Kuntakehityslautakunta, kokous 12.6.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 89 Kauppatie asemakaavan muutoshakemus

TUUDno-2018-1331

Valmistelija

  • Henna Lindström, yleiskaavasuunnittelija, henna.lindstrom@tuusula.fi

Perustelut

Kaava- ja kaavamuutoshakemusten käsittely

Jos maanomistaja tekee aloitteen kaavan muuttamisesta tai laatimisesta ja alueen kaavoittaminen koskee maanomistajan etua, oikeutta ja velvollisuutta sillä tavoin välittömästi, on hänellä oikeus saada kunnan viranomaisen ratkaisu aloitteeseensa. Asemakaavoja koskevat hakemukset käsitellään kuntakehityslautakunnassa ja kunnanhallituksessa.  Mikäli hakemuksesta tehdään myönteinen päätös, laaditaan hakijan ja kunnan välille kaavoituksen käynnistämissopimus, kun hanke on todettu I-prioriteetin hankkeeksi eli ns. kärkihankkeeksi. Käynnistämissopimuksen hyväksymisen jälkeen kaavahanke käynnistyy.

Mikäli kuntakehityslautakunta ja kunnanhallitus tekevät kielteisen päätöksen kaavamuutoshankkeeseen, hakija voi tehdä päätöksestä oikaisuvaatimuksen, jonka käsittelee kunnanhallitus. Tästä kunnanhallituksen oikaisuvaatimuksen käsittelypäätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen - maanomistajan aloitteeseen annettu kunnan viranomaisen ratkaisu kaavan muuttamisesta tai laatimisesta on valituskelpoinen ja siitä voidaan tehdä kunnallisvalitus (KHO 4.4.2003 t. 851). Myös kunnan päätös, jolla maanomistajan aloitteesta vireille tulleen kaavahankkeen valmistelu on keskeytetty, on valituskelpoinen ja tästäkin voidaan tehdä kunnallisvalitus hallinto-oikeuteen (KHO 27.10.2009 t. 2628). Kunnanhallituksen päätöksestä tulee tehdä ensin oikaisuvaatimus. Sen sijaan kunnan omasta aloitteesta tehty päätös kaavan muuttamisesta on vain valmistelua eikä tästä päätöksestä voi valittaa (KHO 2003:16).

Hakemus

Hakemus koskee kiinteistöjen Tienhaara 858-401-5-8 ja Santamäki 858-401-5-17 asemakaavamuutosta. Kiinteistöt omistaa Tuusulan Apteekkitalo Oy. Kaksi maanomistaa, jotka ovat jättäneet asemakaavamuutoshakemuksen, omistavat puoliksi kaikki yhtiön osakkeet. Kiinteistö Santamäki sijaitsee osoitteessa Hyryläntie 9. Tienhaara sijaitsee Santamäen kiinteistön eteläpuolella. Kiinteistön Santamäki pinta-ala on 2 690 m2 ja Tienhaaran pinta-ala 1 220 m2.

Maanomistajat perustelevat hakemustaan: Rakennus vuodelta 1980. Kiinteistö on keskellä Hyrylää pääväylän korkeimmalla mäellä. Edustava paikka vaatisi uutta ja edustavaa rakentamista. Kuntakeskuksen saneeraus ja uudistaminen on laajemminkin käynnissä.

Kaavoitustilanne

Hakemuksen kohteena olevat kiinteistöt sijaitsevat asemakaava-alueella Hyrylän keskuksessa. Pohjoisempi Santamäen kiinteistö sijoittuu Hyrylän keskustan rakennuskaavan alueelle (kaavanumero 54). Kaava on hyväksytty vuonna 1977. Kiinteistö on asemakaavassa korttelia 33069, AL: Liikerakennusten korttelialue. Korttelialueelle saa rakentaa asuntoja rakennusoikeuteen kuuluvana rakennuksen hoidon vaatimaa henkilökuntaa varten. Jos korttelialueella on kaksi tai useampia asuntoja, tulee piha-alueella varata leikkitilaa vähintään 10 % asuinhuoneistojen pinta-alasta. Rakennuspaikan osat, joita ei käytetä pysäköintiin, tiealueiksi, huoltopihoiksi jne. on istutettava. Yleiselle jalankululle varattua tiealuetta vastassa olevat korttelin rajat on istutettava puu- tai pensasrivein rakennustarkastajan ohjeiden mukaan niiltä osin kuin rakennus ei ole mainitussa rajassa kiinni. Mikäli rakennus on alle 5 m:n etäisyydellä rajasta, ei istutusta suoriteta niiltä osin kuin rakennuksen seinässä on näyteikkunoita tai sisäänkäyntejä. Istutusta ei myöskään suoriteta, mikäli rajaa vasten tiealueelle istutetaan puu- tai pensasrivi. Autopaikkoja tulee olla liiketiloissa vähintään 1 autopaikka / 50 k-m2 ja 1 autopaikka / asunto. Rakennusoikeus on 1 200 k-m2 ja kerroskorkeus ½II. Lisäksi kiinteistöstä osa on Hyryläntien katualuetta, osa yleiselle jalankululle ja huoltoajolle varattua tiealuetta Kauppatietä ja hyvin pieni osa puistoaluetta (P).

