Kunnanhallitus, kokous 6.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 186 Mopopajan perustaminen Tuusulaan, aloite

TUUDno-2018-1632

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Johanna Sipiläinen esitti seuraavan Tuusulan Perussuomalaisten ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen:

Me,Tuusulan Perussuomalaiset ja muut aloitteen allekirjoittajat olemme huolissamme nuorison hyvinvoinnista täällä Tuusulassa. Huumeiden ja päihteiden käyttö sekä ilkivalta on lisääntynyt. 

Toivomme, että nuorison pahoinvointiin herätään ja ryhdytään ripeästi miettimään keinoja, joilla nuorisoa voidaan auttaa ja lisätä hyvinvointia. 

Osaltaan toimiin on jo ryhdytty ja esimerkiksi vapaapalokunnan nuoriso-osasto niin Hyrylässä, Jokelassa kuin Kellokoskellakin tekee arvokasta työtä nuorison ohjaamiseksi oikeille raiteilleen. Jääkiekko, ringette sekä muut urheiluseurat osaltaan helpottavat tilannetta. Jos mukaan lasketaan musiikkiopisto, kansanopisto ja muut yhdistykset sekä Tuusulan nuorisotoimi ollaan jo kattavalla pohjalla. Silti harrastusten ja nuorisotoimen palveluiden ulkopuolelle jää joukko nuoria jotka voivat pahoin. 

Me,Tuusulan Perussuomalaiset esitämme seuraavaksi askeleeksi nuorison hyvinvointia lisääväksi asiaksi Mopotallin perustamista. Paikkaa, jonne jokainen nuori voi tulla turvallisten aikuisten seuraan oppimaan uusia asioita iästä ja sukupuolsesta riippumatta. 

Mopoharrastus on sukupuolineutraali. Useissa muissa harrastuksissa sukupuoli usein saa merkittävän roolin jo harrastusta valittaessa. Mopoilla, mopoautoilla ja moottoripyörillä ajavat jakautuvat tasapuolisesti eri sukupuolien välillä. Siksi mopoharrastus voi yhdistää kaikkia nuoria sukupuolesta riippumatta ohjatun toiminnan piiriin."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Kirsi Kostiainen, alueellisen nuorisotyön esimies, kirsi.kostiainen@tuusula.fi
Jaana Kellosalmi, kohdennetun nuorisotyön esimies, jaana.kellosalmi@tuusula.fi
Tiina Simons, kehittämispäällikkö, tiina.simons@tuusula.fi

Perustelut

Vapaa-aikapalvelut toteaa, että nuorten mopoharrastustoiminnan tukeminen yhtenä nuorisotyön menetelmänä on sinänsä kannatettava asia. Eritoten Tuusulassa jossa etäisyydet ovat pitkiä, ja nuorten liikkuminen laajalla alueella vapaa-ajalla on heikohkojen joukkoliikenneyhteyksien vuoksi haasteellista.

Aivan niin kuin aloitteen tekijä toteaa, edellytyksiä mopotallihankkeen toteuttamiseen on hyvä edelleen selvittää. Mopotalli –toiminnan käynnistämiseksi ja sen toteuttamiseksi olisi tärkeä saada mukaan yhteistyökumppani. Pelkästään kunnan omana toimintana hanke on haastava toteuttaa talouden ja muiden resurssien näkökulmasta.

Yhteistyössä muun muassa kolmannen sektoreiden toimijoiden kanssa, mopotallitoiminta voisi saada paremmat taloudelliset edellytykset. Tämä myös sitouttaisi toimintaan moottoriajoneuvoihin perehtynyttä osaamista nuorten ohjaamiseen, toiminnan toteuttamiseen ja sen kehittämiseen.

Nykyisellään jo on mahdollista tukea erilaisia asiasta ja toiminnasta kiinnostuneita yhdistyksiä tai järjestöjä erilaisin kunnan avustuksin, mikäli yhteistyöstä kiinnostuneita tahoja on.

Mopotallitoiminnan käynnistämiseksi on kaksi toteutusmallia

  1. Kunnan omana toimintana
  2. Kumppanuustoimintana yhteistyö kolmannen sektorin toimijan kanssa

 

Kunnan omana toimintana toteutettavan edellyttää

  • henkilöresurssia
  • työntekijän ammattitaito (palkattava alan osaava/ ammattitutkinto, esim. mekaanikko)
  • tilaa toiminnan toteuttamiseksi, joka soveltuu toimintaan
  • vakuutukset (henkilöt, turvallisuus yleisesti, toimintavälineet asianmukaiset, mopojen ja muiden välineistöjen vakuuttaminen)
  • toimintavälineet

 

Yhteistyö kolmannen sektorin toimijan kanssa edellyttää seuraavien seikkojen selvittämistä:

  • sopivan kumppanin löytämistä
  • onko avustuksen kautta tuettava toiminta tai harrastetoimintana järjestettävä
  • tilakysymys, kunnan tila/ toiminnan toteuttajan oma tila

 

Asian edistämiseksi on käynnistetty yhteistyöneuvottelut kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Tämän lisäksi selvitetään mopotallitoiminnan tarve myös nuorten keskuudessa sekä hyvää alueellista sijaintia Tuusulassa.

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta ja ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että VALTUUSTO päättää katsoa Johanna Sipiläisen esittämän Tuusulan Perussuomalaisten ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 10.12.2018 § 162 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi lautakunta päätti, että mopopajan toteutumista seurataan ja siitä raportoidaan lautakunnalle.

Valmistelija

  • Kirsi Kostiainen, alueellisen nuorisotyön esimies, kirsi.kostiainen@tuusula.fi
  • Jaana Kellosalmi, kohdennetun nuorisotyön esimies, jaana.kellosalmi@tuusula.fi
  • Tiina Simons, kehittämispäällikkö, tiina.simons@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Johanna Sipiläisen 10.12.2018 § 162 esittämän Tuusulan Perussuomalaisten ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.