Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 9.4.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 32 MH-Kivi oy, maa-ainesluvan ja ympäristöluvan siirto, Hermanonkimaa, Mäntsälä

TUUDno-2017-126

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Saku Nurminen, ympäristötarkastaja, saku.nurminen@tuusula.fi

Perustelut

Asia

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on myöntänyt 21.11.2017 § 135 MH-Kivi Oy:lle maa-ainesluvan ja ympäristöluvan sekä aloitusluvan Mäntsälän tiloille 505-407-44-3 ja 505-407-25-0. Lupapäätöksen antopäivä on ollut 27.11.2017. Lupapäätös on lainvoimainen.

Lupapäätöksen lupamääräyksessä 23 on edellytetty, että luvan haltijan on asetettava Mäntsälän kunnalle ennen luvan mukaisen ottamisen aloittamista kokonaisarvoltaan vähintään 43 450,00 € suuruinen vakuus luvassa määrättyjen toimenpiteiden suorittamisesta. 

Mäntsälän kunnalla on MH-Kivi Oy:n asettama yhteensä 28 000,00 € suuruinen jälkihoitovakuus, joka koskee alueelle 9.2.2010 § 10 myönnettyä ja 4.1.2013 päättynyttä maa-aineslupapäätöstä. Vakuus on asetettu 24.3.2016 ja se on voimassa toistaiseksi.

MH-Kivi Oy (y-2025454-2) ja Kopercon Group Oy (y-2624513-7) pyytävät hakemuksellaan 3.5.2018, että yllä mainitun maa-ainesluvan ja ympäristöluvan 21.11.2017 § 135 uudeksi haltijaksi hyväksytään Kopercon Group Oy. Hakemuksen mukaan kyseessä olevan maa-ainesalueen käyttöoikeus on sopimuksella siirretty Kopercon Group Oy:lle. 

Ehdotus

Esittelijä

Katariina Serenius, ympäristövalvontapäällikkö, katariina.serenius@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää:

  • siirtää MH-Kivi Oy:lle 21.11.2017 § 135 myönnetyn maa-ainesluvan ja ympäristöluvan Kopercon Group Oy:lle;
  • maa-ainesluvan ja ympäristöluvan 21.11.2017 § 135 ehtojen siirtymisestä sellaisenaan koskemaan Kopercon Group Oy:tä siitä päivästä lähtien, kun Kopercon Group Oy on asettanut Mäntsälän kunnalle lupapäätöksen lupamääräyksen 23 mukaisen hyväksytyn maisemointivakuuden yhteensä 43 450,00 €;
  • vapauttaa MH-Kivi Oy sille maa-ainesluvassa ja ympäristöluvassa 21.11.2017 § 135 määrätyistä velvoitteista ja maa-ainestaksan mukaisista maksuista siitä päivästä lähtien, kun Kopercon Group Oy on asettanut Mäntsälän kunnalle lupapäätöksen lupamääräyksen 23 mukaisen hyväksytyn maisemointivakuuden;
  • vapauttaa MH-Kivi Oy:n Mäntsälän kunnalle asettama ja maa-aineslupaa 9.2.2010 § 10 koskeva yhteensä 28 000,00 € suuruinen jälkihoitovakuus sen jälkeen, kun Kopercon Group Oy on asettanut Mäntsälän kunnalle lupapäätöksen lupamääräyksen 23 mukaisen hyväksytyn maisemointivakuuden; ja
  • laskuttaa MH-Kivi Oy:tä luvan siirrosta maa-ainestaksan 7 §:n perusteella yhteensä 250,00 €.

Päätöksen perustelut

Maa-aineslain 13a §:n mukaan jos lupaan perustuva oikeus maa-ainesten ottamiseen siirretään toiselle, on siirrosta viipymättä ilmoitettava lupaviranomaiselle. Luvan aikaisempi haltija vastaa kuitenkin kaikista lupaan liittyvistä velvoitteista, kunnes hänen tilalleen on hakemuksesta hyväksytty toinen. Lupaviranomainen voi määrätä, että luvan uusi haltija asettaa ennen ainesten ottamista 12 §:ssä tarkoitetun vakuuden.

Maa-ainestaksan 16.1.2018 mukaan jos lupaan perustuva oikeus maa-ainesten ottamiseen on siirretty toiselle ja hakemuksesta luvan haltija vapautetaan lupaan liittyvistä velvoitteista sekä hyväksytään hänen tilalleen toinen, peritään velvoitteista vapautetulta 250 euroa. 