Tienhaaran kiinteistöstä osa on Hyrylän keskusta rakennuskaavassa (kaava nro 54) osoitettua AL-korttelia, osa Kauppatien yleiselle jalankululle ja huoltoajolle varattua tiealuetta, osa Hyryläntien katualuetta. Osa kiinteistöstä sijoittuu Hyrylän keskustan eteläosan rakennuskaavamuutoksen alueelle. Kaava on hyväksytty 1977 (kaava nro 57). Kiinteistöstä osa on pysäköimisaluetta (LP), osa Hyryläntien katualuetta, osa yleiselle jalankululle ja huoltoajolle varattua Kauppatien aluetta ja pieni kulma Hyrylinnan rakennuskaavamuutoksen (kaava numero 38) asuntokerrostalojen korttelialuetta (AK).  

Hakemuksen kohteena olevien kiinteistöjen ympäristössä on tehty asemakaavamuutoksia: Suutarintien asemakaava on hyväksytty 26.3.2018 ja Ydinkeskustan korttelin 8067 asemakaava 26.11.2018. Kaavat mahdollistavat kerrostalorakentamista hakemuksen kohteena olevien kiinteistöjen naapurustoon.  Hakemuksen kohteina olevien kiinteistöjen itäpuolella on vireillä Nappulakadun kaava, jossa korttelin 33065 (Osuuspankin tontti) asemakaavaa muutetaan. Asemakaavamuutoksella tavoitellaan tehokasta asuinkerrostaloratkaisua. Samalla tutkitaan Kauppatien pohjoispään katualueen tarpeita.

Kiinteistöt sijoittuvat myös vuonna 2019 valmistuvan Keskustan yleissuunnitelman alueelle. Yleissuunnitelmassa ratkaistaan ympäristön maankäyttö kokonaisvaltaisesti. Hakemuksen kohteena olevien kiinteistöjen maankäyttöön vaikuttaa lisäksi Lahelan Orren linjaus, jota ratkotaan valmisteltavana olevassa Lahelanpelto III –asemakaavassa.

Hyrylän laajentumissuuntien osayleiskaavassa kiinteistö sijoittuu valkoiselle alueelle. Osayleiskaava koskee niitä alueita, joilla on käyttötarkoitusmerkintä tai muu alueen käyttöä ohjaava merkintä. Hyryläntie on merkitty kokoojakatuna, jonka rinnalle on osoitettu kevyen liikenteen reitti.

Tuusulan yleiskaava 2040 –ehdotuksessa kiinteistö sijoittuu keskustatoimintojen alueelle (C). Pyöräilyn laatukäytävä ja viheryhteystarve ovat merkittyinä lähistölle. Uudenmaan maakuntakaavassa kiinteistö sijoittuu keskustatoimintojen kohdemerkinnän alle, taajamatoimintojen tiivistettävälle alueelle.

Harkinta

Hakemuksen kohteena olevien kiinteistöjen alue on osa merkittävästi kehittyvää Hyrylän keskustaa. Ympärillä olevia asemakaavoja on päivitetty, keskustan rakenne tiivistyy ja tehostuu. Kyseisten kiinteistöjen kaavat ovat 1970-luvulta ja niitä voidaan pitää vanhentuneina, joissa on tehostamistarvetta. Alueen kokonaisvaltaista tutkimista tehdään Hyrylän yleissuunnittelun yhteydessä. Yleissuunnitelma saatetaan loppuun vuoden 2019 aikana. Hakemuksen kohteena olevien kiinteistöjen maankäyttöratkaisuun vaikuttavat lisäksi suunniteltu Lahelan Orsi sekä Lahelan suunnalta tuleva pyöräilyn laatukäytävä.

Alueen asemakaavamuutokselle on tarve. Kiinteistöjen asemakaavamuutoksen laatiminen tulee ajankohtaiseksi, kun lähiympäristön maankäyttöratkaisut ovat selvillä niin keskustan yleissuunnitelman kuin mm. Lahelan Orren osalta. Hakemuksen kohteena olevat kiinteistöt voidaan lisätä kaavoitussuunnitelmaan II-luokan hankkeeksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Pia Sjöroos, kaavoituspäällikkö, pia.sjoroos@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että

  • Hanke lisätään kaavoitussuunnitelmaan II-prioriteetin hankkeena
  • Tuusulan kunta käynnistää kaavamuutoksen valmistelun, kun hanke on nostettu I-prioriteetin hankkeeksi ja kun kaavoituksen käynnistämissopimus on hyväksytty ja on neuvoteltu lähialueen maanomistajien kanssa ko. alueiden sisällyttämisestä samaan kaavamuutokseen.

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kunnanhallitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.