Kunnanhallitus, kokous 6.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 185 Mäensivu Karita, eron myöntäminen luottamustoimesta ja kasvatus- ja sivistyslautakunnan jäsenen valinta

TUUDno-2017-586

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuula Hyttinen, kunnansihteeri, tuula.hyttinen@tuusula.fi

Perustelut

Khall § 254/22.05.2017
Hallintosäännön 9 §:n mukaan kasvatus- ja sivistyslautakunnassa on 11 jäsentä. Yksi jäsenistä, joka toimii lautakunnan puheenjohtajana, on kunnanhallituksen varapuheenjohtaja.  Valtuusto valitsee muista jäsenistä lautakunnan varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Mäntsälän kunta asettaa lisäksi lautakuntaan Kellokosken yläkoulua koskevien asioiden käsittelyä varten yhden jäsenen ja tälle varajäsenen. Ko. jäsen voi osallistua vain em. koulua koskevien asioiden käsittelyyn.

Kuntalain 74 §:ssä säädetään vaalikelpoisuudesta lautakuntaan seuraavaa:

"Vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa."
  
Kuntalain 72 §:ssä säädetään vaalikelpoisuudesta valtuustoon seuraavaa:

"Vaalikelpoinen valtuustoon ei ole:
1) valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;
2) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;
3) kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;
4) kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2?kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön.
Edellä tarkoitetussa palvelussuhteessa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelussuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa."

Valintaa suorittaessa tulee ottaa huomioon tasa-arvolain säännökset. Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Lisätiedot: Tuula Hyttinen, p. 040 314 3011

Ehdotus / Kj 
Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

- valita toimikaudekseen kasvatus- ja sivistyslautakuntaan yksitoista (11) jäsentä, joista yksi on kunnanhallituksen varapuheenjohtaja ja heille henkilökohtaiset varajäsenet

- valita jäseneksi valitun kunnanhallituksen varapuheenjohtajanlautakunnan puheenjohtajaksi ja valita muista jäseniksi valituista varapuheenjohtajan

-  merkitä tiedoksi, että Mäntsälän kunta asettaa lautakuntaan Kellokosken yläkoulua koskevien asioiden käsittelyä varten yhden jäsenen ja tälle varajäsenen.

Päätös 
Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

-  todeta, että kasvatus- ja sivistyslautakunnan puheenjohtajana toimii kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja

-  valita toimikaudekseen kasvatus- ja sivistyslautakuntaan kymmenen (10) jäsentä ja heille ja puheenjohtajalle henkilökohtaiset varajäsenet (11)

-  valita jäseniksi valituista lautakunnan varapuheenjohtajan

-  merkitä tiedoksi, että Mäntsälän kunta asettaa lautakuntaan Kellokosken yläkoulua koskevien asioiden käsittelyä varten yhden jäsenen ja tälle varajäsenen.

 ___________

Valt § 112/1.6.2017
Ehdotus Valtuusto päättää

-  todeta, että kasvatus- ja sivistyslautakunnan puheenjohtajana toimii kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja

-  valita toimikaudekseen kasvatus- ja sivistyslautakuntaan kymmenen (10) jäsentä ja heille ja puheenjohtajalle henkilökohtaiset varajäsenet (11)

-  valita jäseniksi valituista lautakunnan varapuheenjohtajan

Päätös 
Valtuusto päätti

- kasvatus- ja sivistyslautakunnan kokoonpanoksi toimikaudekseen seuraavaa:

Jäsen Henkilökohtainen varajäsen
Salonen Jussi , puheenjohtaja 
Åvall Laura, varapuheenjohtaja 
Ahonen Lea  
Airikka Jerry  
Hellgren Harri 
Kinnunen Kari 
Laitila Elisa  
Mäensivu Karita 
Nätkynmäki Arto 
Weckman Ari 
Väänänen Elina
Lindberg Juuso
Nordström Katja
Avellan Monica
Anttila Harry
Leinonen Heikki
Jussila Jukka-Pekka
Lähdeniemi Marika
Udd Heli
Raevuori Ville
Maskonen Ari
Giray-Öngörür Gazale

-  merkitä tiedoksi, että Mäntsälän kunta asettaa lautakuntaan Kellokosken yläkoulua koskevien asioiden käsittelyä varten yhden jäsenen ja tälle varajäsenen.

__________

Hallintosäännön kasvatus- ja sivistyslautakunnan  sekä kuntakehityslautakunnan jäsenmäärää koskeva muutos on tarkoitus tulla voimaan 4.9.2017. Hallintosäännön 2 luvun 9 §:ää muutetaan siten, että em. lautakunnissa on 13 jäsentä. 

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • valita toimikaudekseen kasvatus- ja sivistyslautakuntaan aiemmin valittujen jäsenten lisäksi kaksi (2) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • valita toimikaudekseen kasvatus- ja sivistyslautakuntaan aiemmin valittujen jäsenten lisäksi kaksi (2) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

Päätös

Valtuusto päätti

  • valita kasvatus- ja sivistyslautakunnan jäseniksi Matti Alangon ja Eeva-Liisa Niemisen ja Alangon henkilökohtaiseksi varajäseneksi Asta Juntusen ja Niemisen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Sanna Tuhkusen

Valmistelija

Tuula Hyttinen, kunnansihteeri, tuula.hyttinen@tuusula.fi

Perustelut

Ari Weckmanin henkilökohtainen varajäsen Ari Maskonen on pyytänyt eroa kasvatus- ja sivistyslautakunnan varajäsenyydestä työesteen vuoksi.

Maskosen tilalle on esitetty Anssi Rantakaria.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää Ari Maskoselle eron kasvatus- ja sivistyslautakunnan varajäsenen tehtävästä
  • valita Maskosen tilalle Anssi Rantakarin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Tuula Hyttinen, kunnansihteeri, tuula.hyttinen@tuusula.fi

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • myöntää Ari Maskoselle eron kasvatus- ja sivistyslautakunnan varajäsenen tehtävästä
  • valita Maskosen tilalle Anssi Rantakarin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Kari Kinnunen on pyytänyt eroa kasvatus- ja sivistyslautakunnan jäsenen tehtävästä  ja Laura Åvallin varajäseneksi valittu Katja Nordström on pyytänyt eroa kasvatus- ja sivistyslautakunnan varajäsenen tehtävästä henkilökohtaisista syistä 1.6.2019 alkaen.

Kuntalain 70.3 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle,​ että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää Kari Kinnuselle eron kasvatus- ja sivistyslautakunnan jäsenen ja Katja Nordströmille eron varajäsenen tehtävästä 1.6.2019 lukien
  • valita Kari Kinnusen tilalle uuden jäsenen kasvatus- ja sivistyslautakuntaan 1.6.2019 lukien jäljellä olevaksi toimikaudeksi
  • valita Laura Åvallille uuden varajäsenen 1.6.2019 lukien jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Tuula Hyttinen, kunnansihteeri, tuula.hyttinen@tuusula.fi

Perustelut

Karita Mäensivu on pyytänyt eroa kasvatus- ja sivistyslautakunnan jäsenen tehtävästä 1.6.2019 alkaen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle,​ että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää Karita Mäensivulle eron kasvatus- ja sivistyslautakunnan jäsenen tehtävästä 1.6.2019 lukien
  • valita Karita Mäensivun tilalle uuden jäsenen kasvatus- ja sivistyslautakuntaan 1.6.2019 lukien jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
     

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.