Rakennusvalvontajaosto, kokous 26.2.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Hallintosäännön muutos, päätösvallan siirto purkamisluvissa johtavalta rakennustarkastajalta rakennusvalvontajaostolle, aloite

TUUDno-2018-855

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Jussi Salonen esitti seuraavan Tuusulan Puolesta ry:n valtuustoryhmän aloitteen:

"Ehdotamme, että Tuusulan kunta tekee muutoksen voimassa olevan hallintosäännön taulukkoliitteeseen kohtaan Toimivalta: maankäyttö ja rakentaminen sivu 83 toiseksi viimeinen kohta, jossa määritellään päätösvalta purkamisluvissa johtavalle rakennustarkastajalle.

Muutos: 
päätösvalta purkamisluvissa on siirrettävä rakennusvalvontajaostolle silloin, kun kyseessä oleva purkamislupahakemuksen kohde

  1. sijaitsee RKY-alueella tai
  2. on luokan 1, 2 tai 3 rakennuskulttuurikohde tai rakennetun kulttuurialueen osakohde Kulttuurimaisema ja rakennuskanta -selvityksessä, joka on tehty yleiskaavan 2040 yhteydessä.

Perustelu:
Arkkitehtuurin tai rakennushistorian kannalta tärkeiden rakennusten purkamisluvat edellä esitetyissä tapauksissa on syytä siirtää luottamustoimielimen toimivaltaan. Viimeisten vuosien aikana viranhaltijapäätöksin on tapahtunut purkamispäätöksiä ja purkuja, joihin on vasta herätty päätösten tultua tehdyiksi. Yksi esimerkki on Hyrylän varuskunnan lämpökeskuksen purku v 2017. Hallintosääntöä muuttamalla avoimuus, kuntalaisten osallistuminen ja päätösten läpinäkyvyys paranee.

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Johanna Aho, johtava rakennustarkastaja, johanna.aho@tuusula.fi

Perustelut

Hallintosääntöuudistuksessa aikoinaan siirrettiin kaikki maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten lupa-asioiden päätösvalta johtavalle rakennustarkastajalle samalla kuin rakennuslautakunta lakkautettiin ja tilalle tuli kuntakehityslautakunnan alainen rakennusvalvontajaos. Ennen uudistusta oli päätösvalta sidottu väestönsuojan rakentamisvelvoitteeseen siten, että päätösvalta oli johtavalla rakennustarkastajalla kaikissa niissä hankkeissa, mitkä eivät edellyttäneet väestönsuojaa ja väestönsuojaa edellyttävissä hankkeissa päätösvalta oli rakennuslautakunnalla.

Aloitteen tekijän mukaan päätösvaltaa tulisi muuttaa siten, että osa purkamisluvista tulisi saattaa rakennusvalvontajaoksen käsittelyyn. Aloitteen mukaan päätösvalta tulisi siirtää rakennusvalvontajaokselle silloin, kun kyseessä oleva purettava rakennuskohde

  • sijaitsee RKY-alueella (rakennettu kulttuuriympäristö)
  • on luokan 1,2 tai 3 rakennuskulttuurikohde tai rakennetun kulttuurialueen osakohde Kulttuurimaisema ja rakennuskanta –selvityksessä, joka on tehty yleiskaavan 2040 yhteydessä.

Perusteluna aloitteen tekijä on esittänyt, että viranhaltijapäätökset tulevat tiedoksi vasta päätöksen teon jälkeen. Hallintosääntöä muuttamalla avoimuus, kuntalaisten osallistuminen ja päätösten läpinäkyvyys paranevat.

Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) 127 § määrää siitä milloin rakennuksen purkaminen edellyttää rakennusvalvontaviranomaisen lupaa ja milloin toimenpiteestä on ilmoitettava rakennusvalvontaviranomaiselle. MRL 133 §:n mukaan hakemuksen vireilletulosta on ilmoitettava naapurille, jollei ilmoittaminen hankkeen vähäisyys tai sijainti taikka kaavan sisältö huomioon ottaen ole naapurin edun kannalta ilmeisen tarpeetonta. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa tai haltijaa.

Tämän kuulemisvelvoitteen lisäksi maankäyttö- ja rakennusasetuksessa määrätään purkamisaikomuksesta tiedottamisesta.

Maankäyttö ja rakennusasetuksen (MRA) 67 § mukaan:

Purkamisaikomuksesta tiedottaminen

Jos rakennuksen tai sen osan purkaminen voi merkitä historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaan rakennuksen taikka kaupunkikuvan tai rakennetun ympäristön turmeltumista, kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tulee 14 päivän kuluessa purkamisilmoituksen tai purkamiseen johtavan rakennuslupahakemuksen saatuaan tiedottaa siitä kunnanhallitukselle ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

Tuusulan rakennusvalvonta on noudattanut MRA 67 §:n mukaista tiedottamisvelvoitetta aina, kun kyse on ollut asemakaavassa merkitty suojeltu kohde, tai kohde on todettu selvityksissä kulttuurihistoriallisesti tärkeäksi kohteeksi. Tällöin asia tulee yleisesti Tuusulan kunnanhallituksen päättäjille tietoon. Jos rakennuksessa katsotaan olevan arvoja, joita tulisi suojella, voi kunnanhallitus jättää hankkeesta huomautuksen ja ryhtyä rakennuksen suojelutoimenpiteisiin esimerkiksi siten, että kyseessä oleva alue asetetaan rakennus- ja toimenpidekieltoon asemakaavan laatimiksesi tai muuttamiseksi. Käytännössä näin ei ole juurikaan tapahtunut. Otto-oikeutta ei kunnanhallituksella ole rakennusvalvontaviranomaisen lupa-asioihin.

