Kuntakehityslautakunta, kokous 27.3.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Yritysalue Rykmentinpuisto III, asemakaava ja asemakaavan muutosluonnos

TUUDno-2018-636

Valmistelija

  • Lauri Kopposela, kaavasuunnittelija, lauri.kopposela@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan kaavoituksessa on laadittu Rykmentinpuiston yritysalueelle asemakaavan ja asemakaavamuutoksen luonnos. Asemakaava ja asemakaavamuutosalue sijoittuu Hyrylän keskustaajaman läheisyyteen Rykmentinpuiston alueen itäosaan Tuusulan Itäväylän varrelle. Alue on rakentamaton entinen varuskunnan harjoitusalue. Kaavoitettavan alueen pinta-ala on noin 81 ha ja korttelialuetta luonnoksessa on noin 33 ha. Rakennusoikeutta asemakaavalla muodostuu noin 132 000 k-m2 ja työpaikkoja muodostuu arviolta noin 1 350 kpl, arvio on suuntaa antava riippuen toimialasta ja toimipaikan koosta sekä tuotantomäärästä.

Asemakaavalla mahdollistetaan teollisuus- ja varastorakennusten rakentaminen. Asemakaavan muutoksella saadaan rakennettua katuyhteys olemassa olevan Hyrylän teollisuusalueen kautta. Tuusulan Itäväylän aluevaraussuunnitelmassa on alueen liittyminen tieverkkoon ratkaistu eritasoliittymällä. Ennen Itäväylän parantamista nelikaistaiseksi tutkitaan tilapäisen liittymävaihtoehdon toteuttamista. Sikokallion lakialue säilytetään rakentamisesta vapaana urheilu- ja  virkistyspalvelujen alueena huomioiden alueella olevat luontoarvot. Rykmentinpuiston viheraluetta / Keravan ja Hyrylän välistä kävelyn ja pyöräilyn laatukäytävää varten on kaavoitettu lähivirkistysaluetta.

Asemakaavan tavoitteena on yritysalueen kaavoittaminen tukemaan Hyrylän kasvua ja huolehtia yritystonttien saatavuudesta. Kaavaratkaisu tukee myös uuden asuntoalueen rakentumista. Liikenneratkaisut auttavat ilmastomuutoksen hillinnässä. Asumisen ja yritysalueen sijoittaminen lähelle toisiaan tukee tavoitetta asumisen ja työpaikkojen sijoittumisesta kävelyetäisyydelle toisistaan. Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti Tuusulan yritystonttitarjontaan. Alueelle tulee erikokoisia tontteja mahdollistaen monipuolisen yrittämisen. Asemakaavalla parannetaan yritysten toimintaedellytyksiä ja vahvistetaan kuvaa kunnan yritysmyönteisyydestä.

Alueen toteuttamisesta aiheutuu kustannuksia maakaasulinjan siirrosta, Tuusulan Itäväylän eritasoliittymien ja sillan rakentamisesta sekä katujen ja kunnallistekniikan rakentamisesta. Kustannukset tarkentuvat suunnittelun edetessä. Alueen toteuttamisesta saadaan tuloja tonttien myynnistä.

Tuusulan kunta omistaa pääosin alueen, alueella on muutama yksityisessä omistuksessa oleva kiinteistö. Maanomistajien kanssa laaditaan tarvittaessa maankäyttösopimus. Kaavaratkaisu on tehty kunnan aloitteesta. Asemakaava on tullut vireille osallistumis- ja arviointisuunnitelman kuulutuksen yhteydessä 26.4.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut MRL:n 30 §:n mukaisesti nähtävillä 26.4.-28.5.2018 välisenä aikana. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatiin 4 lausuntoa ja yksi mielipide. Mielipiteet ja vastineet on koottu asemakaavaluonnoksen selostukseen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Pia Sjöroos, kaavoituspäällikkö, pia.sjoroos@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä laaditun asemakaavaluonnoksen nähtävilleasettamista varten sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman mielipiteisiin ja lausuntoihin laaditut vastineet
  • asettaa asemakaavan ja asemakaavan muutosluonnoksen MRL 62 § ja MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville mielipiteiden ja lausuntojen esittämistä varten.

 

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Liisa Sorri  esitti Margita Winqvistin kannattamana seuraavan palautusesityksen:

"Muutetaan siten, että 1) kaavaluonnoksesta poistetaan kortteli 5741 ja sen kaakkoispuolella oleva Teollisuuskuja korttelin kohdalla Hyrylän teollisuusalueelle asti ja 2) selvitetään muiden korttelialueiden tehokkuuden nostamista e=0,4 tehokkuudesta tehokkuuteen 0,5.

Perustelu: 1) Kunnanhallituksen linjaus yleiskaavaehdotuksen käsittelyn yhteydessä: Kunnanhallitus edellyttää, että Sikokallion alueen merkintä ja alueen rajaus tutkitaan uudelleen nähtävilläolon jälkeen siten, että alue säilyy retkeily- ja ulkoilualueena (esim. merkinnällä VR) ja alueelta osoitetaan vastaavalla merkinnällä yhteys Urheilukeskukseen. 2) Kaavatalouden parantuminen."

Puheenjohtaja totesi, että koska oli kannatettu palautusesitys, on asian käsittely ratkaistava äänestämällä. Kuntakehityslautakunta hyväksyi puheenjohtajan esityksen, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyä tässä kokouksessa äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Sorrin palautusesitystä, äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä

  • jaa-ääniä antoivat Nybäck, Koivunen, Kuusisto, Palomäki, Riola, Sipiläinen, Lundberg, Mäki-Kuhna
  • ei-ääniä antoivat: Anttalainen, Raita, Sorri, Viitanen, Winqvist.

 

Suoritetussa äänestyksessä annettin 8 jaa-ääntä ja 5 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että asia käsitellään tässä kokouksessa.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Liisa Sorri ja Margita Winqvist ilmoittivat päätöksestä seuraavan eriävän mielipiteen:

"Esitimme kaavaluonnoksen palauttamista niin, että

  1. siitä poistetaan kortteli 5741 ja sen kaakkoispuolella oleva Teollisuuskuja korttelin kohdalla  Hyrylän teollisuusalueelle asti ja
  2. Selvitetään muiden korttelialueiden tehokkuuden nostaminen e=0,4 tehokkuudesta tehokkuuteen 0,5

Perustelut:

  1. Sikokallion säilyttäminen VL-alueena. Luonnos tuhoaisi osan Sikokalliota. Sikokallion alue on tulevaisuudessa merkittävä virkistysalue sekä Rykmentinpuiston jopa 15 000 asukkaalle ja muille hyryläläisille ja tuusulalaisille.
  2. Kunnanhallitus, käsitellessään Yleiskaava 2040, edellytti, että Sikokallion alueen merkintä ja alueen rajaus tutkitaan uudelleen nähtävillä olon jälkeen siten, että alue säilyy retkeily- ja ulkoilualueena (esim. merkinnällä VR) ja alueelta osoitetaan vastaavalla merkinnällä yhteys Urheilukeskukseen
  3. Kaavatalouden parantaminen. Selvitetään, voidaanko osa maakaasuputkesta jättää siirtämättä ja voidaanko ainakin osa Teollisuuskujasta jättää rakentamatta. Korttelin 5741 rakennusoikeus on esityksessä n 16 000 m2. Jos nostetaan muiden korttelien rakennusoikeus 0,4:stä 0,5:een, saadaan lisää rakennusoikeutta n 29 000 m2. "
     

 

 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.