Oikeusohjeet

  • Maa-aineslaki (555/1981) 13a, 19, 20 §;
  • Maa-ainestaksa (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 16.1.2018 § 5);
  • Tuusulan kunnan hallintosääntö (Tuusulan kunnanvaltuusto 11.12.2017 § 223); ja
  • Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toimintasääntö (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 16.1.2018 § 4)

Päätöksen tiedoksianto

  • MH-Kivi Oy, PL 81, 90101 Oulu
  • Kopercon Group Oy, Perämiehenkatu 2, 00150 Helsinki
  • Mäntsälän kunnanhallitus
  • Uudenmaan ELY-keskus/kirjaamo/y-vastuualue
  • päätöskuulutus Tuusulan ja Mäntsälän kunnan ilmoitustaululla 15.6.-18.7.2018

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Saku Nurminen, ympäristötarkastaja, saku.nurminen@tuusula.fi

Perustelut

Asia

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on myöntänyt 21.11.2017 § 135 MH-Kivi oy:lle maa-ainesluvan ja ympäristöluvan sekä aloitusluvan (yhteislupa) Mäntsälän tiloille 505-407-44-3 ja 505-407-25-0. Lupapäätöksen antopäivä on ollut 27.11.2017. Lupapäätös on lainvoimainen.

Lupapäätöksen lupamääräyksessä 23 on edellytetty, että luvan haltijan on asetettava Mäntsälän kunnalle ennen luvan mukaisen ottamisen aloittamista kokonaisarvoltaan vähintään 43 450,00 € suuruinen vakuus luvassa määrättyjen toimenpiteiden suorittamisesta. 

Mäntsälän kunnalla on MH-Kivi oy:n asettama yhteensä 28 000,00 € suuruinen jälkihoitovakuus, joka koskee alueelle 9.2.2010 § 10 myönnettyä ja 4.1.2013 päättynyttä maa-aineslupapäätöstä. Vakuus on asetettu 24.3.2016 ja se on voimassa toistaiseksi.

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on päätöksellään 12.6.2018 § 65 siirtänyt yhteisluvan MH-Kivi oy:n (y-2025454-2) ja Kopercon Group oy:n (y-2624513-7) hakemuksen  perusteella Kopercon Group oy:lle. Siirtopäätös on lainvoimainen. Kopercon Group oy ei ole asettanut Mäntsälän kunnalle siirtopäätöksessä edellytettyä maisemointivakuutta.

MH-Kivi oy pyytää hakemuksellaan 5.12.2018, että yllä mainittu maa-aineslupa ja ympäristölupa (yhteislupa) siirretään takaisin MH-Kivi oy:lle (y-2025454-2). Hakemuksen mukaan maa-ainesalueen käyttöoikeutta koskeva sopimus Kopercon Group oy:n kanssa on päättynyt ja alueen käyttöoikeus on palautunut MH-Kivi oy:lle.

Asian käsittely

Kopercon Group oy:lle on varattu mahdollisuus kirjallisen vastineen jättämiseen MH-Kivi oy:n siirtohakemuksen 5.12.2018 johdosta. Kopercon Group oy ei ole jättänyt määräaikaan mennessä vastinetta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Saku Nurminen, ympäristötarkastaja, saku.nurminen@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää:

  • siirtää Kopercon Group oy:lle 12.6.2018 § 65 siirretyn maa-ainesluvan ja ympäristöluvan (yhteislupa) 21.11.2017 § 135 takaisin MH-Kivi oy:lle;
  • edellyttää MH-Kivi oy:tä asettamaan viipymättä Mäntsälän kunnalle yhteislupapäätöksen lupamääräyksen 23 mukaisen hyväksytyn maisemointivakuuden yhteensä 43 450,00 €; ja
  • laskuttaa MH-Kivi oy:tä luvan siirrosta maa-ainestaksan 7 §:n perusteella yhteensä 250,00 €.

Päätöksen perustelut

Maa-aineslain 13a §:n mukaan jos lupaan perustuva oikeus maa-ainesten ottamiseen siirretään toiselle, on siirrosta viipymättä ilmoitettava lupaviranomaiselle. Luvan aikaisempi haltija vastaa kuitenkin kaikista lupaan liittyvistä velvoitteista, kunnes hänen tilalleen on hakemuksesta hyväksytty toinen. Lupaviranomainen voi määrätä, että luvan uusi haltija asettaa ennen ainesten ottamista 12 §:ssä tarkoitetun vakuuden.

