.8.2018, Jokela, 2.10.2018, Riihikallio, 23.10.2018, Hyrylä, 4.12.2018, Kellokoski) yhdessä kuntalaisten kanssa työstettyä materiaalia.

Iloisen oppimisen Tuusula- käsikirjassa on kuvattuna tulevaisuuden oppimisympäristöjen mahdollisuus ja merkitys koko kunnan identiteetin rakentajana.

Käsikirja pitää sisällään pedagogisen suunnittelun lähtökohdat, rakentamisen laatukriteerit sekä eri toimintojen erityistarpeet. Tulevaisuuden oppimisympäristöillä mahdollistetaan Tuusulan keskeisten opetus-, kasvatus-, kulttuuri- ja liikuntapalvelujen yhteiset toimintamahdollisuudet kestävästi ja taloudellisesti.

Kokonaisuuksiksi kootut palvelut luovat lapsille, nuorille ja aikuisväestölle uudenlaisia elinikäisen oppimisen, liikkumisen ja vapaa-ajan toiminnan mahdollisuuksia. Tilojen yhteis- ja rinnakkaiskäyttö tehostaa tilojen käyttöä ja tarjoaa laajemmin materiaalisia ja digitaalisia voimavaroja kuntalaisten käyttöön. Tavoitteena monipuolinen ja virikkeellinen oppimis- ja kasvuympäristö yhdessä tilakäytön tehokkuuden kanssa.

Iloisen oppimisen Tuusula- käsikirjan täydentää kunkin uuden oppimisympäristön Talo-kirjat, joissa kuvataan yksikkökohtaisesti talon toiminnan erityispiirteet ja käytänteet.

Käsikirja –luonnosta on käsitelty ja kommentoitu ohjausryhmässä 13.6.2019 sekä Sivistyksen johtoryhmässä 19.6.2019 ja 14.8.2019.

Ehdotus

Esittelijä

  • Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää merkitä Iloisen oppimisen Tuusula – oppimisympäristöjen suunnittelun suuntaviivoja - käsikirjan tiedoksi.

 

Päätös

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti hyväksyä Iloisen oppimisen Tuusula – oppimisympäristöjen suunnittelun suuntaviivoja - käsikirjan.

Kokouskäsittely

Asian käsittelyn aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan siten, että kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää hyväksyä Iloisen oppimisen Tuusula – oppimisympäristöjen suunnittelun suuntaviivoja - käsikirjan


Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen
Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä postitse, sähköpostilla tai telefaxilla, käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistyslautakunta
Osoite: Hyryläntie 16, PL 60, 04301 Tuusula
Sähköposti:kirjaamo(at)tuusula.fi
Puh. vaihde: 09 87 181