Valtuusto, kokous 10.6.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 98 Rakentamisen alta kaadettujen puiden korvaaminen istuttamalla, aloite

TUUDno-2018-1486

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Sanna Tuhkunen esitti hänen ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman seuraavan aloitteen:

"Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi 8.10.2018 ilmastoraportin. Se vahvisti todeksi huolen viime kesien helteiden ja metsäpalojen jälkeen. Nytkin on kovin lämmintä marraskuuksi. 
Aikaa ei ole hukattavaksi ilmastonmuutoksen torjunnassa. Hakkuut on pidettävä kestävällä tasolla. Ilmastolle kestävänä tasona on pidetty 65 miljoonaa kuutiota vuodessa. Tuusulassa on rakentamisen alta kaadettu ja kaadetaan metsää. Pieni pala kerrallaan nakerramme hiilinieluamme. Kuitenkin hiilinielumme säästämiseksi meidän olisi myös suojeltava puita ja metsän bioversiteettejä. Edellä olevan perusteella ehdotamme, että jos kaadamme infrastruktuurin ja rakentamisen vuoksi puita, istutamme ne muualle kuntaan. Maata meillä riittää. Jos rakentamisen aikana on mahdollista säästää puita ja metsänpohjaa, niin tehdään."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Riitta Kalliokoski, kunnanpuutarhuri, riitta.kalliokoski@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Kaavoissa voidaan määrätä istutettavia alueita ja puiden istutusta. Esimerkiksi Pellavamäen kaavassa on osoitettu istutettava alue, johon on istutettava myös puita maisemapellon suuntaan. Myös julkisten rakennusten kaavoissa voidaan myös määrätä puiden istutusta. Lisäksi kaavoissa voidaan määrätä myös puiden istutus katujen varsille, esimerkiksi Rykmentinpuiston kaavoissa on määrätty katupuut. Tuusulan keskustoja kehitettäessä kaavoihin laitetaan määräykset istutettavista puista.

Nykyisin esimerkiksi meluvalleja rakennettaessa ne metsitetään kotimaisia puita käyttäen. Hyvä esimerkki tästä on Hämeentien varsi. Myös Blennerin puistoa kehitetään kestävän kehityksen idealla siten, että alueelta tulevat maamassat muotoillaan polkujen varsille kumpuileviksi kukkuloiksi, joista osa metsitetään.

On hyvä huomata, että Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi järjestettiin Luontolahjani satavuotiaalle –kampanja, johon Tuusulan kunta osallistui rauhoittamalla noin 100 ha omia metsiään.

Parhaillaan Tuusulan kaavoitusyksikkö ja viheralueyksikkö laativat viher- ja virkistysverkoston kehittämissuunnitelmaa, johon tulee kehittämisehdotuksia siitä, miten luonnon monimuotoisuutta ja vihreyttä taajamissa voidaan edistää.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Sanna Tuhkusen esittämän ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman 12.11.2018 §136 aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Riitta Kalliokoski, kunnanpuutarhuri, riitta.kalliokoski@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Sanna Tuhkusen 12.11.2018 § 136 esittämän ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa valtuutettu Sanna Tuhkusen 12.11.2018 § 136 esittämän ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Käsitellyt asiat