Naapureiden kuulemisen osalta noudatetaan mitä MRL edellyttää.  Lupahakemukseen suoritettu kuuleminen tehdään MRL 133 §:n mukaisesti kiinteistön naapureiden osalta. Kuuleminen on tiedottamista, johon ei sisälly naapurin suostumusta. Johtavan rakennustarkastajan päätöksestä on mahdollista jättää oikaisuvaatimus, jonka käsittelee rakennusvalvontajaos. Purkamisluvassa oikaisuvaatimuksen tekoon oikeutettuja ovat
- sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikutta
- kunnan jäsenellä
- kunnalla ja naapurikunnalla, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa (tarkista onko nämä)
- ELY-keskuksella silloin, kun rakennus on valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittävä.

Aloitteen yhtenä perusteluna oli, että viranhaltijapäätökset tulevat tiedoksi vasta päätöksen teon jälkeen. Aloitteen mukaan hallintosääntöä muuttamalla avoimuus, kuntalaisten osallistuminen ja päätösten läpinäkyvyys paranisivat. Tähän avoimuuteen ei näkemykseni mukaan ole paras tapa muuttaa hallintosääntöä, vaan mieluummin toimintamallia. Hallintosäännön muuttamiseen näissä yhdenlaisissa purkamisluvissa ei ole perusteita. Syntyisi myös tilanne, jossa osasta purkamista koskevista päätöksistä haettaisiin muutosta suoraan hallinto-oikeudesta ja toisista muutosta ensin oikaisuvaatimuksella jaostosta ja sitten valittamalla hallinto-oikeuteen. Purkamista koskevan hakemuksen jättäjät olisivat siten epätasapuolisessa asemassa keskenään. Toisaalta aloitteen tarkoittamassa mielessä vähemmän tärkeissä purkamisasioissa muutoksenhakutie olisi pitempi kuin ns. kulttuurikohteissa. Olennaista on kuitenkin panna merkille, että nykyisessäkin mallissa purkamista koskevat lupa-asiat voi aina saattaa oikaisuvaatimuksella jaoston käsittelyyn.

Mikäli avoimuutta halutaan, on oikeampi tapa tiedottaa tällaisista purkamishakemuksien vireilletuloista lehdessä kuulutuksella, jolloin asian vireilletulo tulee kuntalaisille tietoon. Tämä hiukan pidentää käsittelyaikoja ja maksaa hakijalle jonkin verran enemmän, mutta tuo päätöksentekoon avoimuutta. Rakennusvalvonta tulee jatkossa tekemään lehtikuulutuksen purkamishankkeissa, joissa kyse on suojellun tai kulttuurihistoriallisesti tärkeän rakennuksen purkamisesta tai purettava rakennus sijoittuu RKY-alueelle.

Ehdotus

Esittelijä

  • Johanna Aho, johtava rakennustarkastaja, johanna.aho@tuusula.fi

Rakennusvalvontajaosto päättää

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Jussi Salosen esittelemän Tuusulan Puolesta ry:n valtuustoryhmän 4.6.2018 §78 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

------

Esittelijä muutti esitystään seuraavasti:

Purkamisaikomuksesta tiedottaminen lainauksen jälkeiseen kappaleeseen lisätty seuraava teksti:

"Tiedottaminen  ELY-keskukselle ja kunnanhallitukselle tapahtuu aina ennen luparatkaisun tekemistä. Tällaista hankkeista pyydetään myös maakuntamuseon ja kaavoituksen lausunnot, vaikka laki ei tätä edellytä." 

Kyseisen tekstin jälkeen lause "Tällöin asia tulee yleisesti Tuusulan kunnanhallituksen päättäjille tietoon". Korvataan lauseella: "Toimintatapa tuo asian yleisesti Tuusulan kunnanhallituksen päättäjille sekä kaavoitukselle tietoon".

 

Viimeinen kappale: "Mikäli avoimuutta halutaan, on oikeampi tapa tiedottaa tällaisista purkamishakemuksien vireilletuloista lehdessä kuulutuksella, jolloin asian vireilletulo tulee kuntalaisille tietoon. Tämä hiukan pidentää käsittelyaikoja ja maksaa hakijalle jonkin verran enemmän, mutta tuo päätöksentekoon avoimuutta. Rakennusvalvonta tulee jatkossa tekemään lehtikuulutuksen purkamishankkeissa, joissa kyse on suojellun tai kulttuurihistoriallisesti tärkeän rakennuksen purkamisesta tai purettava rakennus sijoittuu RKY-alueelle."

Korvattiin  seuraavalla tekstillä:

Mikäli avoimuutta halutaan, on oikeampi tapa tiedottaa tällaisten purkamishakemusten vireilletuloista laajemmin. Tiedottaminen tapahtuisi kunnan  verkkosivuilla, jolloin purkamisasian vireilletulo tulee kuntalaisille tietoon. Tämä ei ole lakisääteinen toimintatapa, mutta tuo asian käsittelyyn avoimuutta. Esitän rakennusvalvonnan toimintatapoihin tältä osin muutosta siten, että jatkossa rakennusvalvonta tiedottaa rakentamisen verkkosivuilla vireille tulleista purkamishankkeista, joissa kyse on suojellun tai kulttuurihistoriallisesti tärkeän rakennuksen purkamisesta tai purettava rakennus sijoittuu RKY-alueelle.

 

 

 

 

Päätös

Rakennusvalvontajaosto päätti esittelijän kokouksessa antamien muutosten pohjalta 

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Jussi Salosen esittelemän Tuusulan Puolesta ry:n valtuustoryhmän 4.6.2018 §78 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.