Tekninen lautakunta, kokous 11.6.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 76 Yksityistieavustukset 2019

TUUDno-2019-139

Valmistelija

  • Jari Huttunen, kunnossapitopäällikkö, jari.huttunen@tuusula.fi

Perustelut

Uusi yksityistielaki (560/2018) on tullut voimaan 1.1.2019. Yksityistieavustuksiin tuli muutos, että kuntakaan ei voi enää avustaa sellaista tiekuntaa, joka ei ole virallisesti järjestäytynyt. Lain voimaantultua edellytetään kaikkia avustettavia tiekuntia päivittämään yhteystietonsa Maanmittauslaitoksen yksityistierekisteriin ja myös päivittämään tietojaan niiden muuttuessa.

Yksityistielain 95 §:n mukaan kunta päättää sen varoista yksityisen tien tienpitoon myönnettävistä avustuksista, avustuksen ehdoista ja käytön valvonnasta samoin kuin yksityisen tien tekemisen tai kunnossapidon ottamisesta kokonaan tai osaksi kunnan suoritettavaksi.

Tuusulan kunta on varannut vuoden 2019 yksityistieavustuksiin 76 500 euroa. Avustuksien jaossa kunta huomioi tien pituuden, kunnossapidon avustusluokan ja käytettävissä olevat määrärahat. Kunnossapidon avustusluokka määräytyy Tiehallinnon julkaisun Yksityisteiden valtionavustukset, avustusmenettelyn käsikirjan mukaan.

Käytetyt yksityisteiden kunnossapitoluokkien laskennalliset maksut €/km ovat seuraavat.

  • luokka 1             1 150 €
  • luokka 2             1 000 €
  • luokka 3                850 €
  • luokka 4                700 €

Yksityisteiden kunnossapitoavustusanomuksia on tullut yhteensä 120 (112 vuonna 2018) tiekunnalta.

Kasvu ja ympäristö toimialue esittää, että vuonna 2019 kunnossapitoavustuksiin varattu 76 500 määräraha jaettaisiin seuraavasti:

Yksityistieavustuksiin varatusta summasta 76 500 € jaetaan niille 120 yksityistieavustusta hakeneelle tienhoitokunnalle niin, että kullekin tienhoitokunnalle myönnetään 54,995 % (60,2 % vuonna 2018) kunnossapitoluokan laskennallisista keskimääräisistä kunnossapitokustannuksista, yhteensä 76 494 € (76 492 € vuonna 2018).

Liitteenä:

  • laskelma tiehoitokunnittain, yksityistieavustukset 2019
  • kirje tiekunnille 21.2.2019
  • ohje yksityistiekunnossapitoavustus 1.1.2019

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää, että

  • tienhoitokunnille maksetaan kunnossapitoavustusta esitetyn liitteen mukaisesti
     
  • avustukset maksetaan elokuun 2019 loppuun mennessä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

---

Avustusta hakeneen tiehoitokunnan jäsen Lassi Lemmelä poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. 

Tiedoksi

tiehoitokunnat, Jari Huttunen, TuusInfo, kasvu ja ympäristö kirjaamo, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen
Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä postitse, sähköpostilla tai telefaxilla, käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, tekninen lautakunta
Osoite: Hyryläntie 16, PL 60, 04301 TuusulaPL 60, 04301 60, 04301 Tuusula
Sähköposti: kirjaamo(at)tuusula.fi
Puh. vaihde: 09 87 181