Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 11.6.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 61 Varhennetun A1-kielen opetussuunnitelmat

TUUDno-2019-1248

Valmistelija

  • Katja Elo, oppimisen koordinaattori, katja.elo@tuusula.fi
  • Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi

Perustelut

Valtioneuvosto antoi 20.9.2018 asetuksen perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta annetun valtioneuvoston asetuksen 6 §:n muuttamisesta sekä asetuksen perusopetusasetuksen 3 §:n muuttamisesta. Päätöksen myötä kaikki syksyllä 2019 perusopetuksensa aloittavat 1. vuosiluokan oppilaat aloittavat A1-kielen opiskelun viimeistään kevätlukukaudella 2020.

Lautakunnan kokouksessa 14.2.2019 päätettiin, että Tuusulassa A1-kielen opiskelu aloitetaan 1.8.2019 heti ensimmäisen vuosiluokan alussa yhden vuosiviikkotunnin laajuisena. Opetushallitus julkaisi 14.5.2019 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet, joiden pohjalta on laadittu Tuusula kuntakohtainen A1-kielen opetussuunnitelma vieraaseen kieleen (englanti) sekä äidinkielenomaiseen suomen kieleen (Klemetskogin koulun opetussuunnitelma) ensimmäiselle ja toiselle vuosiluokalle. Lisäksi kaikkien A1-kielten opetussuunnitelmiin tehdään vuosiluokille 3-6 vaaditut tarkistukset ja lisäykset kieltenopetuksen jatkumon varmistamiseksi. Lisäksi kaikkien kielten oppimäärien opetussuunnitelmiin lisätään kappale kielikasvatuksesta määräyksen mukaisesti. Ruotsinkielisten tekstiosien käännökset tehdään kesän aikana ennen lukuvuoden alkua. Nämä opetussuunnitelmamuutokset otetaan käyttöön 1.8.2019 alkaen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää hyväksyä A1-kielen opetussuunnitelmien muutokset 1.8.2019 alkaen liitteen mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen
Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä postitse, sähköpostilla tai telefaxilla, käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistyslautakunta
Osoite: Hyryläntie 16, PL 60, 04301 Tuusula
Sähköposti:kirjaamo(at)tuusula.fi
Puh. vaihde: 09 87 181