Vammaisneuvosto, kokous 10.4.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 28 Vammaisneuvoston toimintasääntö 2019, vane 10.4.2019

TUUDno-2019-456

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan hallintosäännön 12 § Vaikuttamistoimielimet mukaan kunnassa on nuorisovaltuusto, ikäihmisten neuvosto, vammaisneuvosto sekä lapsi- ja perheasianneuvosto, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus.

Vaikuttamistoimielimet ovat yhteistyöfoorumeita, joiden roolina on varmistaa kohderyhmänsä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet. Vaikuttamistoimielimille tarjotaan mahdollisuus vaikuttaa kunnan (eri toimialueiden) toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin ja kohderyhmän kannalta merkittäviin asioihin.

Vaikuttamistoimielimet edistävät tuusulalaisten oikeuksien toteutumista, kehittävät olemassa olevia sekä uusia palveluita ja tukitoimia.

Kunnanhallitus nimeää vaikuttamistoimielimet toimikauttaan vastaavaksi ajaksi, nykyinen kausi päättyy 31.5.2019.

Tuusulassa toimivien neuvostojen toimintasääntöjä ei ole tarkastettu uuden hallintosäännön, johtamisjärjestelmän ja organisaatiouudistusten astuttua voimaan. Toimintasääntöjen tarkastus on ajankohtaista myös neuvostojen toimikauden vaihdoksen myötä. Toimintasäännöt on tarkastettava ennen neuvostojen uuden toimikauden käynnistymistä kevään 2019 aikana.

Liitteenä neuvostojen voimassa olevat toimintasäännöt.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • käynnistää ikäihmisten neuvoston, vammaisneuvoston ja lapsi- ja perheasiain neuvoston toimintasääntöjen tarkastelun
  • pyytää neuvostoilta kannanottoja toimintasääntöjen muutostarpeista maaliskuun aikana.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  • käynnistää ikäihmisten neuvoston, vammaisneuvoston ja lapsi- ja perheasiain neuvoston toimintasääntöjen tarkastelun
  • pyytää neuvostoilta kannanottoja toimintasääntöjen muutostarpeista sekä asianomaisia tahoja nimeämään ehdokkaansa ko. neuvostoon huhtikuun loppuun mennessä.

 

Valmistelija

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta pyytää vammaisneuvostolta kannanottoja toimintasääntöjen muutostarpeista, sekä nimeämään ehdokkaansa neuvostoon huhtikuun loppuun mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Vammaisneuvosto päättää

  • keskustella toimintasäännöstä
  • pyytää järjestöjä nimeämään ehdokkaansa vammaisneuvostoon.

Päätös

Vammaisneuvosto ehdottaa lisäystä 2 pykälään seuraavasti: Kunnanhallitus nimeää vammaisneuvostoon puhevaltaisen edustajansa, sekä vammaisneuvoston jäseniksi 3 viranhaltijaa keskeisiltä hallinnonaloilta (sivistys, nuoriso, liikunta).