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan siirtopäätöksen 12.6.2018 § 65 mukaan yhteislupapäätöksen ehdot siirtyvät MH-Kivi oy:ltä Kopercon Group oy:lle siitä päivästä lähtien, kun uusi luvan haltija asettaa Mäntsälän kunnalle yhteislupaa koskevan hyväksytyn maisemointivakuuden. Siirtopäätöksen mukaan yhteisluvan aikaisempi haltijan vastaa yhteisluvan velvoitteista niin kauan, kun uuden haltijan mukainen hyväksytty maisemointivakuus on asetettu. Koska Kopercon Group oy ei ole asettanut siirtopäätöksessä 12.6.2018 § 65 edellytettyä maisemointivakuutta, vastaa MH-Kivi oy edelleen yhteisluvassa 21.11.2017 § 135 määrätyistä velvoitteista. 

MH-Kivi oy:n siirtohakemuksen mukaan vuokrasopimuksen mukaista maa-ainesten ottotoimintaa ei ole aloitettu ottoalueella 1.7.2018 mennessä.Vuokrasopimuksen mukaan osapuolella on oikeus irtisanoa sopimus mikäli ottamistoimintaa ei ole aloitettu 1.7.2018 mennessä tai ottamistoiminta keskeytyy vuokrakauden aikaina yli kahden vuoden ajaksi, ellei aloittamisen viivästymiselle tai keskeytykselle ole perustelua syytä. MH-Kivi oy on 2.11.2018 irtisanonut MH-Kivi oy:n ja Kopercon Group oy:n välisen vuokrasopimuksen nro 25947/18.4.2018.

Maa-ainestaksan 16.1.2018 mukaan jos lupaan perustuva oikeus maa-ainesten ottamiseen on siirretty toiselle ja hakemuksesta luvan haltija vapautetaan lupaan liittyvistä velvoitteista sekä hyväksytään hänen tilalleen toinen, peritään velvoitteista vapautetulta 250 euroa. 

Oikeusohjeet

  • Maa-aineslaki (555/1981) 13a, 19, 20 §;
  • Maa-ainestaksa (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 16.1.2018 § 5);
  • Tuusulan kunnan hallintosääntö (Tuusulan kunnanvaltuusto 10.12.2018 § 150); ja
  • Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toimintasääntö (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 15.1.2019 § 4)

Päätöksen tiedoksianto

  • MH-Kivi oy, PL 81, 90101 Oulu
  • Kopercon Group oy, Perämiehenkatu 2, 00150 Helsinki
  • Mäntsälän kunnanhallitus
  • Uudenmaan ELY-keskus/kirjaamo/y-vastuualue
  • päätöskuulutus Tuusulan ja Mäntsälän kunnan ilmoitustaululla 12.4.-15.5.2019

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Lupaviranomaisen päätös maa-aineslaissa tarkoitetussa lupa-asiassa annetaan julkipanon jälkeen. Päätöksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon silloin, kun se on annettu. Tämän päätöksen antopäivä on 15.4.2019

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

VALITUSVIRANOMAINEN

Tähän päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Helsingin hallinto-oikeudelta.

VALITUSAIKA

Määräaika valituksen tekemiselle on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen tiedoksisaannista, sitä päivää lukuun ottamatta.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, päätöksen antopäivänä, seitsemän päivän kuluessa kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

VALITUSOIKEUS on:

  • asianosaisella
  • kunnan jäsenellä
  • rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät
  • toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät
  • elinkeino-, liikenne, ja ympäristökeskuksella ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella
  • muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella

VALITUSKIRJELMÄN SISÄLTÖ JA ALLEKIRJOITTAMINEN

Helsingin hallinto-oikeudelle osoitettavassa valituskirjelmässä on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • valittajan nimi ja kotikunta
  • postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Helsingin hallinto-oikeudelle)
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
  • valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faksilla tai sähköpostilla)

VALITUSKIRJELMÄN LIITTEET

Valituskirjelmään on liitettävä:

  • tämä päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
  • mahdollinen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta

VALITUKSEN TOIMITTAMINEN

Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Helsingin hallinto-oikeudelle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Valituskirjelmän voi toimittaa myös sähköisesti (faksina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä.

HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDEN KIRJAAMON YHTEYSTIEDOT

käyntiosoite:                          Radanrakentajantie 5,

postiosoite:                            Radanrakentajantie 5, 00520 HELSINKI

puhelin:                                 029 56 42069 (ma-pe klo 12.00 – 15.00)

faksi:                                     029 56 42079

sähköposti:                           helsinki.hao@oikeus.fi

aukioloaika:                          maanantaista perjantaihin kello 8.00 – 16.15.

OIKEUDENKÄYNTIMAKSU

Tuomioistuinmaksulain (11.12.2015 /1455) mukaisesti hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 260 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.